Tiimalasi, päärynä vai omena? Näin vartalonmuoto vaikuttaa terveysriskeihin

Vartalon muodolla ja sillä, mihin rasva kerääntyy, on merkitystä erilaisten terveysriskien kannalta.

Ihmiskehot ovat luonnostaan eri muotoisia: on päärynää, omenaa, tiimalasia, laatikkomaista sekä porkkanaa.

Eri vartalotyyppien ajatellaan olevan yhteydessä tiettyihin sairauksiin, erityisesti sen perusteella, minne rasva varastoituu kehossa, kirjoittaa The Sun. Se, minne rasva kerääntyy, määräytyy osittain perinnöllisten tekijöiden kautta, mutta myös elintavoilla on merkitystä.

On tärkeää, että tunnet olosi terveeksi riippumatta vartalotyypistäsi. Potentiaaliset riskit, kuten diabetes tai sydänongelmat, on kuitenkin hyvä tiedostaa.

Omenavartaloisilla suuri riski

Omenavartaloisella vyötärö on suhteessa isompi kuin lantio ja vartalonmuoto on nimensä mukaisesti ikään kuin omena. Omenavartaloisella kyse onkin usein vyötärölihavuudesta.

Terveyskirjaston mukaan ylipainon kertyessä enemmän keskivartaloon, suuri osa liikarasvasta kertyy vatsaontelon sisään suolten ja sisäelinten väliin sekä maksan sisälle. Näin ollen vyötärölihavuuteen liittyy yleensä myös maksan rasvoittuminen.

Vyötärölihavuus onkin tärkeää tunnistaa, sillä vatsaonteloon kertynyt liikarasva voi aiheuttaa monia sairauksia, kuten tyypin 2 diabetesta, verenpaineen kohoamista, unihäiriöitä, sydänsairauksia, naisille kuukautiskierron häiriöitä sekä kohtu- ja rintasyöpää.

Omenavartaloisten kannattaakin tarkkailla vyötärön leveyttään, sillä vyötärölihavuutta voi esiintyä myös normaalipainoisilla. Kyseessä on vyötärölihavuus, kun ympärys ylittää naisilla 90 senttiä ja miehillä 100 senttiä.

Vyötärölihavan kannattaa laihduttaa ennemmin esimerkiksi reippaan kävelyn kuin erityisesti vatsalihastreenin avulla. Liikunta vähentää vatsaontelon rasvaa, vaikka paino ei laskisikaan.

Tämä narukikka paljastaa vyötärölihavuuden:

Testaa heti! Nopea narukikka paljastaa, pitäisikö sinun laihduttaa 0:37
Narukikka on nopea tapa selvittää, onko kroppaan kertynyt liikakiloja. Se on lihavuusasiantuntijan mukaan myös painoindeksiä parempi indikaattori lihavuudesta.

"Ihanteellinen" tiimalasi

Tiimalasivartalo on perinteisesti se "tavoitelluin" vartalon muoto. Tällaisessa vartalotyypissä paino kerääntyy yleensä tasaisesti eri puolille, minkä vuoksi painonnousua voi olla vaikea havaita ja ihminen saattaa huomaamattaan altistua siihen liittyviin sairauksiin, kuten sydänsairauksiin, korkeaan verenpaineeseen sekä diabetekseen.

Tiimalasivartaloisella rinnat ovat usein suurehkot, mikä saattaa aiheuttaa niska-, selkä- ja hartiakipuja.

Rasva jaloissa voi jopa suojata kohonneelta verenpaineelta 

Päärynän muotoisessa vartalossa paino kerääntyy kehon alapuoliskolle, eli lantion, reisien ja takapuolen seudulle. Painon kerääntyminen juuri näille alueille ei kuitenkaan rasita esimerkiksi sydäntä ja maksaa juurikaan. Esimerkiksi tässä tutkimuksessa päärynävartalon todettiin olevan omeanavartaloa parempi vaihtoehto terveyden kannalta.

Päärynävartaloisilla saattaa kuitenkin esiintyä suonikohjuja, polvirappeumaa sekä nivelongelmia.

Katso myös: Onko painoindeksi hyvä mittari lihavuudelle?

Läskisuomi - miksi lihomme? 7:54


Lue myös:

    Uusimmat