Tietoisuus Downin oireyhtymästä on lisääntynyt, ja asiat ovat menneet eteenpäin yhteiskunnassa. Erilaisuutta hyväksytään eri tavalla kuin ennen.
Downin oireyhtymän vaikutus arkielämään on sitä vähäisempi, mitä paremmin yhteiskunta on suunniteltu kaikille ihmisille. Riittävät palvelut ja tuki mahdollistavat osallistumisen yhteiskuntaan tasavertaisena kansalaisena, sanoo Suomen Downin syndrooma ry:n puheenjohtaja Tani Savolainen.
Samaa mieltä on myös kehitysvammaisten valtakunnallisen kansalaisjärjestön Me Itse ry:n taustatukihenkilö Hilpi Ahola.
– Toisin kuin vielä noin 30 vuotta sitten, Downin oireyhtymän omaavat ihmiset eivät asu laitoksissa ”piilossa”, vaan heitä näkee kaikkialla eikä heitä pidetä enää minään kummajaisina. He käyvät kouluja kuten muutkin, muuttavat täysi-ikäisinä pois kotoa, harrastavat ja käyvät töissäkin. Heidän vanhempansa ovat tehneet suuren työn astumalla kohti yhteiskuntaa, avaamalla kotejaan ja pitämällä kiinni lastensa oikeuksista, Ahola toteaa.
Aholan mukaan erityislapsen saaminen on monelle perheelle aluksi tietynlainen shokki ja suru, joka on käytävä läpi. Kun tilanteen on saanut hyväksyttyä ja sen kanssa oppii elämään, vanhemmat yleensä ymmärtävät, että elämä voi silti olla yhtä lailla onnellista.
