Down-lasten perheet tekivät koskettavan videon näyttääkseen, millaista elämä heillä on aidoimmillaan: "Kyllähän se itketti ja liikutti"

Down-lasten perheet tekivät koskettavan videon näyttääkseen, millaista elämä heillä on aidoimmillaan:"Kyllähän se itketti ja liikutti" 4:11
Katso koskettava Down-lasten perheiden tekemä video. Tekijänoikeudellisista syistä videolta on poistettu äänet.

Tänään 21.3.2020 vietetään kansainvälistä Downin syndrooma -päivää. Päivän kunniaksi turkulainen Päivi Muurinen, 27, toteutti yhdessä useiden Down-lasten perheiden kanssa projektin, joka on hurmannut Suomen kansaa.

Päivi Muurisen projekti sai inspiraationsa Britanniasta, kun siellä vuonna 2018 toteutettiin projekti, jossa perheet yhdessä pienten Down-lastensa kanssa viittoivat laulun sanoja koskettavalla videolla.

– Minä päätin jo varmaan vuosi sitten, että seuraavaan Downin-päivään täytyy tehdä jotain isompaa ja näyttävämpää. Halusin näyttää kaikille ihmisille tätä ainutlaatuista elämää ja saada Suomessa suurempaa näkyvyyttä vammaisten oikeuksille ja hyväksynnälle, kertoo Muurinen projektin taustoista.

"Kaikki ovat olleet todella liikuttuneita"

Muurinen kertoo, että videon tavoitteena oli näyttää suomalaisille, millaista elämä aidoimmillaan on Down-lasten perheissä. Niinpä perheet ympäri Suomen kokoontuivat viittomaan koteihinsa 3–4-vuotiaiden Down-lastensa kanssa.

Lopputulos oli Muurisen mukaan juuri sellainen kuin hän oli toivonutkin. Videolta huokuu lämpö ja aitous.

– Kaikki ovat olleet todella liikuttuneita ja sanoneet, että video on ihana ja sellainen elämän makuinen. On tullut tosi ihania viestejä ihmisiltä videosta.

– Kyllähän se itketti ja liikutti, kun sen näki ensimmäistä kertaa ja näkee yhä, Muurinen toteaa.

Katso koskettava video artikkelin yläosasta. Videon voi katsoa kokonaisuudessaan Youtubesta.

Lue myös:

    Uusimmat