Tiesitkö tästä kikasta? Näin pysäköit Helsingissä puoleen hintaan – alennuksen piirissä jo 20 000 autoa

Viisi vuotta sitten pysäköintialennus oli myönnetty Helsingissä alle 3 000 autolle. Viime vuoden lopulla pysäköintimaksu oli puolitettu jo lähes 20 000 autolta.

Helsingissä on vuodesta 2011 lähtien ollut mahdollista saada tuntuva alennus pysäköinnistä, mikäli alla on vähäpäästöiseksi luokiteltava auto, kuten sähköauto.

Alennusta ryhdyttiin alun perin tarjoamaan ilmanlaatu- ja melusyistä, mutta sittemmin myös ilmaston vuoksi.

Viime vuoden loppuun mennessä vähäpäästöisen ajoneuvon pysäköintialennus oli myönnetty yhteensä 18 400 eri autolle. Vuonna 2019 alennuksen piirissä oli noin 15 000 ja vuonna 2017 noin 2 900 ajoneuvoa.

Viime aikoina pysäköintialennuksia on haettu kiihtyvään tahtiin, mikä johtuu ainakin osittain sähköautojen ja muiden vähäpäästöisten ajokkien kasvavasta suosiosta.

Kohti nollapäästövaatimusta

Tällä hetkellä 50 prosentin pysäköintialennuksen saa ajoneuvoon, jonka päästöt ovat enintään eli 50 g/km WLTP-päästömittausmenetelmällä tai 37 g/km NEDC-päästömittausmenetelmällä mitattuna.

Tuoreet tiukennukset rajaavat monet isommat ladattavat katumaasturit pois alennuksen piiristä.

– Näiden ajoneuvojen terveydelle haitalliset päästöt ovat merkittävät, kun ajetaan ilman sähköä ja ne rajataan päästösyistä pois etuuden piiristä, kaupunginhallituksen pöytäkirjaan kirjattiin maaliskuun kokouksessa, jossa uusista rajoista päätettiin.

Tarkistuksen myötä pysäköintietuuden piiristä poistuville vajaalle 9 000 ajoneuvolle pysäköintietuus on voimassa vuoden 2022 loppuun asti. Alennusta ei myönnetä takautuvasti.

Helsingin kaupungin viestinnästä kerrotaan MTV Uutisille, että kaupunginhallitus tarkastelee pysäköintialennuksen kriteerejä eli käytännössä päästörajoja kahden vuoden välein. Seuraava päivitys tehdään vuonna 2024.

– Kaupunginhallitus on linjannut, että seuraava kiristys menee kohti 0 g/km hiilidioksidivaatimusta. Vuoden 2024 tarkistuksessa katsotaan muun muassa markkinatilanteen, ajoneuvokannan kehityksen ja etuuden piirissä olevien autojen perusteella, ehdotetaanko kiristystä nollapäästöisyyteen jo silloin.

Alennus myös ulkopaikkakuntalaisille

Pysäköintialennus ei ole vain helsinkiläisten yksinoikeus, vaan kuka tahansa Helsingissä vieraileva voi hyödyntää sitä omalle autolleen.

Alennusta ei kuitenkaan voi hakea viime tipassa, vaan asia kannattaa laittaa kuntoon hyvissä ajoin.

– Etuuden saamisessa kestää sellaiset pari työpäivää vähän riippuen kaupungin ja mobiilioperaattorien työtilanteesta, eli kannattaa hakea se hyvissä ajoin.

Näin haet alennusta

50 prosentin parkkialennuksen saa kuka tahansa Helsingissä pysäköivä, joka maksaa pysäköintinsä mobiilisovelluksella, kuten esimerkiksi ParkManilla, EasyParkilla tai Taskuparkilla. 

Alennus aktivoidaan lähettämällä kriteerit täyttävän auton rekisterinumero ja omat yhteystiedot kaupunkiympäristön asiakaspalveluun sähköpostilla.

Lue myös:

    Uusimmat