THL:n tutkimus: Stressijuopottelu lihottaa miehiä ja -herkuttelu naisia
Syöminen ja alkoholinkäyttö stressinhallinnan keinoina ovat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pitkän seurantatutkimuksen mukaan yhteydessä painon nousuun. Sen mukaan viina lihottaa erityisesti stressaavia miehiä ja ruoka ja herkut naisia.
THL selvitti 30 vuotta kestäneessä tutkimuksessa sitä, miten yleisiä keinoja syöminen ja alkoholin käyttö ovat naisten ja miesten stressinhallinnassa ja millainen niiden yhteys on painoon ja sen kehittymiseen.
Alkoholi lihottaa stressaavia miehiä, ruoka ja herkut naisia
Tutkimuksen tulosten perusteella stressiherkuttelu vaikuttaa lihomiseen sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä ja yhteydet ovat ilmeisiä niin naisilla kuin miehilläkin.
Stressijuominen lihottaa tutkimuksen mukaan nimenomaan miehiä.
– Yhteyden ilmeneminen vain miehillä saattaa johtua siitä, että miehet juovat kerralla suurempia määriä alkoholia ja käyttävät energiapitoisempia juomia, THL:n ja Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Elena Rosenqvist toteaa tiedotteessa.
Naisilla taas syöminen stressinhallinnan keinona oli tutkimuksen mukaan huomattavasti yleisempää kuin miehillä. Miltei joka toinen aikuinen nainen (41–55 prosenttia) söi stressin takia.
– Yksi syy tähän saattavat olla naisiin kulttuurisesti kohdistuvat suuremmat paineet laihduttamiseen, sillä laihduttamisen on todettu voivan johtaa stressisyömiseen, THL arvioi tiedotteessa.
– Stressisyöminen ja myös sen raportoiminen voivat myös olla sosiaalisesti hyväksyttävämpiä naisille.
Nuoret miehet pyrkivät rauhoittamaan stressiä alkoholilla
Miehet käyttivät 22–32-vuotiaina alkoholia useammin stressinhallintakeinona kuin naiset. Tämän jälkeen stressiin liittyvä alkoholinkäyttö oli naisilla ja miehillä yhtä yleistä.
– Kulttuuriset muutokset sukupuolten alkoholinkäytössä 30 vuoden aikana voivat osittain vaikuttaa erojen kaventumiseen seurannan aikana, Rosenqvist pohtii.
– Myös se, että vanhemmaksi tulo usein vaikuttaa enemmän naisten kuin miesten alkoholinkäyttöön, voi selittää eroavaisuutta.
Stressinhallintakeinot merkittäviä painonhallinnan kannalta
Koska stressiin liittyvällä syömisellä ja alkoholinkäytöllä voi olla pitkäaikaisia vaikutuksia painoon, niihin olisi THL:n mukaan tärkeää puuttua varhaisessa vaiheessa.
THL tähdentää, että lihavuuden ehkäisemiseksi olisi nyt olennaista kehittää tarkoituksenmukaisia stressinhallintakeinoja.
Koska stressisyöminen taas tuntuu vaikuttavan painon nousuun johdonmukaisemmin kuin stressiin liittyvä alkoholinkäyttö ja se on erityisen yleistä naisilla, naisten stressisyömisen tunnistaminen olisi THL:n mukaan olennaisen tärkeää painonhallintaan tähtäävissä hankkeissa.
Syömistä ja alkoholinkäyttöä stressinhallinnassa ei ole aiemmin tutkittu rinnakkain.
Tutkimus on osa Stressi, kehitys ja mielenterveys (TAM) -seurantatutkimusta, jossa yhtä tamperelaista ikäluokkaa on seurattu kyselylomakkein vuodesta 1983 lähtien 16-, 22-, 32-, 42- ja 52-vuotiaina.
Katso myös: Piinaako stressivatsa?
Uusimmat
-
21:30
Usain Boltilta paljastus: Kovimmat tulokset jäivät saavuttamatta – "Valmentajani vihasi sitä"
-
21:27
SM-liigaseura Kärpistä hämmentävää faktaa – mitä ihmettä Oulussa tapahtuu?
-
21:24
Israel voimistaa maahyökkäystään Libanonissa
-
21:14
Kamala Harris kutsui Putinia "murhanhimoiseksi diktaattoriksi" – näin Kreml kommentoi
-
20:47
Kalle Rovanperä hurjassa taistossa kolmanneksi – näin voittokamppailu ratkesi
-
20:32
Jokerit reagoi fanien savupommisekoiluun – tiukka jyrähdys
-
20:32
Kärpät lähellä karua sulamista – kärkikamppailussa tylyt lukemat
-
20:09
Kirja-arvio: Klinge – kyynärpäitä käyttänyt sivistysylimys henkeen ja vereen
-
20:08
Tällainen Pirjo Nuotio on mummina: "En ole koskaan viihtynyt hiekkalaatikolla"
-
20:07
Aleksander Barkovin tilanteesta uutta tietoa – nyt tipahti herkullinen Tampere-päivitys
-
20:01
Tykkimies teki natsitervehdyksiä, solvasi tummaihoisia ja uhkasi puukottaa jonkun – tuomio tuli
-
20:01
Pasin ojaan ajanut varusmies pääsi pälkähästä – oikeus hylkäsi kaikki syytteet
-
19:41
HIFK:lta ”täystyrmäys”, Iiro Pakarinen hurjana – Papilta pysäyttävää saarnaa
-
19:20
Konttori-tähti kertoo aggressiivisesta syövästään – näin hän salasi sairautensa
-
19:08
Osa republikaaneista toivoo Trumpin häviötä: "Harris on loistava vaihtoehto"
-
18:54
SM-liigan kriisiseuralta huimaa jälkeä – taustalla erikoinen yksityiskohta
-
18:46
Kiinnostaako pyrstötähti? Katso viime hetken vinkit komeetan bongaukseen
-
18:31
Harvinaista herkkua! Tältä näyttää syyslomaviikon sää
-
18:26
Jukka Haapalainen antaa tuomionsa arvotuista TTK-pareista – erityisesti muutama kaksikko herätti tuomarin valtaisan mielenkiinnon
-
18:17
Mitäs, mitäs! HIFK ryöpyttää liigakärkeä – Iiro Pakarinen ja punapetojen tähdet hirmuiskussa
-
Lataa lisää