THL:n Mika Salmisen mukaan hiihtolomareissut voivat saada koronan kiihtymään: "En lähtisi huvittelumatkalle"

THL ja STM pitää tiedotustilaisuuden Suomen koronatilanteesta – seuraa tilaisuutta suorana 1:30:14
THL ja STM pitivät tiedotustilaisuuden viimeisimmästä koronatilanteesta.

THL:n johtaja Mika Salminen toppuuttelee hiihtolomalaisia, sillä tilanne on sama kuin ennen joulua. Vaarana on, että pidemia voi lähteä nopeasti kiihtymään.

– Hyvä olisi, jos hiihtolomia voisi yrittää pääosin kotiseudulla lähipiirin kanssa viettää. Jos päätyy matkustamaan kotimassa, kannattaa muista, että siinäkin pienempi joukko on parempi kuin iso joukko, sanoo Salminen.

Salminen neuvoo lomalle lähtijöitä pysymään poissa sisätiloista, jossa on paljon ihmisiä.

– Pysy poissa tilanteista, joissa on paljon ihmisiä sisätiloissa samaan aikaan kokoontuneena. Tämä pandemia-aika ei ole  hyvä aika lähteä kaveriporukalla karkeloihin, joissa vietetään paljon aikaa sellaisten ihmisten kanssa, joita ei muuten jatkuvasti tapaa. Pieni määrä on aina parempi kuin iso. En keräisi suurta joukkoa, enkä lähtisi vallan huvittelumatkalle, opastaa Salminen lomalaisia.

Salminen kiittelee kunnon talvea, jonka ansiosta hiihtämistä voi harrastaa nyt missä vaan.

Ensi kesä vielä arvoitus

Salmisen mukaan kesän epidemiatilanteeseen liittyy vielä kysymysmerkkejä, koska tilanne on nyt toinen kuin viime keväänä.

– Jos katsomme, miten viime kesä sujui, niin sen perusteella voitaisiin vetää se johtopäätös, että koko Euroopan alueella kesä tuli auttamaan epidemian ja tartuntojen estämisessä. Tästä lähtökohdasta on ainakin osittain todennäköistä, että tämä sama ilmiö toistuisi. Tämä sama kokemus meillä on kaikista vastaavista infektioista eli talvella ne leviävät herkästi, mutta kesällä eivät niinkään.

Tilanne on kuitenkin toisenlainen nyt, kun epidemia on Suomessa täydessä vauhdissa eikä vasta alkamassa.

– Tässä on kysymysmerkkejä. Meillä on nyt ensimmäistä kertaa globaalisti se tilanne, kun tulemme talvesta epidemian ollessa täydessä vauhdissa, eikä sellaisessa, jossa epidemia pääsi vasta pikkaisen vauhtiin, Salminen selittää. 

– Nyt pandemia on täydessä vauhdissa. Sikäli tähän liittyy siis epävarmuutta, että miten iso se efekti on. Mutta aika todennäköistä on, että apua kesästä tulee, Salminen lisää mietteliäästi.

Lue myös:

    Uusimmat