THL:n johtaja Mika Salmisen mukaan rajoitustoimien purkaminen Suomessa ei automaattisesti tarkoita toisen korona-aallon tulemista. Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan jotkut maat lähestyvät jo toista aaltoa.
WHO :n mukaan toisen korona-aallon alkaminen on yhteydessä yhteiskunnan avaamiseen ja sosiaalisen eristäytymisen vähenemiseen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen johtaja Mika Salminen sanoi MTV Uutiset Livelle, että tilanne on jokaisen maan kohdalla erilainen. Suomessa ei välttämättä ala toinen aalto, vaikka yhteiskunnan toimia avataan.
– Ei sellaista johtopäätöstä (toisen aallon alkamista) voida välttämättä tehdä. Jokaisessa maassa seurataan tilannetta erillisesti ja vedetään johtopäätöksen sen datan perusteella, mitä on käytettävissä. WHO:n mukaan on tärkeää seurata, miten ihmiset liikkuvat ja missä tulee tapauksia, jotta voidaan puuttua tartuntaketjujen syntyyn ja katkaista niitä. Jos pystymme toimimaan näin, on meillä hyvät edellytykset pysyä hyvässä tilanteessa, Salminen sanoi.
Lue myös: Ruotsin koronatartuntaluvut syöksyivät kammottavaan suuntaan – näin maassa selitetään kehitystä: "Tilanne ei niin paha kuin Suomessa nähdään"
Maailmassa on kuollut yhteensä yli 425 000 koronavirukseen sairastunutta ihmistä. Eniten kuolemantapauksia on Yhdysvalloissa. Vahvistettuja tautitapauksia on tiedossa noin 7,6 miljoonaa. Epidemian toisen aallon kiihtyminen näkyy Salmisen mukaan selvimmin muun muassa Etelä-Amerikan maissa.
– Joissakin maissa yhteiskunnan sulkujen avaaminen näkyy epidemian uutena kiihtymisenä. Selvimmin tämä näkyy latinalaisessa Amerikassa. Myös Yhdysvalloissa joissakin osavaltioissa on ollut merkkejä, että epidemia kiihtyy uudelleen. Lähi-idässä näyttää huolestuttavalta Iranissa, jossa tapausmäärät ovat lisääntyneet nopeasti. Myös muutamassa Kaakkois-Aasian maassa, esimerkiksi Singaporessa, on tullut aika paljon tapauksia, vaikka alkuun epidemia onnistuttiin pysäyttämään.
