Terveyden ja hyvinvoinninlaitos järjesti tänään tiedotustilaisuuden, jossa kuultiin helpottavia uutisia: Suomen koronavirustilanne on ennallaan eikä se ole pahentunut.
Tiedotustilaisuudessa ei kerrottu uusista tartuntatapauksista tai -epäilyksistä Suomessa, mutta todennäköisesti uusia tartuntatapauksia tullaan varmistamaan Kiinan lisäksi eri puolilla maailmaa. Epidemian huippua ei kuitenkaan voida vielä ennustaa.
Lapissa on edelleen yksi varmistettu koronavirustapaus, ja THL:n tietojen mukaan kyseinen nainen voi tällä hetkellä hyvin. Aiemmin kerrottiin, että virukselle altistuneita on 24, mutta yhtään jatkotapausta ei ole havaittu.
– Muutamaa henkilöä ei ole tavoitettu. He ovat todennäköisesti ulkomaalaisia ja poistuneet maasta, THL:n Taneli Puumalainen kertoi.
THL:lle on tullut paljon kysymyksiä tulevia hiihtolomia ja matkustamista ajatellen.
Puumalainen rauhoittelee, että tilanne on pahin manner-Kiinassa, mutta muihin Aasian maihin voi matkustaa rauhassa.
– Manner-Kiinan lisäksi muissa Aasian maissa on ollut vain yksittäisiä tartuntatapauksia. Tällä hetkellä ei ole epäilyä siitä, että tartunta olisi leviämässä suomalaisten suosimiin matkakohteisiin, kuten Thaimaahan.
WHO toppuuttelee koronapaniikkia: kyseessä ei ole pandemia
YK:n alainen Maailman terveysjärjestö WHO kertoo, että se ei määrittele koronavirusta tällä hetkellä pandemiaksi. WHO kommentoi asiaa Genevessä pidetyssä lehdistötilaisuudessa. Järjestö on aiemmin julistanut viruksen kansainväliseksi terveysuhaksi.
Koronavirus on levinnyt yli 20 maahan. Kiinassa virukseen on kuollut 425 ihmistä. Manner-Kiinan ulkopuolella virukseen on kuollut kaksi ihmistä. Sunnuntaina yksi mies kuoli tautiin Filippiineillä. Tänään vahvistettiin toinen kuolemantapaus Kiinan itsehallintoalueella Hongkongissa.
