THL ja STM jyrähtivät koronapassin käytöstä: "Täysin vastoin ajatustamme"

Näin testaat koronapassia älypuhelimellasi 60 sekunnissa 1:02

Vajaa kuukausi sitten alkanut koronapassin käyttö on poikinut ravintoloissa erilaisia käytäntöjä. Nyt sosiaali- ja terveysministeriö sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos neuvovat ravintoloita kysymään koronapassia jo ovelle, vaikka passin kysymyinen vasta sisällä puolen yön aikaan ei olekaan lainvastaista.

Ravintola voi vapautua koronan takia asetetusta aukioloaika- ja kapasitettirajoituksita, jos se tarkastaa asiakkailtaan koronapassin voimassaolon. Ravintoloissa on ollut ainakin kahta menettelyä: Osa kysyy passia jo asiakkaan tullessa sisään ravintolaan, toiset alkavat kysyä sitä vasta puolilta öin. 

THL:n ylilääkäri Otto Helveen mukaan passin kysyminen vasta puolen yön aikaan ei palvele koronapassin tarkoitusta.

– Tämä on toki täysin vastoin sitä, mikä on ollut meidän ajatuksemme koronapassin käytön hyödyistä ravintolaympäristössä, Helve sanoo.

– Se ei ole paras tapa ravintolan asiakkaiden suojelemisen kannalta. Peräänkuuluttaisin toimitjoitten vastuullisuutta oman asiakuntansa suojelemiseksi, täydentää sosiaali- ja terveysministeriön strategiajohtaja Pasi Pohjola.

Helve painottaa, että koronapassia pitäisi kysyä asiakkaalta jo ravintolaan astuessa, jotta passin ajatus toteutuisi.

– Meidän kantamme on kyllä hyvin selkeästi se, että koronapassin käyttö pitäisi kattaa koko ravintolan aukioloajan. Silloin koronapassista saadaan se hyöty, joka on ollut meidän laskelmiemme perustana, Helve sanoo. 

Koronapassin kysymyinen vasta puolilta öin ei kuitenkaan ole Pohjolan mukaan lainvastaista. 

– Tämä on asia, johon pitää jatkovalmistelussa kiinnittää huomiota, Pohjola sanoo.

Pikkujoulukaudella ei tarvetta vetää jarrusta

Pikkujoulukausi alkaa olla vilkkaimmillaan juuri samaan aikaan, kun tartuntatapaukset ovat nousussa. Viime viikkoina maassamme on todettu noin 5 100 tartuntaa viikossa. Tämä on nostanut esiin kysymyksen siitä, pitäisikö pikkujoulujuhlia pyrkiä hillitsemään.

Sosiaali- ja terveysmininsteriön johtava asiantuntija Liisa-Maria Voipio-Pulkki ja strategiajohtaja Pohjola eivät näe tarvetta pikkujoulujen perumiselle, jos terveysturvallisuudesta huolehditaan muuten hyvin.

– Jos ollaan flunssaisia, sairaita tai oireellisia, niin silloin ei mennä pikkujouluihin, Pohjola sanoo.

– Niiden ihmisten kanssa, joita muutenkin tapaa päivittäin, on turvallisempaa juhlia, Voipio-Pulkki sanoo.

Ei uutta rokotuskattavuustavoitetta

Alunperin ravintola- ja muita rajoituksia oli tarkoitus purkaa sitten, kun 80 prosentin rokotuskattavuus saavutetaan. Raja meni rikki eilen.

Otto Helveen mukaan uutta tarkkaa tavoitetetta rokotuskattavuuden suhteen ei ole asetettu.

– Mitään tavoitelukua ei tässä vaiheessa tai ehkä missään vaiheessa voi asettaa. Tähtäämme mahdollisimman korkeaan rokotuskattavuuteen. Mitä korkeampi rokotuskattavuus, sitä paremmin väestö on suojassa vakavalta tautimuodolta.

Lue myös:

    Uusimmat