Sanna Marin Kymmenen uutisissa: Koronapassi halutaan "itsenäiseksi rajoitustoimeksi", laajempi käyttöönotto mahdollista vasta ensi vuonna

Hallitus on tänään neuvotteluissaan päätynyt kannattamaan koronapassin käytön laajentamista 5:57
Hallitus on päätynyt tänään kannattamaan koronapassin käytön laajentamista. Pääministeri Sanna Marin kertoi MTV:n Kymmenen uutisissa siitä, milloin laajennettu passi olisi käytössä ja miten sitä voisi käyttää.

Hallitus esittää koronapassin käytön laajentamista. Pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoi MTV:n Kymmenen uutisissa, että esitys asiasta pyritään saamaan eduskuntaan jo syysistuntokaudella, mutta passin laajempi käyttöönotto menee todennäköisesti ensi vuoden puolelle.

– Valmistelemme sitä, että passi voitaisiin ottaa käyttöön itsenäisenä rajoitustoimena ja yhteiskunnan eri toimijat voisivat ottaa sen käyttöön laajasti. Tällä hetkellähän passi toimii niin, että kun meillä on muita rajoituksia käytössä, niistä voi vapautua passin avulla, Sanna Marin totesi.

Hallitus selvittää Marinin mukaan myös sitä, voisiko passin käytön laajentaa myös työpaikoille, niin että työnantaja voisi esimerkiksi vaatia passia työntekijöiltä muiden työntekijöiden suojaamiseksi. 

Marin muistuttaa, että asiaan liittyy vielä monenlaista oikeudellisia haasteita.

– Ihmisillä on oikeus työhän ja toimeentuloon.

Marin toivoo, että hallitus voisi antaa esityksen koronapassin käytön laajentamisesta eduskunnalle jo tällä syysistuntokaudella. Passin laajempi käyttöönotto menee hänen mukaansa joka tapauksessa ensi vuoden puolelle.

”Kattavuus vihdoin 80 prosenttia”

Marin kiittelee sitä, että rokotuskattavuus on ”vihdoin viimein” saatu 80 prosenttiin. Tulevaisuudessa rokottaminen voidaan laajentaa alle 12-vuotiaisiin, mikä nostaa rokotekattavuutta.

Uutta prosenttitavoitetta ei ole Marinin asetettu.

– Mutta kuten näemme, pandemia etenee nyt rokottamattomien keskuudessa 

Sosiaali- ja terveysministeriössä valmistellaan parhaillaan myös hoitoalan ihmisten rokotuspakkoa.

– Tartuntatautilakia muutettaisiin niin, että sosiaali- ja terveydenhoitoalan työntekijöiden olisi otettava koronarokote. Meillä on muitakin rokotteita tällä hetkellä, jotka pitää ottaa. 

Ravintolarajoitukset jatkuvat

Marin kertoi alkuillasta hallituksen tiedotustilaisuudessa, että nykyisiä ravintolarajoituksia jatketaan koronatilanteen takia. Hallitus tarkastelee maanantaina sitä, tuleeko ravintolarajoitusten piiriin uusia alueita.

Matkailu- ja ravintola-alan etujärjestö Mara arvosteli hallituksen linjausta tuoreeltaan. Sen mukaan hallituksella ei ole oikeudellista perustetta ruokaravintoloita koskevien rajoitusten jatkamiselle, koska Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on luokitellut ne yhtä vähäriskisiksi tiloiksi kuin kaupat, parturit ja kampaamot.

Yöravintoloiden toiminnan rajoittaminen taas johtaa Maran mukaan siihen, että osa juhlinnasta siirtyy yksityistiloihin, joissa ei tarvitse noudattaa mitään sääntöjä.

Marinin korosti Kymmenen uutisissa alan edustajien kanssa käytävän keskustelun tärkeyttä.

– Uskon, että siellä jaetaan käsitys siitä, että koronapassin käyttöä voitaisiin laajentaa, niin että voidaan mahdollisimman paljon pitää yhteiskuntaa auki. 

– Mehän haluamme, että he, jotka ovat ottaneet rokotteen vastuullisesti, voisivat elää mahdollisimman normaalia elämää. 

Lue myös:

    Uusimmat