Tesla Model Y nousi koko Euroopan suosituimmaksi autoksi – katso kympin kärki

Teslan katumaasturi Model Y on eurooppalaisten autonostajien mieleen.

Euroopassa myytiin vuoden ensimmäisten kolmen kuukauden aikana 3,22 miljoonaa uutta autoa, mikä on kovin tulos sitten vuoden 2019. Komponenttipulan helpottamisesta kertoo myös 17 prosentin kasvu viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. 

Ensimmäisen kvartaalin myydyin auto Euroopassa oli Tesla Model Y. Autoa myytiin yhteensä yli 70 000 kappaletta, ja ero kakkospaikalta löytyvään autoon venähti yli 10 000 autoon.

Model Y on aiemminkin käväissyt kärkipaikalla kuukausimyynneissä, mutta nyt se onnistui ensi kertaa nappaamaan kokonaisen vuosineljänneksen voiton. Kehitys viime vuodesta on ollut Model Y:lläkin melkoinen, sillä tuolloin se oli ensimmäisellä kvartaalilla vasta sijalla 31.

Oma osansa lienee Teslan hinnanpudotuksilla, jotka lohkaisivat jo alkuvuodesta ison siivun Model Y:n hinnasta. Huhtikuussa hinta on laskenut entisestään.

Vaikka Model Y:llä menikin ensimmäisellä kvartaalilla lujaa, ei Tesla löydy merkkitilastoista kuin vasta sijalta 16. Noin 93 000 auton myynnissä on kuitenkin lähes 60 prosenttia kasvua viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.

Alla ensimmäisen vuosineljänneksen myydyimmät merkit, suluissa muutos viime vuoden ensimmäiseen kvartaaliin.

Katso yllä olevalta videolta kaikkein suosituimmat mallit.

  1. Volkswagen, 332 723 (+ 25 %)
  2. Toyota, 220 019 (+ 19 %)
  3. Peugeot, 178 572 (+ 9 %)
  4. Audi, 178 393 (+ 19 %)
  5. Mercedes-Benz, 176 041 (+ 14 %)
  6. Skoda, 166 873 (+ 29 %)
  7. BMW, 163 639 (+ 5 %)
  8. Renault, 158 451 (+ 15 %)
  9. Ford, 147 068 (+ 4 %)
  10. Dacia, 145 500 (+ 42 %)

Lue myös:

    Uusimmat