Tesla luovutti ensimmäiset supertehokkaat Plaid-mallit asiakkailleen kuukausi sitten – yksi paloi jo poroksi
Viranomaiset ja Tesla selvittävät, miksi uusi Model S syttyi palamaan ja tuhoutui.
Teslan kaikkien aikojen suorituskykyisin auto, Model S Plaid, tarjoaa järjetöntä kiihtyvyyttä kykenemällä ampaisemaan nollasta sataan suorastaan hävyttömästi vähän reilussa kahdessa sekunnissa.
Myös Suomeen tarjolle tulossa oleva auto pistettiin sisätiloiltaan täysin uusiksi, ja sen erikoinen yoke-ratti on herättänyt runsaasti keskustelua.
Ensimmäiset 25 Plaid-painosta luovutettiin asiakkaille kesäkuussa, mutta nyt yhden niistä kerrotaan palaneen.
Philadelphiassa tiistai-iltana paikallista aikaa sattuneessa palossa ei kaikeksi onneksi loukkaantunut kukaan, mutta syttymisen syy ei ole toistaiseksi tiedossa. Gladwynen vapaapalokunnan Facebook-sivullaan julkaisemissa kuvissa näkyy Model S Plaid, joka on palanut lähes tunnistamattomaksi.
Tapauksesta on uutisoinut muun muassa The Washington Post, jonka tietojen mukaan Teslan kuljettajalla oli vaikeuksia päästä ulos tuleen syttyneestä autosta, koska ovien lukitus ei auennut odotetusti.
Jos julkaisu ei näy, katso se täältä.
Jos julkaisu ei näy, katso se täältä.
Vaikka sähköauton syttyminen tuleen on epätodennäköisempää kuin polttomoottorilla varustetun auton, tuovat isot akustot merkittävää lisähaastetta sammutustöihin. Philadelphiassa palanutta Model S Plaidia kerrotaan sammutetun puolentoista tunnin ajan.
Uusimmat
-
23:39
Viro varoitti kansalaisiaan Venäjälle matkustamisesta
-
23:30
Long Play: Useat naislaulajat kertovat seksuaalisesta häirinnästä oopperatuotannoissa
-
23:27
Perparim Hetemaj jätti jäähyväiset kotiyleisölle – sanoo suorat sanat lopettamispäätöksestä: "En tule missaamaan!"
-
23:15
Itäraja on pysynyt sulkemisen jälkeen hiljaisena
-
22:56
HJK:n europelissä poikkeuksellisia käänteitä – Huuhkajat-hyökkääjä: "Aika kaoottista"
-
22:38
"En muista koska olisi näin paljon v********t" – Matias Lehtoselta kova väite SM-liigatapahtumista
-
22:30
Viranomaiset vahvistivat: Kuusi kuoli Venäjän iskuissa Hersonissa ja Donetskissa – MTV seuraa sotaa
-
22:06
HJK:n ottelua sävyttivät erikoiset turvallisuusongelmat – lumesta seurasi käänne
-
22:03
Tänä vuonna Linnan juhlissa nähdään 12 Mert Otsamon suunnittelemaa pukua – ainakin näiden vieraiden yllä on muotisuunnittelijan luomus
-
21:47
Juna suistui raiteilta Tampereella – myöhästymisiä tiedossa
-
21:33
Ivalossa huokaistiin helpotuksesta, kun itäraja suljettiin: "Toivottavasti raja voi olla auki kahden viikon kuluttua"
-
21:32
Antti Pennanen kiehui – SM-liigassa kohauttava maalituomio: Siim Liivik kuuli vihellyksen
-
21:23
Suomi varmisti nousun – murskavoitto jalkapallossa
-
21:08
Olkiluoto 3 tuottaa jälleen sähköä
-
21:01
Putous-näyttelijät julkistetaan perjantaina! MTV Uutiset Live näyttää tilaisuuden suorana lähetyksenä
-
21:00
Eroaako Maria Pettersson? Ei saanut Journalistiliiton valtuuston luottamusta
-
20:57
Tutkijoilta raju varoitus sodasta Venäjän ja Naton välillä
-
20:31
HJK hurmaa europelissä – Helsingissä todella arktiset olosuhteet
-
20:24
15-vuotias tyttö teki ilmoituksen raiskauksesta – teinipojat hirttivät epäillyn metsään Ruotsissa
-
20:08
Entiset maajoukkuekaverit tukevat halvaantunutta Sanni Hakalaa: "Oot maailman vahvin"
-
Lataa lisää