Terveellisin tapa syödä perunat: Lyö laudalta valkoisen riisin
Keitetyt perunat ovat tutkijan mukaan terveydelle parempi valinta kuin esimerkiksi valkoinen riisi.
Peruna ei ole terveydellisestä näkökulmasta häävissä maineessa. Tutkimustiedon valossa merkityksellistä on kuitenkin se, missä muodossa pottunsa syö. Perunamuusi ja paistetut perunat kannattaisi vaihtaa keitettyihin pottuihin.
Tämän vahvistaa myös tuore Diabebes Care -lehdessä ilmestynyt australialaistutkimus, joka perustuu yli 54 000 tanskalaisen seurantaan. Runsas kasvisten syöminen oli aineistossa yhteydessä alhaisempaan painoon ja pienempään diabetesriskiin. Kasvikunnan tuotteista perunalla ei kuitenkaan ollut tällaisia suotuisia vaikutuksia.
Syy saattaa löytyä perunoiden valmistustavasta. Peruna itsessään ei sisällä kovinkaan paljoa kaloreita, mutta rasvaan ja kermaan upottamalla sen energiatiheys kasvaa. Ranskalaiset, sipsit sekä perunamuusi kannattaakin jättää satunnaisiin herkutteluhetkiin, sillä niiden runsas nauttiminen lihottaa lisäten diabetesriskiä.
Keitetyistä perunoista sen sijaan saa kuituja ja muita terveellisiä ravintoaineita, joten peruspotut sopivat hyvin arkiruokavalioon.
– Hiilihydraateista puhutaan kuin ne olisivat jotakin pahaa, vaikka oikeasti kyse on enemmän hiilihydraattien laadusta. Perunat ovat hyvä hiilihydraattien lähde verrattuna esimerkiksi valkoiseen riisiin, tohtorikoulutettava ja tutkimusta tehnyt Pratik Pokharel sanoo Edith Cowan yliopiston tiedotteessa.
Sitäkin tosin kannattaa pohtia, minkä kanssa perunat nauttii. Runsas punaisen lihan syöminen lisää esimerkiksi tyypin 2 diabeteksen sekä joidenkin syöpien riskiä.
Lue myös: Saako perunoita säilyttää oikeasti jääkaapissa? Jos ostat kotiisi pottuja, muista nämä asiat
Hauska tapa valmistaa perunoita herkkuhetkiin: Testaa hitiksi nousseet haitariperunat – ohje alla olevalla videolla.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää