Mainos

Terrorismista syytetyt ruotsalaistoimittajat oikeudessa Etiopiassa

Oikeudenkäynti kahta Etiopiassa pidätettyä ruotsalaista toimittajaa vastaan on käynnistynyt Addis Abebassa. Noin tunnin kestäneessä istunnossa käsittelyä päätettiin jatkaa ylihuomenna.

Ruotsalaisia toimittaja Martin Schibbyea ja valokuvaaja Johan Perssonia syytetään osallistumisesta terrorismitoimintaan ja sen tukemisesta sekä laittomasta maahantulosta. Heitä uhkaa jopa 20 vuoden vankeusrangaistus.

Toimittajat ovat myöntäneet laittoman maahantulon, mutta kiistävät terrorismisyytökset.

Filter-aikakauslehdelle freelancereina työskennelleet ruotsalaiset pidätettiin heinäkuun alussa heidän liikkuessaan itäisellä Ogadenin alueella paikallisten kapinallisten kanssa.

Etiopian hallitus pitää Ogadenin Kansallinen Vapautusrintama -nimistä kapinallisryhmää terroristeina eikä päästä toimittajia alueelle.

Ruotsalaisviestimien mukaan toimittajien tarkoitus oli selvittää muun muassa mahdollisia ihmisoikeusrikoksia ja Lundin Petrolium -yhtiön kytköksiä alueella. Ruotsin ulkoministeri Carl Bildt oli aiemmin yhtiön hallituksen jäsen.

Ulkoministeriön toimia pidätettyjen auttamiseksi on arvosteltu liian vähäisiksi.

Oikeudenkäyntiä Addis Abebassa seuraa kymmenkunta diplomaattia Euroopan Unionin maista sekä Yhdysvalloista.

(MTV3 - STT - TT - AFP - Ruotsin TV4 - Dagens Nyheter)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.