Terho ja Halla-aho ovat perussuomalaisten puheenjohtajasuosikkeja MTV:n kyselyssä

Sampo Terho ja Jussi Halla-aho ovat MTV:n kyselyyn vastanneiden perussuomalaisten suosikit puolueen seuraavaksi puheenjohtajaksi.

Perussuomalaisten piirihallitusten jäsenille tehdyssä kyselyssä vastaajat saivat halutessaan vastata kysymykseen "Kuka olisi paras vaihtoehto Timo Soinin seuraajaksi?"

Oman suosikkinsa kertoi 55 vastaajaa. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho sai 18 mainintaa ja europarlamentaarikko Jussi Halla-aho17 mainintaa.

Halla-aho kertoi perjantaina asettuvansa todennäköisesti puheenjohtajaehdokkaaksi ensi kesän puoluekokouksessa. Halla-ahon mukaan hänen päätöksensä ei riipu Timo Soinin päätöksestä. Soini on luvannut kertoa jatkoaikeistaan "kevään korvalla".

Sampo Terho on sanonut odottavansa Soinin ilmoitusta ennen omaa päätöstään. Samoilla linjoilla on puolutusministeri Jussi Niinistö, joka sai MTV:n kyselyssä kymmenen mainintaa.

– En ole haastamassa Soinia, vaan annan tukeni hänen puheenjohtajaehdokkuudelleen, jos hän on ehdolla. Tilanne on sitten uusi, jos Soini ei ole ehdolla, Niinistö sanoi eilen STT:lle.

Huhtasaari tukee Halla-ahoa

Kansanedustaja Laura Huhtasaari oli kyselyssä 11 vastaajan suosikki uudeksi puheenjohtajaksi. Hän vaikuttaa kuitenkin asettuneen Jussi Halla-ahon taakse.

– Jussi Halla-ahossa on potentiaalia kirkastaa profiiliamme. Tarvitsemme tiukemman linjan. Muiden Euroopan maiden, kuten Ruotsin maahanmuuton ongelmat saattaisivat vielä olla vältettävissä, Huhtasaari kirjoittaa blogissaan.

MTV:n kyselyssä Timo Soinin jatkokautta toivoi 55 prosenttia vastaajista. Noin kolmannes katsoi, että puheenjohtajan pitäisi vaihtua ensi kesän puoluekokouksessa.

Corefiner teki MTV Uutisten toimeksiannosta kyselyn perussuomalaisten piirihallitusten jäsenille 3.-21.12. Kyselyyn vastasi 185 henkilöä eli vastausprosentti oli 56.

Lue myös:

    Uusimmat