Halla-ahon ilmoitus avasi puheenjohtajapelin

Perussuomalaisten puheenjohtajapeli otti uusia kierroksia perjantaina, kun europarlamentaarikko Jussi Halla-aho sanoi Helsingin Sanomissa todennäköisesti asettuvansa ehdolle puolueen seuraavaksi puheenjohtajaksi. 

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini toisti sen jälkeen blogissaan, että aikoo kertoa jatkoaikeistaan puolueen johdossa "kevään korvalla". Puolustusministeri Jussi Niinistö ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho kertoivat odottavansa Soinin ilmoitusta ennen omaa päätöstään. 

– En ole haastamassa Soinia, vaan annan tukeni hänen puheenjohtajaehdokkuudelleen, jos hän on ehdolla. Tilanne on sitten uusi, jos Soini ei ole ehdolla, Niinistö sanoi STT:lle. 

Eerola kannattaa Halla-ahoa 

Perussuomalaisten eduskuntaryhmästä löytyy kannatusta niin Soinille kuin Halla-ahollekin. Näkyvistä nimistä eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtaja Kaj Turunen toivoo Soinin jatkoa. Turusen mukaan kesken hallituskauden ei puheenjohtajaa kannata vaihtaa. 

– Ainakaan hallitsematon vaihdos ei tähän aikaan istu. Hallitsematon vaihdos tarkoittaa tilannetta, jossa Soini ilmoittaa halunsa jatkaa ja siitä huolimatta puheenjohtaja mahdollisesti vaihtuu, Turunen sanoo. 

Eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtaja Juho Eerola taas kannattaa Halla-ahoa, vaikka Soinikin olisi ehdolla. Eerola sanoo, että on yrittänyt suostutella Halla-ahoa mukaan puheenjohtajakisaan. 

– Kannatuksemme on ollut aika alhaista jo yli vuoden ajan, enkä näe kenenkään nykyisen kansanedustajan tai ministerin valinnan auttavan yhtään mitään, Eerola sanoo. 

Hänen mukaansa maahanmuutto on puheenjohtajavalinnan ja myös Euroopan tulevaisuuden ylivoimaisesti tärkein kysymys. 

– Lähes jokaisessa Euroopan maassa on hyvin vahvana puolue, joka kritisoi ja vastustaa maahanmuuttoa, Eerola sanoo. 

Halla-aho: Päätökseni ei riipu Soinista 

Halla-ahon mukaan päätös puheenjohtajakisaan osallistumisesta ei ole riippuvainen siitä, hakeeko Soini jatkokautta. Halla-aho ei ollut etukäteen kertonut Soinille aikeistaan. 

Halla-ahon mukaan osa äänestäjistä on pettynyt perussuomalaisten linjaan muun muassa maahanmuuttopolitiikassa, mistä syystä häntä on entistä vahvemmin houkuteltu puheenjohtajaksi. 

– Minulla ei ehkä ole (puheenjohtajuuteen) kauhean suurta henkilökohtaista paloa, mutta ymmärrän myös viestit, joita kentältä tulee. Laajalle levinnyt tuntemus perussuomalaisten keskuudessa on, että äänestäjille tärkeät asiat eivät korostu perussuomalaisten politiikassa ja ulostuloissa riittävästi, Halla-aho sanoi Helsingin Sanomille. 

Hän myös kertoi, ettei pyri puolueensa presidenttiehdokkaaksi vuoden 2018 vaaleissa. 

Perussuomalaisten seuraava puheenjohtaja valitaan kesäkuussa Jyväskylän puoluekokouksessa.  

Lue myös:

    Uusimmat