Tenniksen supertähti kertoo yksityiskohtaisesti kokemastaan veitsihyökkäyksestä: "Kaaduin lattialle ja verta oli kaikkialla"

Tenniksen Wimbledonin kertaalleen urallaan voittanut Tshekin Petra Kvitova koki vuoden 2016 joulukuussa kauhunhetkiä, kun hän joutui taistelemaan henkensä edestä työmieheksi naamioitunutta hyökkääjää vastaan. Asiaa käsiteltiin tiistaina oikeudessa. 

Mies oli soittanut ovikelloa puoli yhdeksän aikaan aamulla ja kertonut, että hän tullut tarkastamaan asunnon lämpimän veden järjestelmää. 

– Hän pyysi minua kääntämään lämpimän veden päälle ja samalla hetkellä hänellä oli veitsi minun kurkullani. Otin siitä kiinni molemmin käsin. Pidin terää vasemmassa kädessäni ja vein sen hyökkääjältä. Kaaduin lattialle ja verta oli kaikkialla, Kvitova sanoo.

Kvitova kuvaili oikeudessa, kuinka hän yritti tavoittaa matolla olleen puhelimensa, jonka mies työnsi kauemmaksi. Hän sanoi, että hänen täytyy päästä sairaalaan. Kvitova kysyi mieheltä, tahtooko tämä rahaa. 

– Hän kysyi, kuinka paljon minulla oli. Sanoin, että 10 000 kruunua (noin 400 euroa). Hän otti antamani rahat ja lähti. Soitin ambulanssin ja sen jälkeen poliisille, Kvitova kertoo.

Tshekkiläinen kärsi vakavia vammoja hänen vasempaan käteensä. Kvitova ei omien sanojensa mukaan tuntenut kipua käteen osuneen viillon jälkeen. Hän purskahti kuitenkin itkuun nähdessään veren.

– Kaikki vasemman käteni sormet joutuivat viilletyksi ja peukalon sekä etusormen hermot olivat vaurioituneet. Liikkuvuus ei ole tänäkään päivänä sataprosenttista. Tunto on kadonnut peukalon ja etusormen päistä, Kvitova kertoo.

Tennistähti kertoo tunnistaneensa hyökkääjän poliisin kuvista.

– Tiesin heti kun näin hänet. Muistan hänen silmänsä edelleen, Kvitova sanoo.

Kvitova palasi tenniksen pariin toukokuussa 2017 ja kruunasi paluunsa esiintymällä ensimmäistä kertaa Australian avointen finaalissa vuonna 2019. Syytetty voi joutua maksimissaan 12 vuodeksi vankeuteen, jos hänet tuomitaan. Hän oli saanut jo aiemman kahden ja puolen vuoden tuomion eri tapauksesta. 

Lue myös:

    Uusimmat