Tel Aviviin matkustaneet viisufanit kertovat, mikä Euroviisuissa sytyttää: "Ne ovat niin mauttomat, mutta saavat nauramaan"

Euroviisut ovat monille faneista enemmänkin kuin vuosittain televisioitava laulukilpailu. Israeliin niitä on odotettu 20 vuotta.

Suomessa järjestetyt euroviisut vuonna 2007 olivat ensimmäiset viisut, joihin Juha-Pekka Hippi osti pääsyliput. Ne eivät irronneet helpolla, vaan mies matkusti Helsinki-Vantaan lentokentälle, koska ajatteli saavansa liput sieltä helpommin.

– Olin yön lentokentällä, jossa oli puoliltaöin aukeava lippupistepaikka. Nukuin siellä penkillä ja sain liput itselleni ja kavereilleni, Hippi muistelee tämän vuoden viisujen isäntämaassa Israelissa.

Laulukilpailuissa paikan päällä oleminen oli Hipin mukaan uutta ja hienoa.

– Siellä oli tosi lämmin ja mukava tunnelma. Siksi viisut sitten iskivätkin minuun, ja niistä on tullut vähän kuin harrastus.

Hippi ja myös nyt hänen mukanaan Tel Avissa oleva Matti Kosonen ovat käyneet Suomen isännöimien kisojen jälkeen lähes joka vuosi euroviisuissa.

Matkassa mukana on myös Ari Tuovinen, jolle tämän vuoden viisut ovat ensimmäiset paikan päällä koetut.

– Täällä on oikein hauskaa. On lämmintä ja kaikki ovat olleet ystävällisiä. Tulimme tänne puoli yhdeltä torstain vastaisena yönä ja menimme vielä Euro Cafeen. Tarkoitus olisi vielä mennä Eurovision villageen (euroviisukylään), Tuovinen kertoo.

Madonnan näkeminen kirsikka kakun päällä

Tuovinen ei osaa nimetä voittajaehdokasta, mutta Kososella ja Hipillä on veikkaus.

– Pidän Ruotsista ja Venäjästä. Seurasin Melodifestivalenia ja pidin Ruotsin edustusbiisistä. Venäjän edustajaa Sergei Lazarevia olen kuunnellut muutoin, Kosonen kertoo.

Hippi kertoo liputtavansa kauan ennakkosuosikkina keikkuneen Hollannin puolesta.

– Olisi kivaa, että Hollanti voittaisi, koska he ovat niin vannoutunutta viisufanikansaa, ja he ovat voittaneet viimeksi vuonna 1975. En haluaisi, että Ruotsi voittaisi taas, koska tämä alkaa kääntyä siihen, että tämä on Swedenvision.

– Heidän menestyksensä on uskomatonta, mutta olisi kivaa, että muutkin maat voittaisivat. Etenkin toivon tätä maalle, joka ei ole vielä voittanut. Siten hekin pääsisivät kokemaan kisat. Olisi myös jännittävää, jos Australia voittaisi.

Myös tänä vuonna lippujen metsästys on tuottanut tulosta, sillä tiukan nettisurffauksen tuloksena miehet saivat hankittua yhden peruutuspaikan finaaliin, ja Hippi pääsee tunnelmoimaan lauantaina areenalle.

– Olen Matille (Kosonen) ikuisesti kiitollinen, että hän jaksoi surffata netissä. Pääsen näkemään Madonnan livenä, odotan sitä todella. Olin varautunut siihen, että nämä ovat ensimmäiset kisat, joissa olen vain aistimassa tunnelmaa. Tämä on kirsikka kakun päällä.

Israelin yleisradioyhtiö Kan varmisti torstaina, että popin supertähti Madonna esiintyy euroviisujen loppukilpailuissa lauantaina.

Madonna tuo tiettävästi mukanaan Tel Aviviin 135 hengen seurueen. Mukana ovat muun muassa räppäri KoVu, 40 taustalaulajaa, 25 tanssijaa ja tekniikasta vastaava tiimi.

"Olemme odottaneet 20 vuotta"

Israelilaiset Eli Balmas ja Shai Abram olivat matkanneet Tel Aviviin läheisestä Haifan kaupungista. Tel Avivin euroviisukylässä aikaa viettäneet miehet kertoivat, että kaupungissa viisujen aikaan vallitseva tunnelma saa heidät tuntemaan itsensä turistiksi.

– Olemme odottaneet 20 vuotta, että euroviisut tulisivat taas tänne. Viimein ne ovat täällä, Abram kertoi.

Israel isännöi euroviisuja viimeksi vuonna 1999 Jerusalemissa, kun Dana International oli voittanut laulukilpailun edellisenä vuonna.

Balmas kuvaili euroviisuja tapahtumaksi, joka kerää ihmiset yhteen.

– Sillä ei ole väliä, mikä heidän poliittinen kantansa tai kansallisuutensa on. Kyse on ihmisten yhtenäisyydestä. Tämä tekee kaikille vain hyvää.

Abram veikkaa, että Australia vie tämän vuoden laulukilpailun voiton hyvällä laululla ja esityksellä. Balmas liputtaa kotimaansa puolesta, mutta jos hänen täytyy nimetä toinen mahdollinen voittaja, se on Kreikka.

Mauttomat, mutta saavat nauramaan

Tel Avivin viisuhuumaan olivat saapuneet myös Colin Rothbort, Severino Ponzetta, Alex Kustow ja Raf Pariser. Miehet eivät tunnustautuneet fanaattisiksi euroviisufaneiksi, mutta Rothbort sanoi katsovansa viisut joka vuosi televisiosta. Hän oli myös ollut paikan päällä euroviisuissa vuonna 2011, kun laulukilpailu järjestettiin Saksassa.

– Minusta euroviisut ovat niin hauskat, niitä ei saa ottaa liian tosissaan. Ne ovat niin mauttomat, mutta saavat nauramaan, lontoolainen Rothbort kertoo.

Voittajasuosikkia miehet eivät olleet juuri miettineet, mutta Rothbort kertoi pitävänsä Islannin viisuedustajasta.

– Minusta laulu on uskomaton, mutta en tiedä voittaako se, koska se on niin outo.

Kustow puolestaan harmitteli, että ensimmäisessä semifinaalissa ollut Puola ei päässyt jatkoon.

– Suomi oli hyvä! Teillä oli kuuluisa DJ Darude, mutta tekään ette menneet jatkoon! Rothbort huudahti.

– Suomi voisi olla hauska maa järjestää euroviisut, Ponzetta totesi väliin.

Suomen euroviisuedustaja Darude ja solistina toiminut Sebastian Rejman karsiutuivat finaalista tiistain ensimmäisessä semifinaalissa.

Kustow oli nelikosta ainoa, joka oli suuntaamassa lauantain finaaliin.

– Tulee varmasti uskomaton show, koska Israel on tehnyt hyvää työtä. Siellä on paljon vierailevia artisteja ja energinen tunnelma, Kustow sanoi. 

Lue myös:

    Uusimmat