Euroviisujen viimeiset finaalipaikat jaetaan – kolme voittajasuosikkia kisaa toisessa semifinaalissa

Vedonlyöntitoimistot ovat povanneet Hollannista euroviisujen voittajaa jo pitkään.

Euroviisujen toinen semifinaali mitellään tänään Israelissa Tel Avivissa. Yhteensä 18 maata tavoittelee paikkaa viisufinaalissa. Kymmenen eniten pisteitä saanutta viisuedustajaa jatkaa lauantaina käytävään finaaliin.

Toisessa semifinaalissa kisaa kolme koko kisan voittajaksi povattua maata: Hollanti, Ruotsi ja Venäjä. Esiintymislauteille kapuavat myös Armenia, Irlanti, Moldova, Sveitsi, Latvia, Romania, Tanska, Itävalta, Kroatia, Malta, Liettua, Albania, Norja, Pohjois-Makedonia ja Azerbaidzan.

Vedonlyöntikertoimia yhteen laskeva Oddschecker-sivusto povasi keskiviikkona Hollannista viisujen voittajaa. Hollanti on ollut vedonlyöntitoimistojen voittajasuosikki jo pitkään. Toisena listoilla keikkuu Ruotsi ja neljäntenä Venäjä. Ensimmäisestä semifinaalista jatkoon päässyt Australia on kiilannut kolmannelle sijalle. Viidentenä puolestaan on myös ensimmäisestä semifinaalista finaaliin edennyt Islanti.

Eurovisionworld-sivuston viiden parhaan kärki näytti keskiviikkona samalta kuin Oddscheckerin.

Ensimmäiset kymmenen finaalipaikkaa jaettiin jo tiistain semifinaalissa, jossa kisannut Suomen euroviisuedustaja Darude karsiutui finaalista. Jatkoon menivät Kreikka, Islanti, Valko-Venäjä, Slovenia, San Marino, Australia, Serbia, Kypros, Viro ja Tshekki.

Lue myös:

    Uusimmat