Teksasilaislääkäri lohdutti vaimoaan kaipaavaa vanhusta – sydäntä särkevästä kuvasta hitti: "Otin hänet syliini ja pitelin häntä"
Lääkäri Joseph Varon lohdutti iäkästä potilastaan, joka olisi halunnut vain olla vaimonsa luona. Jo satoja päiviä töitä putkeen tehneen lääkärin toimintaa kiitellään.
Kuvassa lääkäri lohduttaa vanhaa miestä. Koronapandemian keskellä napattu kuva on koskettanut monia, kertoo CNN.
"Menin hänen luokseen ja kysyin: 'Miksi itket?'"
Teksasilaislääkäri Joseph Varon kertoi lohduttaneensa vanhaa potilastaan kiitospäivän aikaan. Varonilla on yksikössään usein paikalla valokuvaaja, jotta kansalaiset voivat nähdä, millaista koronakamppailu terveydenhuollossa on.
– Näin, että tämä vanhempi potilas oli noussut sängystään ja yritti päästä pois huoneesta, ja että hän itki. Menin hänen luokseen ja kysyin: "Miksi itket?" Mies sanoi: "Haluan olla vaimoni kanssa". Joten vain otin hänet syliini ja pitelin häntä, Varon kuvailee.
Vanhus ei voi päästä vaimonsa luo
Varon ei halatessaan miestä tiennyt, että tilanteesta napattiin kuva. Vanha mies lakkasi Varonin mukaan lopulta kyynelehtimästä, mutta hän ei voi päästä vaimonsa luo ennen kuin antaa negatiivisen koronanäytteen.
– Se on hyvin vaikeaa, voitte kuvitella. Olet huoneessa, johon ihmiset tulevat "avaruuspuvuissa", etkä voi kommunikoida kellekään, paitsi puhelimitse, jos olet onnekas, Varon sanoo.
– Kun olet vanhempi, se on vielä vaikemapaa, koska koet olevasi yksin ja eristetty.
Mies voi nyt paremmin
Varon kertoo olleensa pahoillaan miehen puolesta. Hoitohenkilökunta haluaa Varonin mukaan auttaa ja lohduttaa potilaitaan, mutta heitä on niin paljon, ettei jokaisen rinnalle aina ole aikaa seisahtua. Varonin mukaan moni potilaista itkeekin hoidossa ollessaan, ja osa yrittää myös paeta omin päin, koska eristyneisyys on niin vaikeaa.
Varonin mukaan kuvan vanha mies voi kuitenkin jo paremmin.
– Toivomme, että hän pääsisi sairaalasta ennen viikon loppua.
"En tiedä, mikä saa jatkamaan"
Varon itse on tehnyt töitä putkeen jo 256 päivää. Miehen mukaan hoitohenkilökunnalla on hyvin raskasta, ja sairaalan hoitajat itkevät kesken työvuorojen, koska esimerkiksi potilaiden tilan näkeminen on niin vaikeaa.
– En tiedä, mikä saa jatkamaan. En tiedä, miksen ole romahtanut, Varon myöntää.
"Ihmiset eivät kuuntele ja sitten he päätyvät tehohoitoomme"
Varonin mukaan hoitohenkilökuntakin ehtisi levätä, jos koronaohjeita noudatettaisiin hyvin. Hän on turhautunut siihen, että ihmiset eivät ota koronaohjeistuksia vakavasti ja esimerkiksi käyvät edelleen baareissa.
– Se on hullua. Me teemme työtä, työtä, työtä. Ihmiset eivät kuuntele ja sitten he päätyvät tehohoitoomme, Varon sanoo.
– En halua olla seuraavaksi halaamassa heitä. Ihmisten pitää tehdä perusasiat: pitää etäisyyttä, käyttää maskia, pestä käsiä, välttää paikkoja, joissa on paljon ihmisiä.
Lähde: CNN
Uusimmat
-
19:44
Asiantuntija: Venäjä voisi estää suomalaisia lähtemästä Venäjältä rajasulun vastatoimena
-
19:30
Sanni Hakala, 26, halvaantui: "Saatan joutua istumaan pyörätuolissa lopun elämääni"
-
19:06
Maria Pettersson ei saanut Journalistiliiton valtuuston luottamusta – tiukan äänestyksen tulos oli 33–32
-
19:04
Aira Samulinin haastattelu vuodelta 2012 – näin tanssilegenda puhui elämästään ja juhli 85-vuotispäiväänsä
-
18:23
Nyt puhuu Krista Kiuru: ei suostu syntipukiksi
-
18:19
Mestis-seurat: ylimääräinen kokous Suomi-kiekon kohuaiheesta
-
18:14
Ulkoministeri Elina Valtonen nosti itärajan esiin Sergei Lavrovin kuullen: "Sanotaanko nyt näin, että kyllä hän siihen reagoi"
-
18:00
Prinsessa Diana ennen julkaisemattomassa kuvassa lehden kannessa – tällainen on tarina otoksen takana
-
17:55
Luksusauto rysäytettiin kyljelleen – brittifutari hurjassa kolarissa
-
17:43
Seitsemänkymppinen nainen synnytti kaksoset
-
17:42
Miten usein kasvot pitäisi pestä? Ihotautilääkärit kertovat peukalosäännön
-
17:39
SM-liigan superlupaus aivan NHL-varausennakkolistan kärkipäässä – suomalaiset mukavasti esillä
-
17:23
Itsenäisyyspäivän mielenosoituksista voi tulla levottomia – "Jotain uutta vielä tulee"
-
17:19
Pohjois-Savon sarjasytyttäjälle vuosien vankeustuomio
-
17:05
Nyt vilahtaa! Tiffany-rakas julkaisi hulvattoman videon Valtteri Bottaksen peppukalenterin kuvauksista
-
16:53
Maailmanmestari joutui "alastonkuvahelvettiin" – nyt avautuu Mariana, 26
-
16:33
Missä on Helsingissä kadonnut Carlo? Poliisi: "Kaikki keinot käytössä"
-
16:27
Venäjä kieltää "kansainvälisen HLBT-liikkeen" ääriliikkeenä
-
16:25
Kiinnostaisiko todellinen neuvostoliittolaisen autoteollisuuden helmi? Tähän hintaan irtoaa olemattoman vähän ajettu "Mosse"
-
16:14
VR sai ensimmäisen kilpailijan lähijunaliikenteeseen
-
Lataa lisää