Teho-osaston hoitaja Lydia kertoo CBS News -kanavan haastattelussa, että moni potilas katuu sitä, että ei pitänyt maskia tai jättänyt juhlia tai muita tilaisuuksia väliin.
Yhdysvaltalainen Lydia Mobley hoitaa työkseen koronaviruspotilaita teho-osastolla. Hän on tehnyt töitä monissa eri sairaaloissa ympäri maata. Hän kertoo usein näkevänsä, miten potilaat katuvat sitä, että eivät tehneet mitään ehkäistäkseen tartunnan saamista. Lydian mukaan hoitajat kuulevat monesti potilaiden sanovan, että he eivät uskoneet koronaviruksen olemassaoloon tai eivät ajatelleet sen olevan mitään vakavaa.
– On rankkaa katsoa, miten jonkun on vaikea hengittää ja nähdä heidän katumuksensa siitä, että eivät ehkä pitäneet maskia tai jättäneet juhlia, häitä tai jumalanpalvelusta väliin.
– Ihmisiä kuolee siksi, että he eivät tajunneet tilanteen vakavuutta. Se tuntuu kamalalta.
CBS Newsin mukaan koronavirustartuntojen määrä on noussut merkittävästi Yhdysvalloissa marraskuussa. Kaiken kaikkiaan maassa on 16. marraskuuta mennessä todettu yli 11 000 000 koronavirustartuntaa, kertoo maan koronatilannetta seuraava Johns Hopkins -yliopisto.
LUE MYÖS: Tiina, 62, vähätteli koronaa flunssaksi – sitten hän sai itse tartunnan, eikä jälkioireille näy loppua: "Kukaan ei halua tätä sairautta sellaisena kuin minä olen sen saanut"
"Pitää vain selviytyä"
Lydia kertoo, että hänen työkaverinsa, jotka ovat hoitaneet koronapotilaita pandemian alusta lähtien, ovat olleet todella lujilla. Sekin surettaa häntä.
