Teetkö tämän mokan iltaisin? Tutkimus: Johtaa rasvan ja painon kertymiseen
Tutkijat ovat mahdollisesti selvittäneet, miksi myöhäisillan napostelut johtavat painonnousuun. Heidän mukaansa keho ei silloin hyödynnä ruoasta saatua rasvaa yhtä tehokkaasti.
PLOS Biology -lehdessä julkaistut tulokset perustuvat kokeeseen, jossa kuusi 51–63-vuotiasta vapaaehtoista laitettiin kahtena eri kertana 56 tunniksi aineenvaihdunnan mittaamisessa käytettävään huoneeseen. Kokeen aikana osallistujat söivät muuten normaalisti, mutta toisella kerralla he nauttivat 700 kilokalorin ruoka-annoksen aamulla ja toisella kerralla illalla kymmenen aikaan.
Osallistujien energiankulutus oli kummallakin mittauskerralla sama, mutta tutkijat havaitsivat selviä eroja aineenvaihdunnassa. Kun osallistujat söivät 700 kilokalorin aterian illalla, heidän aineenvaihduntansa suosi yön aikana hiilihydraattien käyttöä ja vähensi rasvojen hyödyntämistä. Tämä ei selittynyt päiväkohtaisilla vaihteluilla fyysisessä aktiivisuudessa, unen määrässä tai kehon lämpötilassa.
Tutkijat laskivat, että iltanapostelukokeen aikana koehenkilöt polttivat rasvaa vuorokaudessa keskimäärin 15 grammaa vähemmän kuin jaksolla, jolloin he olivat syömättä illan. Aamiaisen syöminen tai väliin jättäminen ei juurikaan vaikuttanut rasvan polttamiseen vuorokauden aikana.
Havainnot olisi hyvä varmistaa lisätutkimuksissa ja eri-ikäisillä koehenkilöillä, mutta ne viittaavat iltanapostelun voivan johtaa rasvan kertymiseen, mikä pitkään jatkuessa myös lihottaa. Ilmiö saattaa myös selittää yötyöhön liittyviä terveysriskejä.
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Copyright Duodecim 2020. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää