Teemu Pukki puhuu brittilehdelle vaikeista vuosistaan – myöntää aliarvioineensa skotlantilaisen jalkapallon: "Ajattelin sen olevan paljon helpompaa"

Teemu Pukin ura oli vuosina 2013-2015 Celticissä matkalla hyvin eri suuntaan kuin minne kotkalaisen taival on tänään johtanut. Bröndby-pesti pelasti uran Pukki, mutta myöntää aliarvioineensa skotlantilaisen jalkapallon.

Päävalmentaja Neil Lennon valmensi tuolloin Celticiä ensimmäistä kertaa. Pohjoisirlantilaisen Schalkesta hankkima Pukki osui skotlantilaisseurassa 37 ottelussa vain yhdeksän kertaa.

Pukilla oli vaikeuksia pärjätä äärimmäisen fyysisessä sarjassa. Vuoden jälkeen hän siirtyi Tanskaan, jossa 164 ottelussa syntyneet 72 maalia mahdollistivat suomalaisen sittemmin kuuluisaksi tulleen ilmaisen siirron Norwichiin.

Pukki myöntää Daily Mailin haastattelussa aliarvioineensa skotlantilaisen jalkapallon.

– Kyllä, niin tapahtui. Kaikki lähti siitä, että sain puhelun, jossa kerrottiin Celticin haluavan minut. Tiesin Celticin olevan huippujoukkue, Pukki sanoo skotlantilaislehdelle.

– Ajattelin sen olevan paljon helpompaa kuin mitä se todellisuudessa oli. Se oli nopeampaa kuin ajattelin. Kun sain pallon, puolustaja oli aina välittömästi kiinni ihossa.

Pukki sanoo, että Celtic-vuodet tuntuvat jo hieman kaukaisilta.

– Neljä vuotta Bröndbyssä tekivät minulle hyvää. Ne olivat henkisesti erittäin tärkeitä. Ensimmäisen kahden kauden aikana tein 18 maalia. Sen jälkeen saimme uuden valmentajan, Alexander Zornigerin. Hän laittoi pelaajat fyysisesti hyvään kuntoon. Ymmärsin puolustamisen merkityksen, Pukki sanoo.

Pukki ja Norwich kohtaavat valioliigakauden kolmannessa ottelussa kotikentällään Chelsean. Ottelu käynnistyy kello 14.30.


Lue myös:

    Uusimmat