Teemu Pukki kertoo ratkaisevasta muutoksesta elämässään – maalitykki on pelannut nyt neljä vuotta huipputasolla: "Se on se asia, joka on tehnyt minusta paremman pelaajan"

Suomen maajoukkueen ja Norwich Cityn maalitykki Teemu Pukki avaa Sky Sportsin haastattelussa menestyksensä taustoja.

Pitkään Tanskan Bröndbyssä ja nyt kaksi kautta Norwich Cityssä maaleja mättäneen Pukin kasvu nykyiselle huipputasolle tapahtui kööpenhaminalaisseurassa saksalaisvalmentaja Alexander Zornigerin alaisuudessa.

Fyysistä huippukuntoa ja kokonaisvaltaista pelaamista Pukilta edellyttäneen Zornigerin lisäksi suomalaispelaajan elämään saapui Tanskassa pari vieläkin merkittävämpää henkilöä.

– Tapasin vaimoni sinä aikana, kun pelasin siellä ja saimme myös lapsen, Pukki selvittää Sky Sportsille.

– Nämä asiat auttoivat minua kasvamaan sekä ihmisenä että pelaajana. Sen jälkeen oli paljon helpompaa keskittyä jalkapalloon, kun se ei ollut enää kaikkein tärkein asia elämässäni.

Pukin mukaan lapsen saaminen saattaa joillakin pelaajilla sekoittaa keskittymistä, mutta hänelle tilanne on ollut täysin päinvastainen.

– Kun kotona on oma pikkutyttö, hän on tietenkin tärkeintä elämässäni tällä hetkellä. Se on poistanut hieman paineita jalkapallolta.

– Minulle se sopii täydellisesti, että jalkapallo ei ole tärkein asia elämässäni. Se on se asia, joka on tehnyt minusta paremman pelaajan, Pukki tunnustaa.

Pukin ja hänen vaimonsa Kirsikan tytär Olivia syntyi joulukuussa 2017.

– Muutos on ollut enimmäkseen henkinen. Minulla on ollut nyt neljä hyvää vuotta. Kaksi viimeistä vuotta Tanskassa olivat todella hyviä ja se valmisti minua suoriutumaan korkeammalla tasolla.

"Meidän on alettava kerätä pisteitä heti ensimmäisestä ottelusta lähtien"

Pukin jälki Norwich Cityssä on ollut murhaavaa. Ensimmäisellä sarjakaudella Mestaruussarjassa syntyi 29 maalia, tällä kaudella Valioliigassakin verkko on heilunut upeasti jo 11 kertaa.

Mestaruussarjan maalikuninkaana viime syksyllä Valioliigan aloittanut Pukki häkeltyi siitä, miten hyvin hän onnistui suoriutumaan heti maailman vaativimmassa sarjassa.

Verkko heilui heti Liverpoolia, Newcastlea, Chelseata ja Manchester Cityä vastaan.

– Se oli hullua. En uskonut, että se menisi niin hyvin. Se antoi minulle luottoa siihen, että voin pärjätä tällä tasolla.

Kauden vanhetessa todellisuus alkoi iskeä vasten Norwich Cityn ja myös Pukin kasvoja. Pisteitä ei ole irronnut riittävästi ja tällä hetkellä joukkue majailee Valioliigan pohjalla.

– Viime vuonna Championshipissä tiesin aina, että saan kohta uuden maalipaikan, joten se oli helpompaa. Valioliigassa on vain yksi tai kaksi maalipaikkaa ottelussa, joten ne on käytettävä. Sitä minun on parannettava. On oltava tarkempi, Pukki tuumailee.

Vastaavasti toisessa päässä Norwich on suonut liikaa mahdollisuuksia vastustajilleen.

– Olemme nähneet sen tällä kaudella. Pienikin virhe, ja he tekevät maalin. Herkemmin kuin viime kaudella. Se ei ole yllätys, koska he ovat parhaita pelaajia maailmassa. Jonain päivinä ei ole ollut mitään mahdollisuuksia, Pukki tunnustaa.

Valioliiga käynnistyy uudelleen 17. kesäkuuta koronaviruksen aiheuttaman tauon jälkeen. Kanarialinnut taistelee yhä säilymisestä korkeimmalla sarjatasolla.

– Suunnitelmana on olla sataprosenttisessa iskussa, kun kausi käynnistyy. Siihen me keskitymme ja se on kaikki, minkä voimme tehdä – olla niin hyviä kuin voimme. Meidän on alettava kerätä pisteitä heti ensimmäisestä ottelusta lähtien, jotta voimme kaventaa eroa ja jossain vaiheessa ohittaa muita joukkueita sarjassa, Pukki linjaa.

Omien maalihanojensa 30-vuotias Pukki odottaa jälleen avautuvan.

– Uskon, että tauko oli minulle luultavasti hyvä juttu. Minulla oli pitkä putki otteluita ja tavallaan tarvitsin taukoa. Olen todella iloinen, että olen päässyt takaisin harjoittelemaan pallon kanssa, Pukki sanoo.

Valioliigaa on pelaamatta vielä yhdeksän kierrosta. Pukin Norwich Cityllä on kuusi, maalieron vuoksi käytännössä seitsemän, pistettä matkaa putoamisviivan yläpuolelle.

Norwich Cityn ensimmäinen koronaviruksen vuoksi siirretty peli keväällä olisi ollut Southamptonia vastaan, joten joukkueet kohtaavat oletettavasti toisensa juhannusviikonloppuna 19.-21. kesäkuuta.

Lue myös:

    Uusimmat