Joulun perinteisiin kuuluva riisipuuro saa parhaan maun, kun se valmistetaan puuroriisistä ja täysmaidosta.
Riisipuuron täyteläinen maku syntyy rasvaisesta maitolaadusta ja pitkästä kypsymisajasta. Aattoaamun herkun voi keittää myös vähälaktoosisesta maidosta tai laktoosittomasta maitojuomasta.
Joulupuuro säästyy pohjaan palamiselta varmimmin, kun kypsentää puuron miedolla lämmöllä paksupohjaisessa kattilassa. Puuronkeittoon sopii esimerkiksi alumiinipohjainen teräskattila tai teflonpinnoitettu kattila. Lisäksi kannattaa valita punaiseen pakattu täysmaito ja sekoittaa puuroa aika ajoin kypsennyksen aikana.
Vanhanajan joulupuuro
2,5 dl vettä
2 dl puuroriisiä
1 l kevyt- tai täysmaitoa
nokare voita
noin 1/2 tl suolaa
kuorittu manteli
Laita nokare voita kattilan pohjalle, lisää vesi ja kiehauta se. Lisää riisit ja keitä noin 10 minuuttia sekoittaen. Lisää maito. Anna kiehua hiljalleen miedolla lämmöllä välillä sekoittaen noin 35 minuuttia, kunnes puuro on kypsää. Lisää suola. Piilota onnea tuova manteli puuroon.
Tarjoa joulupuuro kanelin, sokerin ja voisilmän kera tai luumu-, rusina- tai sekahedelmäkiisselin kanssa. Maukkaan puuron kanssa maistuu kylmä maito.
Kuka saa mantelin?
Joulun riisipuuroon piilotetaan perinteisesti onnea tuova manteli. Tavan uskotaan olevan perua keskiaikaisesta Englannin ylhäisön huvitteluperinteestä, jossa kätkettiin loppiaisena papu puuroon. Pavun löytäjä sai keksiä hullunkurisia tehtäviä muulle seurueelle.
Suomeen mantelin piilotus rantautui Ruotsista. Manteli merkitsi löytäjälleen onnekasta vuotta, ja naimattomille sen uskottiin tietävän hääkellojen soittoa.
Suomessa riisipuuro on kuulunut juhlien ruokatarjontaan jo 1800-luvulta saakka, aluksi vain varakkaiden valkeana herkkuna. Ohrapuuroa suositumpaa siitä tuli vasta 1920–30-lukujen vaihteessa, kun kohtuuhintaista riisiä oli yleisemmin saatavilla.
Lähde: Maito ja Terveys
(MTV3)
Uusimmat
-
20:01
25-vuotias Pavel saattaa nousta Wagnerin johtoon – kuvattiin isänsä Jevgeni Prigozhinin haudalla
-
20:00
Salkkareissa dramaattinen kohtaus – hahmo jää auton alle
-
19:53
"Mistä se menee?" – Tappara-vahti ei voinut kuin seurata hölmistyneenä
-
19:45
Tässä on tiistain Mestarien liiga -kattaus – konsertin pilaaman pelinurmen kunto hämmästyttää: "Nyt pitää hoitaa hommat paremmin!"
-
19:40
Ruoan hinta lähtee laskuun – nämä tuoteryhmät halpenevat
-
19:18
Keskiviikkona huonot ajokelit – nyt tarkkana liikenteessä!
-
19:08
Kyhmyjoutsen vastusti poliisin käskyjä Helsingissä – video näyttää, miten neuvottelutilanne ratkesi
-
19:02
Britney Spearsin veitsivideot saivat aikaan yllättävän ilmiön, joka auttoi talousvaikeuksien kanssa paininutta rekvisiittaliikettä
-
19:01
Anita kärsi kummankin raskautensa aikana äärimmäisestä raskauspahoinvoinnista: "Se oli maanpäällinen helvetti"
-
18:56
Ukrainan turvallisuuspalvelu kertoo murtaneensa venäläisen vakoiluringin – MTV seuraa sotaa
-
18:55
Rikosseuraamuslaitos haluaa lapsivangit pois vankiloista – "Syytä selvittää"
-
18:41
Katujengit hyödyntävät sosiaalista mediaa – väkivaltavideot voivat tuoda mainetta ja kunniaa tietyissä piireissä
-
18:35
Näistä lähtökohdista gallupien ykkönen eli Pekka Haavisto starttaa presidenttikampanjansa: "Kestokakkonen"
-
18:19
Hunter Biden kiisti syytteet aserikoksista oikeudessa
-
18:17
Rukan maailmancup-viikonloppuun tehtiin historiallinen muutos
-
18:15
Sieppaaja nappasi New Yorkissa pyöräilleen Charlotten, 9 – perheen painajainen päättyi lunnasvaatimuksesta löytyneen sormenjäljen ansiosta
-
18:01
TTK-yleisö buuasi toistamiseen tuomaripisteille – Jorma Uotinen kertoo mielipiteensä
-
18:00
Kokoomuksen entinen kansanedustaja Jaana Pelkonen johtaa Pekka Haaviston vaalikampanjaa tukevaa valtuuskuntaa
-
17:48
Trumpin kannattajilta hämmentävä reaktio sankarinsa syytteisiin – Risto E.J. Penttilä: "Tulee mieleen kultti"
-
17:41
Kommentti: Hyundai-pomo osoitti voimansa – Ott Tänakin paluu luo suomalaisittainkin herkullista odotusarvoa
-
Lataa lisää