Tautia ei tunnistettu ajoissa: 2-vuotias amerikkalaistyttö menehtyi kahdeksan päivää epäillyn punkin pureman jälkeen

Pieni tyttö menehtyi punkin pureman aiheuttamaan pilkkukuumeeseen. Tautia ei havaittu ajoissa.

Pienen Kenley Ratliffin perhe toivoo, että heidän pienen tyttärensä menehtyminen auttaisi varoittamaan muita vanhempia Yhdysvalloissa esiintyvästä Kalliovuorten pilkkukuumeesta – ja siitä, kuinka nopeasti tauti aiheuttaa vahinkoa lapselle, jos sitä ei välittömästi tunnisteta ja hoideta.

– Jos voisimme pelastaa yhden lapsen elämän, olisimme hoitaneet hommamme, Kenleyn täti, Jordan Clapp, toteaa.

Kenley, joka olisi täyttänyt kolme vuotta tässä kuussa, menehtyi Rileyn lastensairaalassa Indianassa sunnuntaina kahdeksan päivää ensimmäisten oireiden jälkeen.

Kayla (Kenleyn äiti) on murtunut. Tietoisuuden levittäminen on terapeuttista.

Kahdeksan päivää ennen menehtymistää Kenleylle nousi kova kuume. Äiti kiidätti tyttärensä sairaalaan, jossa lääkärit totesivat, että tytöllä on jonkin sortin virustauti tai jokin bakteeri-infektio. Tytölle määrättiin antibiootit ja lepoa. Kenley piti tuoda takaisin, jos hänen olonsa ei vuorokaudessa helpottaisi.

Seuraavana päivänä kuume kohosi edelleen. Jälleen lääkärit määräsivät samaa hoitoa, antibiootteja, lepoa ja nesteytystä, nielutulehdusnäytteen oltua positiivinen. Kuume ei kuitenkaan laskenut.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Pelästynyt perhe päätti viedä tytön yliopistolliseen lastensairaalaan. Matkalla Kenley muuttui täysin veltoksi.

Sairaalassa lääkärit vaihtoivat antibiootin toiseen, mutta sillä ei ollut vaikutusta. Vasta tautiin liittyvän purppuraisen ihottuman ilmestyttyä lääkärit osasivat yhdistää oireet Kalliovuorten pilkkukuumeeseen ja aloittaa oikean antibioottikuurin. Valitettavasti liian myöhään.

Perhe odottaa kuitenkin edelleen varmistusta punkin pureman aiheuttamasta taudista.

Jälkeenpäin ajateltuna punkin purema ja sen aiheuttama tauti tuntui kuitenkin järkevältä selitykseltä.

– Hän oli aina ulkona. Vasta hiljattain hän oli käynyt retkeilemässä, Clapp kertoo.

Pitkin Amerikkaa diagnosoitua tautia aiheuttaa Rickettsia rickettsii -niminen bakteeri, jota kantaa arviolta yksi–kolme prosenttia Yhdysvaltain punkkikannasta. Kalliovuorten pilkkukuumetta ei esiinny Suomessa.

"Jopa 30 prosenttia punkeista kantaa borreliaa"

Suomessa punkit levittävät borreliaa ja puutiaisaivotulehdusta (TBE-virusta).

Borreliaa voidaan hoitaa antibiootilla. TBE-virukseen ei ole hoitoa, mutta siltä voidaan suojautua rokotuksella. Rokote ei kuitenkaan suojaa punkeilta eikä borrelialta. Punkeilta voi suojautua käyttämällä pitkähihaisia ja -lahkeisia vaatteita sekä punkkikarkotteita.

– Tietyissä paikoissa jopa 30 prosenttia punkeista kantaa borreliaa, totesi tutkijatohtori Eero Vesterinen Helsingin yliopistosta Huomenta Suomessa viime viikolla.  

Vesterinen rauhoitteli ihmisten pelkoja liittyen punkkien levittämiin tauteihin.

– Borrelian siirtymisessä kestää kuitenkin noin 24 tuntia. TBE-virus siirtyy saman tien, mutta sitä taas on punkeissa tosi vähän.

Lähteet: Today, THL, CNN

***

Punkkien levittämät taudit 25:19

Lue myös:

    Uusimmat