Huomenta Suomi on ollut osa suomalaisten aamuja jo yli 20 vuotta. Välillä yhteiskunnallinen keskustelu on vaatinut lattialla konttaamista.
Kun toimittaja Barita Rosenström aloitti työt MTV Oy:llä vuonna 1991, maailmalla kuohui.
– Baltian maat itsenäistyivät voimakkaasti. Suomessa pelättiin, pystyisikö silloinen Neuvostoliitto vastatoimiin. Jännitteitä syntyi. Olimme muiden toimittajien kanssa sitä mieltä, että nyt tapahtuu niin paljon, että Huomenta Suomen aamulähetykset on kesätauosta huolimatta pakko saada käyntiin. Muuten emme olisi voineet osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun, Rosenström sanoo.
Toimittajat marssivat ohjelmajohtaja Tauno Äijälän luokse ja vaativat lähetysten aloittamista etuajassa. Äijälä suostui, mutta Huomenta Suomen studion remontin takia lähetykset jouduttiin lähettämään uutisstudiosta.
– Ne olivatkin niin sanottuja kriisilähetyksiä. Käsittelimme politiikkaa ja yhteiskuntaa, kovimpia mahdollisia uutisia. Lähetyksessä oli koko ajan mukana ministereitä, kuten ulkomaankauppaministeri Pertti Salolainen sekä valtiovarainministeri Iiro Viinanen. Presidentti Mauno Koivistoakin nähtiin.
Koska uutisstudio ei ollut teknisesti varusteltu ja suunniteltu Huomenta Suomea varten, lähetyksissä oli omat kommervenkkinsä.
– Meillä oli yksi kamera ja yksi istumapaikka, mutta kaksi juontajaa. Välillä piti saada tilaa uutistenlukijallekin. Tämän takia aina, kun lähetyksessä saatiin ruutuun jotain katsojille näkyvää kuvaa muualta kuin uutisstudiosta, me toimittajat ryömimme pöydän alta vaihtamaan paikkoja. Käsikirjoituksina toimivat nopeasti lehtien reunoihin kirjoitetut juonnot. Se oli varsinaista live-lähetystä, jota ei voinut suunnitella etukäteen.
– Muistan, kun tutkija Timo Vihavainen odotti haastatteluvuoroaan sivussa ja katseli, kuinka juontajat ja uutistenlukijat konttasivat pitkin lattiaa. Hän sanoi, että vaimo on tottunut kaikenlaisiin kertomuksiin hänen Venäjän-matkoiltaan, mutta tätä hän ei tule uskomaan. Itselleni tilanne oli loppujen lopuksi hyvä oppitunti ja lähtölaukaus ajankohtaisohjelman tekemiselle: pääasia on, että onnistumisen eteen tehdään kaikki mahdollinen.
Studio55.fi/Piia Simola
Kuva: Colourbox.com
Uusimmat
-
18:42
Saako aseen tuoda ulkomaisella aseluvalla Suomeen? Asiantuntija vastaa
-
18:24
Parisuhdeväkivaltaa samaa sukupuolta olevien suhteissa tutkittu vähän
-
18:07
Lehti: Valtteri Bottas pelaa uhkapeliä F1-tulevaisuudellaan – Mick Schumacher nousi uudestaan mukaan
-
18:01
Harvinainen yhteiskuva Ernest Lawsonista äitinsä kanssa – saapui Oulusta asti katsomaan poikansa työskentelyä
-
18:00
Sebastian Aho astuu hurjan rajapyykin yli NHL:ssä – Leijonien jättiturnaus kutkuttaa: ”Vielä hienompi pelata”
-
17:59
Vasemmistoliitto: Hallitus on historiallisen naisvihamielinen
-
17:36
Häkkänen: Israelin YK-tulituksessa merkkejä tahallisuudesta
-
17:22
Tällainen riski alkoholin kotiinkuljetuksessa piilee Alkolle
-
17:19
Frontex: Laittomat rajanylitykset EU:hun vähentyneet lähes puoleen kuluvana vuonna
-
17:02
"Maailman paras pannukakku on tässä!" – nyt leivotaan todellinen klassikko
-
17:02
Katso uskomaton video: Näin Colin Farrell muuntautuu Batmanin viholliseksi Pingviiniksi!
-
16:31
Lähde: Englannin päävalmentajaksi uusi kärkiehdokas – Pep Guardiola karkaamassa
-
16:31
HS: Fortum yritti kaapata vallan Kemijoki-yhtiössä
-
16:30
Tiedekulma: Miksi amerikkalainen yhteiskunta on jakautunut?
-
16:24
Heliövaara ja Patten vakuuttavasti vauhtiin Tukholmassa
-
16:20
Puolustusministeri Häkkänen salaperäisenä Suomen Naton ydinaseharjoituksesta
-
16:18
Mistä Amerikka äänestää? MTV Uutisten ja Tiedekulman tapahtumasarja avaa Yhdysvaltojen suuria kysymyksiä
-
16:17
Uhrien tileiltä vietiin 1,5 miljoonaa euroa – näin rikolliset onnistuivat
-
16:09
Jalapenoviipalesäilykkeitä vedetään takaisin – tuotteesta löydetty lasia
-
16:01
Rallin maailmanmestaruus on ensimmäistä kertaa katkolla – näin se voi ratketa jo viikonloppuna
-
Lataa lisää