Muistatko nämä hullunkuriset loppukevennykset? Mika Tommola paljastaa suosikkinsa
Mika Tommola tunnetaan Kymmenen Uutisten loppukevennysten toimittajana. Monille loppukevennys on lähetyksen paras osa, mutta mitkä ovat Tommolalle itselleen mieluisimmat kevennykset?
Toimittaja Mika Tommolan mielestä huumorin varjolla on mahdollista käsitellä isoja asioita. Hyvä tarina on hänen mielestään sellainen, joka osoittautuu aivan toiseksi kuin miltä se ensin vaikuttaa.Nämä kahdeksan kevennystä ovat jääneet aivan erityisesti Tommolan mieleen.
Liekki-sonni vuonna 1997
Hausjärveläinen Liekki-sonni oli päästetty keväällä navetasta ulos, mutta tilanne taisi olla sonnille liian pelottava.
– Sonni-parka oli säikähtänyt tilannetta niin paljon, että meni aidan läpi ja pakeni metsään. Sonnia yritettiin saada metsästä monella tavalla, mutta edes eläinlääkärin nukutuspiikeillä sonni ei mennyt tainnoksiin. Vasta syksyn kylmetessä kotieläin saatiin viimein nukutettua ja tuotua kotiin, Tommola muistelee.
– Jälkeenpäin tajusin, että tämähän on myös samalla tarina suomalaisesta miehestä, joka pakenee metsään kun menee huonosti, ja sitten häntä yritetään keinolla ja toisella saada sieltä metsästä pois.
– Tämä tarina opetti minulle, millainen voima loppukevennyksellä on.
Lantakuoriaisia etsimässä
– Tämä tarina on yli kymmenen vuoden takaa. Eräs tohtori tutki lantakuoriaisia, ja oli huolissaan näiden mullan tuottajien vähenemisestä. Hän vei minut pellolle tökkimään lantakekoja. Voi sitä riemua, kun esiin pöllähti kuoriainen!
– Tämä tarina havahdutti siihen, että mitäänsanomattomalta vaikuttava tarina voi muuttua tarkemmin ajatellen todella mielenkiintoiseksi.
Ruotsinpyhtäällä pilkillä
– Venäläinen raskaan sarjan maailmanmestarisnyrkkeilijä herra Valujev kävi Suomessa pilkillä. Jututin häntä jäällä, vaikka meiltä puuttui yhteinen kieli. Pilkit ja särjet yhdistivät kaksi miestä, joten kommunikointi onnistui.
– Hauskinta tässä oli se, että Valujev tuli Suomeen saadakseen olla yksin, mutta samalle jäälle tunkeutuu kevätpäivästä innostunut, sangen rasittava suomalaistoimittaja. Olin yli parimetrisen Valujevin näkökulmasta varmaan säälittävän pieni ja laiha, todennäköisesti vielä kasvissyöjäkin…
Kypärä tippui kakkavirtaan
– Helsingin kaupunki avasi viemäriverkostonsa yhdeksi päiväksi kaupunkilaisten ihmeteltäväksi. Kaupunki arpoi tuhannen saapuneen tekstiviestin joukosta kuusi onnellista, jotka pääsivät työntekijöiden mukana Pasilan viemäriverkostoon. Olin mukana seuraamassa kahta parikymppistä neitosta, jotka olivat innoissaan, vaikka kakka kellui jaloissa ja rottiakin viemäristä löytyi. Minulta putosi kypärä kakkavirtaan, enkä taatusti laittanut sitä takaisin päähän.
– Ihmisiä kiinnostavat hassut asiat. Sekin on kevennyksen yksi voima.
Kolmårdenin susihäkissä
– Jonkin aikaa kuvasin kevennyksiä itse. Ruotsin Kolmårdenissa pääsin puolikesyjen susien aitaukseen. Asettelin kameran jalustalle ja säädin asetukset. Sitten yhtäkkiä yksi susi tuli luokseni ja nosti tassut olkapäilleni. Luulin, että tähän loppuivat kevennykset, mutta susi halusi ainoastaan tutkia minua.
– Ilmeisesti tänä kesänä saman aitauksen sudet olivat syöneet yhden hoitajistaan.
Hauskat turistit
– Turisteilla riittää ihmeteltävää suomalaisten elämäntavoista. Loppukesästä haastattelin Kaivopuiston rannassa italialaista Fabiota. Hän katseli matonpesulaiturilla tapahtuvaa toimintaa, ja kysyin mitä hän arveli tilanteessa tapahtuvan. Fabio arveli, että ihmiset kattoivat lounaspöytää. Tämä vastaus oli ihana, jotenkin niin italialainen. Selitin hänelle, että ihmiset pesivät mattojaan.
Kuumailmapallolla päin puuta
– Kuukausi sitten teimme kevennystä kuumailmapallojen SM-kisoista Mäntsälässä. Matkasimme pallossa ja lentäjä päätti tarjota meille elämyksen lentämällä puiden tasolla. Lento sai yllättävän käänteen, kun lentäjä ei saanut palloa ajoissa nousemaan korkeammalle, vaan lensimme päin mäntyä. Omalle lennolleen lähti myös lentäjän lakki, jonka sain kopattua talteen.
Toimittaja viuhahti otsikoihin
– Toissa kesänä teimme kevennyksen naturistien tapaamisesta, jossa olin itsekin ilman vaatteita. Leikkaan itse loppukevennysvideot, joten ei minusta näkynyt intiimejä alueita pakaran yläosaa enempää. Graafikko oli tehnyt ampiais-grafiikan, jolla peitimme haastateltavan intiimialueet. Kuitenkin Ilta-Sanomat otsikoivat tämän ”toimittaja nakuna”.
– Loppukevennykset tulee tehdä hyvällä maulla: ketään ei saa pilkata eikä kiusata.
Studio55.fi/ Erja Haverinen
Uusimmat
-
07:55
Rammsteinin Till Lindemann kiistää syytökset asianajajien kautta: "Ryhdymme välittömästi oikeustoimiin"
-
07:47
Topi Raitanen teki merkittävän muutoksen ja ottaa nyt "koneestaan" kaiken irti – kova arvio Pariisin kisasta
-
07:21
Rahapulaisen opiskelijan älynväläyksestä kasvoi kansainvälinen bisnes – näin käy käytettyjen muumimukien kauppa!
-
07:00
Tuomas Iisalon unelmakauden huipennus kolmen voiton päässä – satumainen nousu Euroopan huipulle: ”Ei tätä kukaan tällä tavalla suunnitellut”
-
06:49
Washington Post: Ukrainan vastahyökkäys on alkanut – MTV seuraa sotaa
-
06:47
Helsinki Biennaali kokoaa huipputaidetta jo toistamiseen – tätä näyttelyssä on luvassa!
-
06:42
Video: Ukraina on menettänyt ensimmäisen Leopard 2 -panssarivaunun
-
06:31
Dramaattinen nousu! Florida avasi voittotilinsä NHL-finaaleissa
-
06:30
MTV:n testi paljasti autokoulun teoriakokeen kompastuskivet: Näihin kysymyksiin tuli enemmän vääriä kuin oikeita vastauksia
-
06:30
Itäistä Suomea uhkaa liikennemotti: Siltatyö voi sotkea junaliikenteen, kaaoksen kruunaavat Saimaan kanavan sulku ja vaakalaudalla olevat lennot
-
06:15
Maria Ohisalo MTV:n erikoishaastattelussa: Politiikka painottumassa enemmän henkilöihin kuin asioihin – "Keskitytään henkilökohtaisiin asioihin, jotka eivät kuulu laajemmalle yleisölle"
-
06:02
Veitsimies uhkasi hoitavansa todistajan peräkonttiin, jos tämä ei puhu käräjillä toivotulla tavalla: "Tuut näkemään mitä vasikoille käy"
-
06:02
Kari Jalosta prässätään rajusti Tshekissä – kiekkopäättäjät kuulivat suomalaista, sitten iskettiin lisävaatimus
-
05:44
Vapaaehtoisten meripelastajien kausi alkanut vilkkaammin kuin viime vuonna
-
05:44
Näin suomalaiset huijaavat vakuutusyhtiöitä, yleisintä "plussaaminen" – "Perämoottorin lisäksi hävinnyt koko autotalli"
-
05:42
USA:n ulkoministeri Blinken suunnittelee matkaa Kiinaan
-
05:38
Salaisia asiakirjoja kartanossaan säilönyt Trump kertoo saaneensa asiasta syytteen: "En ikinä olisi uskonut"
-
05:31
Syyttäjä: Kuljetusyhtiöltä huijattiin satojatuhansia perusteettomilla laskuilla
-
05:20
EU:ssa historiallinen sopu maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikasta: Lue, mikä muuttuu
-
23:32
EU-maat pääsivät historialliseen sopuun maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikasta vuosien väännön päätteeksi
-
Lataa lisää