Tästä syystä helle pilaa yöunet – eniten kärsivät vanhat ja pienituloiset, kertoo tutkimus

Kuolleisuus ja työtapaturmien riskit kasvavat helteiden aikaan – näin suojaudut kuumuuden haitoilta 3:33
Kuolleisuus ja työtapaturmien riskit kasvavat helteiden aikaan – näin suojaudut kuumuuden haitoilta

Viikkotolkulla jatkuneet helteet ovat muuttaneet monet kodit hikikammioiksi, joissa kärsitään huonoista yöunista ja tokkuraisista aamuista. Kuumuus sotkee ruumiinlämmön luonnollisen laskun ilta-aikaan, eikä uni tule.

Ruumiinlämpö on keskeisesti kytköksissä unenlaatuun. Yhdysvaltalaisjulkaisu Psychology Today kertoo artikkelissaan fysiologisista seikoista, joiden vuoksi tavanomaiset nukkumistottumukset voivat tukalissa lämpötiloissa romuttua. 

Kun keho valmistautuu nukkumiseen, ruumiinlämpö alkaa laskea jo myöhäisiltapäivän aikaan ja jatkuu illan tunneille saakka ylläpitäen luonnollista uni-valverytmiä.

Esimerkiksi pintaverisuonet laajentuvat, jotta ne vapauttaisivat tehokaammin lämpöä pois kehosta, lehti kertoo artikkelissaan.

Jäähdytys reistailee

Kehonlämmön aleneminen ilta-aikaan saa aikaan unettavan olon, joten nukkumaanmeno tuntuu luonnolliselta. Samalla viilentyminen auttaa ihmistä pysymään unessa. Tavanomaisesti kehon lämpötila onkin alimmillaan aamuyöllä muutamaa tuntia ennen luontaista heräämisaikaa. 

Helteisenä yönä kaikki on toisin.

Kuuma ympäristö tekee kehon luontaisesta unta edeltävästä viilentymisestä vaikeaa. Nukahtaminen "ylikuumentuneena" on hankalaa ja uni voi keskeytyä useita kertoja, kun lämpö ei haihdu pois kehosta. 

Samalla syvän unen ja REM-unen määrä vähenee. Kyseessä ei ole aivan pikkujuttu, sillä näiden univaiheiden merkitys kehon palautumisessa on kokonaisvaltaisesti merkittävää: aivot elpyvät, soluvauriot korjaantuvat, verenpaine laskee ja niin edelleen.

Tutkimus sen kertoo

Kuuman yölämpötilan haitoista unen laatuun on tehty myös tieteellistä tutkimusta. Koska ilmastonmuutoksen vaikutukset ihmiselämästä tiukentavat otetettaan vuosi vuodelta, luvassa on todennäköisesti entistä enemmän hyvin valvottuja öitä.

Asiaa on käsitelty yhdysvaltalaisyliopistojen yhteisessä laajassa tutkimuksessa, johon kerättiin dataa yli 750 000 unitutkimuksesta vuosilta 2002–2011. Tulokset julkaistiin vuonna 2017 monitieteellisessä Science Advanced -julkaisussa.

Tutkimuksessa verrattiin yöllisten lämpötilen merkitystä unen laatuun, ja tulokset olivat selvät. Univajeella ja  epätyypillisen kuumalla yölämpötilalla havaittiin olevan vahva yhteys. 

Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan unihäiriöitä koettiin peräti kolminkertaisesti enemmän kesällä kuin muina vuodenaikoina. Nukuttuja tunteja kertyi tavanomaista vähemmän, hereille havahtuminen koitti aiemmin ja uneen oltiin ylipäänsä tyytymättömämpiä. 

Pienituloiset ja iäkkäät kärsivät eniten

Lisäksi tutkimusväestö jaettiin 50 000 dollarin vuotuisen mediaanitulon perusteella hyvä- ja pienituloisiin. Tutkimuksessa havaittiin, että muhkeampi tilipussi auttoi nukkumaan paremmin 

Yölämpötiloista ja huonoista unista kärsivät enemmän pienituloiset kuin hyvätuloiset ihmiset. Syynä tähän pidettiin sitä, että pienituloisilla ihmisillä on todennäköisesti vähemmän resursseja ympäristön lämpötilan säätämiseen ja asumisen laatuun vaikuttamiseen – kuten ilmastointilaitteisiin investoimiseen.

Tutkimuksissa havaittiin myös ikäryhmittäisiä eroja. Iän myötä elimistön lämmönsäätelykyky vähenee, joten vanhukset ovat nuorempaa väkeä alttiimpia kuumuuden aiheuttamille terveysongelmille. 

Lue myös:

    Uusimmat