Tästä oli jäähdyttely kaukana! Kimi Räikkönen teki parjatusta ominaisuudestaan tehokkaan täsmäaseen – Valtteri Bottas sai kylmää kyytiä
Julkaistu 10.12.2021 05:58
Mikko Hyytiä
mikko.hyytia@mtv.fi
Kimi Räikkönen on ollut F1-uransa viimeisinä vuosina kaikkea muuta kuin jäähdyttelijä.
Pääkuvan videolla Kimi Räikkösen henkeäsalpaava ohitusnäytös vuoden 2020 Portugalin GP:n avauskierroksella.
Kun Räikkösen sopimus Alfa Romeon kanssa julkaistiin syyskuussa 2018, vastaanottoa oli kahdenlaista. Toiset olivat aidosti innoissaan ympyrän sulkeutumisesta tällä tavoin, toisten mielestä huipputallista lähtöruudukon perälle hyppääminen oli vuoden 2007 maailmanmestarille täysin sopimaton arvonalennus.
Vaikka Räikkönen ei ole viime vuosina enää ajanut paalupaikoista, voitoista tai palkintokorokesijoituksista, hän on yhä osoittanut olevansa äärimmäisen etevä rattimies varsinkin kilpailuissa.
Aika-ajoissa vauhti ei ole ollut – muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta – enää vuosiin samalla tasolla kuin uran hurjimpina vuosina noin 15 vuotta sitten. Räikköstä pidettiin tuolloin koko F1-sarjan nopeimpana kuljettajana, ja näihin argumentteihin oli vaikea väittää vastaan.
– En ole enää niin nopea kuin 25-vuotiaana, Räikkönen itsekin myöntää auliisti Beyond the Grid -podcastin tuoreessa jaksossa.
Kukaan tuskin unohtaa vuoden 2004 Britannian GP:n aika-ajoa, kun McLarenilla ajanut Räikkönen oli ensimmäisen sektorin jälkeen 0,439 sekuntia perässä Ferrarin Rubens Barrichelloa. Toisen sektorin jälkeenkin eroa oli vielä 0,270 sekuntia punaisen auton hyväksi, mutta koko kierroksen matkalla Räikkönen oli silti 0,072 Barrichelloa nopeampi ja saavutti näin F1-uransa kolmannen paalupaikan.
Vuotta myöhemmin Räikkönen teki huippunopealla mutta vähintään yhtä hauraalla MP4-20-autolla tuhoisaa jälkeä Monacossa. Renault’n Fernando Alonso hävisi paalupaikkataistelun mykistävällä 0,481 sekunnin marginaalilla.
Ohituksia oikealta ja vasemmalta
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Kolmen viime vuoden aikana Räikkönen on ajanut sarjan kolmanneksi hitainta autoa, ja hänen lähtöruutunsa onkin ollut keskimäärin 14,526. Tallikaveri Antonio Giovinazzi on kiilannut vain vaivoin (14,525) edelle, erityisesti tämän kauden esityksillään.
Väkevästä kilpailuvauhdista kertoo kuitenkin se, että Alfa Romeo -vuosinaan Räikkönen on kohentanut sunnuntaisin sijoitusta enemmän kuin kukaan muu: kaikkiaan 128 pykälää. Listalla toisena olevan Lance Strollin lukema on 108.
Tässä tilastossa on toki huomattava, että peräpään lähtöruuduista lähdettäessä on huomattavasti helpompi napsia sijoituksia kuin kärkipäästä lähdettäessä.
Vertailun vuoksi, esimerkiksi Valtteri Bottas on parantanut sijoitustaan aika-ajoista itse kilpailuun yhteensä vain kolmella pykälällä kolmen viime vuoden aikana. Bottaksen tallikaverin Lewis Hamiltonin lukema on viisi pykälää.
Jos Bottaksen kohdalla huomioon otetaan hänen koko Mercedes-uransa (2017–2021), sijoitus on kohentunut aika-ajoista kilpailuun yhteensä vain seitsemällä pykälällä. Hänen takanaan ovat ainoastaan yhden osakilpailun tällä ajanjaksolla ajanut Jack Aitken (+1 pykälä) ja kaksi osakilpailua ajanut Pietro Fittipaldi (+1).
Jotain Bottaksen suorituksista kertoo kuitenkin se, että Hamiltonin lukema vastaavalla ajanjaksolla on +39. Hamiltonin on on ollut vieläpä Bottasta vaikeampi kohentaa sijoitustaan, sillä hänen keskimääräinen lähtöruutunsa viimeisen viiden vuoden ajalta on ollut sarjan paras (2,768) ennen Bottasta (3,860).
Portugali ei ollut poikkeus
Jos F1-seuraajia pyytää valitsemaan Räikkösen uran viimeisiltä vuosilta yhden erityisen hyvin mieleen jääneen kohokohdan, voinee melkoisella varmuudella sanoa, että valtaosa valitsee vuoden 2020 Portugalin GP:n avauskierroksen.
Räikkönen starttasi Portimaon radalla ajettuun kilpailuun 16. lähtöruudusta. Hän nousi ensimmäisen kierroksen aikana seitsemänneksi ja heti pian toisen kierroksen alkaessa kuudenneksi.
Pääkuvan videolla Kimi Räikkösen henkeäsalpaava ohitusnäytös vuoden 2020 Portugalin GP:n avauskierroksella.
Räikkönen oli kärkikymmenikön ulkopuolella ainoa kuljettaja, joka aloitti kilpailun pehmeällä renkaalla. Rengasvalinta osoittautui oikeaksi, sillä rata-alueella tihkusi kilpailun alkaessa vettä ja pehmeä rengas toimi näissä olosuhteissa huomattavasti keskikovaa paremmin.
Portugalin GP ei kuitenkaan ole ainoa kerta, kun Räikkönen on ollut Alfa Romeon ratissa hereillä lähtövalojen sammuttua. Viimeisinä Ferrari-vuosinaan Räikköstä kritisoitiin hänen huonoista starteistaan ja sijoitusten menettämisestä avauskierroksella, mutta Alfa Romeo -aikoina kaikki on ollut toisin.
Tässäkin tietysti auttaa se, että viimeisten kolmen vuoden aikana Räikkönen on startannut kilpailuihin lähempää peräpäätä kuin kärkipäätä.
Kolmen viime kauden aikana Räikkönen on kohentanut avauskierroksella sijoitustaan sarjan toiseksi eniten. Edellä on vain tallikaveri Giovinazzi lukemin 70–62.
Kun otanta laajennetaan myös Bottakseen ja otetaan taas huomioon koko hänen Mercedes-uransa, tulos on suomalaisittain varsin surkea. Bottas on menettänyt viiden kauden aikana avauskierroksella peräti 62 sijaa, enemmän kuin kukaan muu. Hamitonin lukema on huomattavasti maltillisempi (-24).
Alla kattava tilastopaketti viime kausien lähtöruutujen ja kisasijoitusten suhteista sekä saavutetuista ja menetetyistä sijoituksista kilpailuissa.
Keskimääräiset lähtöruudut ja kisasijoitukset 2017–2021:
kuljettaja:
lähtöruutu:
sijoitus kisassa:
ruutulipulla:
Lewis Hamilton
2,768
2,361
97 kertaa
Max Verstappen
4,830
3,420
81
Valtteri Bottas
3,860
3,824
91
Sebastian Vettel
6,610
6,233
90
Daniel Ricciardo
8,810
6,500
78
Charles Leclerc
7,850
6,910
67
Carlos Sainz
9,750
7,795
83
Lando Norris
8,356
7,868
53
Sergio Pérez
9,684
8,133
90
Alexander Albon
9,447
8,361
36
Esteban Ocon
10,139
8,631
65
Kimi Räikkönen
10,041
8,862
87
Felipe Massa
10,263
9,353
17
Pierre Gasly
10,659
9,356
73
Nico Hülkenberg
10,815
9,447
47
Fernando Alonso
12,115
10,152
46
Daniil Kvjat
12,698
10,978
45
Lance Stroll
13,717
11,325
83
Jolyon Palmer
15,125
12,000
11
Romain Grosjean
12,597
12,172
58
Kevin Magnussen
13,089
12,175
63
Yuki Tsunoda
13,333
12,177
17
Stoffel Vandoorne
15,244
12,182
33
Marcus Ericsson
15,951
13,194
31
Antonio Giovinazzi
14,607
13,393
56
Brendon Hartley
16,040
13,667
18
Pascal Wehrlein
16,444
13,867
15
George Russell
15,170
14,320
50
Sergei Sirotkin
16,143
14,833
18
Nicholas Latifi
17,216
15,242
33
Jack Aitken
17,000
16,000
1
Mick Schumacher
17,476
16,611
18
Robert Kubica
18,522
16,714
21
Nikita Mazepin
18,429
17,813
16
Pietro Fittipaldi
18,500
18,000
2
Keskimääräiset lähtöruudut ja kisasijoitukset 2019–2021:
kuljettaja:
lähtöruutu:
sijoitus kisassa:
ruutulipulla:
Lewis Hamilton
2,500
2,386
57 kertaa
Max Verstappen
3,610
2,960
50
Valtteri Bottas
3,996
3,923
52
Charles Leclerc
6,254
5,745
51
Carlos Sainz
8,932
7,077
52
Sergio Pérez
9,456
7,615
52
Lando Norris
8,356
7,868
53
Daniel Ricciardo
9,407
7,980
51
Alexander Albon
9,447
8,361
36
Pierre Gasly
9,017
8,404
52
Sebastian Vettel
9,119
8,692
52
Esteban Ocon
10,447
8,807
31
Fernando Alonso
10,476
9,550
20
Nico Hülkenberg
11,458
10,000
19
Lance Stroll
12,603
10,375
48
Daniil Kvjat
12,868
10,647
34
Kimi Räikkönen
14,526
12,076
53
Yuki Tsunoda
13,333
12,177
17
Antonio Giovinazzi
14,525
13,418
55
Romain Grosjean
13,694
13,731
26
Kevin Magnussen
14,053
13,767
30
George Russell
15,170
14,320
50
Nicholas Latifi
17,184
15,242
33
Jack Aitken
17,000
16,000
1
Mick Schumacher
17,476
16,611
18
Robert Kubica
18,522
16,714
21
Nikita Mazepin
18,429
17,813
16
Pietro Fittipaldi
18,500
18,000
2
Kilpailussa saavutetut/menetetyt sijoitukset 2017–2021*:
kuljettaja:
sijaa:
Lance Stroll
203
Daniel Ricciardo
166
Sergio Pérez
134
Carlos Sainz
130
Kimi Räikkönen
127
Max Verstappen
118
Stoffel Vandoorne
103
Esteban Ocon
101
Marcus Ericsson
95
Fernando Alonso
92
Daniil Kvjat
87
Antonio Giovinazzi
67
Nicholas Latifi
66
Pierre Gasly
59
George Russell
46
Alexander Albon
40
Lewis Hamilton
39
Romain Grosjean
38
Robert Kubica
38
Pascal Wehrlein
38
Charles Leclerc
36
Nico Hülkenberg
34
Brendon Hartley
33
Kevin Magnussen
31
Sergei Sirotkin
30
Sebastian Vettel
29
Jolyon Palmer
27
Mick Schumacher
21
Felipe Massa
20
Lando Norris
17
Yuki Tsunoda
11
Nikita Mazepin
10
Valtteri Bottas
7
Jack Aitken
1
Pietro Fittipaldi
1
Kilpailussa saavutetut/menetetyt sijoitukset 2019–2021*: