Tässä tulee Suomen Mighty Ducks: hylkiöjunnuja haukuttiin tarkkislaisiksi – sitten tapahtui jotain hienoa

Iso osa kiekkojunnuista joutuu lopettamaan C-junnuikäisenä, kun kilpajoukkueista ei enää löydy tilaa. Etelä-Vantaan Urheilijoiden rannalle jätetyt pojat olivat vaaravyöhykkeessä, sillä monien perheissä oli isoja ongelmia.  

Etelä-Vantaan Urheilijoiden vuonna 2004 syntyneiden ikäluokan viimeinen D-junnuvuosi oli lopuillaan, ja edessä koitti totuuden hetki. 

Jääkiekkojuniorille C-nuoriin siirtyminen on iso taitekohta, kun taistelu kilpajoukkueisiin pääsystä alkaa toden teolla. EVU:n 36 pojasta 11 kenttäpelaajaa ja yksi maalivahti jäivät ilman joukkuetta. 

Joukossa oli poikia, joiden päälle oli kasaantumassa tummia pilviä. Yhden junnun isä oli kuollut, ja elämä oli ajautumassa sivuraiteille. 

Oli avioeroja, työttömyyttä, köyhyyttä.  

Juha Kvist oli toiminut D-ikäluokan apuvalmentajana välillä, kun työt sallivat. Nyt työtilanne oli muuttunut, ja hänellä oli mahdollisuus ottaa oma joukkue hoitaakseen. 

Yksin jätetyt pojat kaipasivat huolenpitoa ja välittämistä. 

Lopettaminen iso huolenaihe

Niin sanottu "drop out" -ilmiö on ollut vahvasti Jääkiekkoliitonkin asialistoilla viime vuosina. Ikäluokkien terävimmät lahjakkuudet saavat oivallista valmennusta ja jatkavat kilpasarjoihin, mutta varsinkin C-junnuiässä monet sinänsä motivoituneet nuoret ovat joutuneet lopettamaan, kun oikeaa joukkuetta ei ole löytynyt. 

Vaikka halua olisikin, harrastejoukkueen perustaminen voi tyssätä moneen asiaan: vetäjään, jääpulaan tai seuran nihkeään suhtautumiseen.

Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuksen keskus Kihu julkaisi viime vuonna tutkimuksen, jonka mukaan 15–18-vuotiaista jääkiekkoilijoista lopettaa peräti 40 prosenttia. 

Suomen maajoukkueet pärjäävät edelleen ja NHL-pelaajia tulee tasaisesti, mutta kansanterveydelliseltä, sosiaaliselta ja inhimilliseltä kantilta tarkasteltuna iso lopettaneiden määrä tuo valtavan loven. Ja aina sieltä harrasteryhmistä voi joku nuori ottaa kehitysloikan, joka tuo paikan kilpajoukkueesta. 

Kvist pyysi elokuussa 2018 lupaa muodostaa joukkueen 11 pelaajasta ja yhdestä maalivahdista. EVU suhtautui asiaan myönteisesti, mutta ongelmana oli, että joukkueessa piti olla 15 pelaajaa.  

Toinen vakiomaalivahti sentään saatiin värvättyä.

Länsi-Vantaan tarkkis jäällä

Junioriurheilussa on paljon hyviä asioita ja arvoja, mutta se voi olla joskus ilkeyden tyyssija, jossa painetaan "alempiarvoinen" jäähallin kumimaton pintaan. 

EVU:n uusi, alimmalle yhden A:n tasolle ilmoitettu C2-junnujoukkue hämmästytti Myyrmäen hallissa. Joukkueella ei ollut varaa yhtenäisiin verryttelyasuihin.  Se sai uuden pilkkanimen: "Länsi-Vantaan tarkkis". 

Joukkiosta saattoi tulla mieleen 1992 ilmestynyt elokuva The Mighty Ducks (Mestarit), jossa Emilio Estevezin näyttelemä Gordon Bombay ottaa hyljeksityt pojat valmennukseensa.  

Juttu jatkuu kuvan alla. 

Rahapuoli teki tiukkaa, sillä jäämaksut ovat samat joukkueen pelaajamäärästä huolimatta. Eikä pelaajien vanhempien taloudellinen tilanne sallinut 500 euron jäämaksuja. 

Kvist kiersi hattu kourassa yrityksiä ja sai kasaan parituhatta euroa, mikä mahdollisti kuukausimaksun pudottamiseen 200 euroon. 

Kun flunssa-aalto iski, harjoituksissa oli välillä vain 6–7 pelaajaa. Se huvitti Myyrmäen hallissa pyörineitä varakkaita vanhempia ja heidän lapsiaan, joiden mielestä moinen pyöriminen oli jään ja ajan hukkaamista. 

Oli juhlahetki, kun pelaajia saatiin treeneihin kasaan yhdeksän. Onneksi EVU:n yhteistyöjoukkueista saatiin satunnaisia vahvistuksia peleihin, että kokoonpano tuli täyteen. 

Jotain suurta oli tapahtumassa.  

Pojat olivat alkaneet uskoa itseensä, ja ryhmähenki alkoi hitsautua. 

Taidotkin kasvoivat, hitaasti mutta tasaisesti. 

Voittojen tielle

EVU:n C2-joukkue hävisi kauden aikana kaksi ottelua, mikä takasi jaetun voiton omassa sarjassa. Kevääksi 2019 joukkue nostettiin AA-tasolle. 

Enää joukkueelle ei naurettu. Uudessakin sarjassa sijoitus oli puolessavälissä. 

Juttu jatkuu kuvan alla. 

Nyt tämä tarkkisryhmäksi haukuttu joukkue olikin se, johon haluttiin pelaamaan. Seuraavalla kaudella joukkueessa oli yli 20 poikaa. 

Kauden 2019–2020 alussa EVU:n C-nuoret haastoivat alueen kilpajoukkueen Kiekko-Vantaan otteluun. Pelin piti olla selvä, mutta EVU voitti ottelun. Kaksi päivää myöhemmin kaatui ylemmän sarjatason HaKi, jonka ryhmässä oli kaksi Pohjola-Leirillä ollutta junnua. 

Karsinnoissa EVU oli lohkon toinen, mikä takasi paikan Suomi-sarjaan. 

Voitot olivat vain osa onnistumisen tunnetta. 

Pojilla oli nyt hallilla oma perhe, yhteisö, johon saattoi nojata vaikeinakin hetkinä. 

Kumppaneita somen kautta

Jääkiekkoliitto teki täksi kaudeksi juniorisarjoihin ison uudistuksen. Kansainvälisen mallin mukaan muokatussa jaossa 16-vuotiaiden ja 18-vuotiaiden sarjan väliin tuli U17-sarja, joka vastaa vanhaa B2:ta. 

EVU pystyi ilmoittamaan ikäluokkaan kaksi joukkuetta. Tasokkaana kasvattajaseurana tunnetulla EVU:lla on ensimmäisen kerran pitkään aikaan joukkue syksyllä liigakarsinnoissa. Toki sarjauudistuksessa U16 ja U18 ovat kilpailullisempia sarjoja, mutta silti. 

Joukkueet aloittivat järjestelmällisen treenaamisen etänä Zoom-sovelluksen välityksellä huhtikuun alussa. Aluksi harjoituksia oli kolme kertaa viikossa, nyt treenejä on ollut kolmatta viikkoa viisi kertaa. Pelaajat tapaavat edelleen Zoomissa vähintään kaksi kertaa viikossa. Jokainen pelaaja lähettää WhatsAppilla treenisuorituksensa, jotka lisätään pelaajakorttiin.  

Juttu jatkuu kuvan alla. 

Kun jäätreenejä vielä pystyi tekemään, oli motivaatio ainakin kohdallaan. Osallistumisprosentti oli peräti 90. 

Koronavirus on vaikeuttanut muutakin toimintaa kuin harjoittelua. Yhteistyökumppaneita on vaikea löytää, kun yrityksien rahat ovat tiukassa. 

Kilpailullisemmassa sarjassa kulut kasvavat, vaikka Jääkiekkoliitto onkin sarjajaolla yrittänyt vähentää vieraspelimatkoja. Jäätilanne Vantaalla on heikko, ja lisävuoroja on ostettava Helsingistä.  

Periaatteena on ollut, ettei valmentajille makseta palkkioita, mutta ensi kaudella mukaan tulee maalivahteja valmentava ammattilainen, joka takaa veskareille parhaan mahdollisen koutsauksen. 

Kvist järkeili, ettei vessapaperia, sukkia tai suklaata kannata myydä väkisin vaikeina aikoina. Hän loi Facebookiin joukkueelle oman sivuston, joka pyytää ainoastaan ihmisiä tykkäämään. 

EVU:n U17-joukkueet yrittävät hakea modernilla tavalla kumppaneita. Se voisi onnistuessaan antaa paremmat lähtökohdat hakea varuste- ja treenikeskuskumppaneita. 

Lappu pukukopin seinällä

Viime vuodet ovat saaneet Kvistin miettimään jääkiekkoa ja elämää erilaisesta vinkkelistä kuin aiemmin. 

Vaikka päivätyö ja valmentaminen ovat täyttäneet kalenterin, hyljeksittyjen poikien kehitys ja nouseminen jaloilleen ovat tuottaneet valtavaa mielihyvää. 

Lähes kaikki silloin pari vuotta sitten aloittaneesta risaisesta ryhmästä pelaavat jääkiekkoa edelleen. Osa on mukana ylemmän tason U17-joukkueessa. 

Kvistin ajatukset ovat palanneet omiin junnuaikoihin. Hän pelasi A-nuoriin asti korkealla tasolla, kunnes päätti siirtyä harrastetasolle. Toiminta oli kuitenkin pettymys, sillä joukkueessa ei ollut kuria ja toiminnassa määrätietoisuutta. 

Vaikka joukkue on harrasteryhmän nimikkeellä, pitää arjessa säilyttää ryhti. Sitä nämä vähän hukassa olleet nuoretkin kaipasivat. Kuria ja välittämistä.  

Juttu jatkuu kuvan alla. 

Eikä iso ongelma poistu, vaikka tästä yhdestä ankkalaumasta ja haukutusta tarkkisporukasta tulikin ryhdikkäitä, suuntansa löytäneitä nuoria. 

Kvistin mieleen palaa eräs nuori maalivahti, joka yritti turhaan paikkaa C-nuorten kilparyhmästä. Hän oli eräänä päivänä nähnyt vain pukukopin seinällä lapun, josta ei löytynyt hänen nimeään. 

Poika tuli hallin käytävällä vastaan itkien. 

Kvist onnistui löytämään maalivahdille pelipaikan toisesta seurasta, ja hän pelaa jääkiekkoa edelleen. 

Ei se paljon olisi vaatinut, jos tämän joukkueen valmentaja olisi karsimisen hetkellä ottanut tiputetut pojat pariksi minuutiksi keskusteluun ja kertonut asian. 

Ja ihan huippua, jos olisivat edes yrittäneet vinkata muista pelimahdollisuuksista. 

Juttua varten on haastateltu valmentaja Juha Kvistiä. 

Lue myös:

    Uusimmat