Suomen parhaat vuonna 2006 syntyneet jääkiekkoilijoiden alut kokoontuivat Vierumäelle perinteiselle Pohjola-leirille. Suomikiekon peruskuvastoon kuuluvassa tapahtumassa luodaan pohjia tuleville tähdille, mutta kaikille ei riitä ainakaan heti tilaa huipulla. MTV hyppäsi mukaan katsomaan, kun Patrik Laineen ja Juuse Saroksen mukaan nimetyt joukkueet kohtasivat finaalissa.
Vierumäen urheiluopiston ympäristön lempeä syysilma muuttuu hetkessä kylmänkalseaksi, kun astuu sisään jäähalliin, mutta nopeavauhtisen nuorisojääkiekon seuraaminen lähietäisyydeltä saa lämmittävän veren virtaamaan kehossa.
Vuonna 2006 syntyneet pelaajat ovat vasta pelaajakaarensa alussa, ja isot finaalit siintävät kaukana. Jokaisesta kiekosta taistellaan silti loppuun asti, ryskyvät laidat kumisevat pienessä jäähallissa. Kylmän halli-ilman kohmettamat komposiittimailat kolisevat yhteen.
Kuuden päivän mittainen leiri huipentuu tähän finaaliin, jossa Patet kohtaavat Juuset.
Kun taistelu on ohi ja Juuset nostavat voittopokaalia, ämyreistä soi ikiaikainen voittobiisi, Queen-klassikko ”We Are The Champions”.
Mikkelin Jukureissa pelaava hyökkääjä Joona Saarelainen ja Kiekko-Espoon maalivahti Petteri Rimpinen näyttävät rankan leiriviikonkin jälkeen siltä kuin voisivat jatkaa pelaamista vaikka iltaan asti.
Silmät loistavat.
– Meillä oli loistava yhteishenki ja yhtenäinen joukkue. Saimme hitsattua porukan nopeasti yhteen. Oli siisti pelata, kaksikko sanoo kuin yhdestä suusta.
Juttu jatkuu kuvan alla
Petteri Rimpinen ja Joona Saarelainen pääsivät nostamaan Pohjola-leirin mestaruuspyttyä.
Isojen muutosten aikaa
Jo 65 kertaa järjestetty Pohjola-leiri on suomalaisen jääkiekon vakaa instituutio. Vierumäen leirille kutsutaan valtakunnan parhaat pelaajat, jotka täyttävät sinä vuonna 15. Alkuperäisen kutsun sai 136 pelaajaa, mutta vaihdoksia on tullut jonkin verran sairastumisten ja loukkaantumisten takia.
Joukkueet on nimetty suomalaisten kiekkopersoonien mukaan: Heset, Hinet, Juuset, Kassut, Patet, Puljut, Ranet ja Sepet.
Vierumäen harjoitushallin katsomossa ei ole monta tyhjää paikkaa. Katsomon vastakkaisen puolen parvella notkuu Jääkiekkoliiton toppa-asuihin puettuja kiekkohaukkoja, jotka tarkkailevat nuorukaisten jokaista hakua, paineenantoa, syöttöä ja laukausta.
Kun ura aikanaan etenee ja katsomot suurenevat, kasvavat samalla odotuksetkin.
Tämä on vaihe, jolloin nuoren jääkiekkoilijan elämään tulee paljon uusia tekijöitä. Harjoitusmäärät lisääntyvät ja neuvonantajia ilmestyy joka kulman takaa. Agentit ja NHL-joukkueiden kykyjenetsijät alkavat kiinnostua parhaista pelaajista. Saattaa joku toimittajakin kysellä jotain.
Samalla murrosiän höyryt painavat päälle. Mopoautot, tyttöystävät ja viihde-elektroniikka kiinnostaisivat. Koulukin pitäisi hoitaa.
Juuset-joukkueen valmentajat Simo Korpela ja Aleksi Heinonen tietävät hyvin, että pelaajien kehitys on tässä vaiheessa aaltoliikettä.
– Tämän ikäiset menevät helposti päivä kerrallaan, eivätkä he malta katsoa kulman taakse, Korpela muistuttaa.
– Hyvä arki omassa seurassa on kuitenkin tärkeää. Pitää muistaa palautua, syödä ja nukkua, jos haluaa joskus kantaa sitä aikuisten Leijona-paitaa, Heinonen lisää.
Juttu jatkuu kuvan alla
Marko Kauppinen kerää U16-maajoukkueen. Kolmen vuoden projekti huipentuu 18-vuotiaiden MM-kisoihin.
Aluejoukkueet muuttuivat sekaryhmiksi
Koronavirus sekoitti kiekkokalenteria niin, että Pohjola-leirikin pidettiin puoli vuotta normaalia myöhemmin. Järjestely saattaa jäädä pysyväksi.
– Pelaajien väliset erot ovat ehtineet tasoittua, U16-maajoukkueen päävalmentaja Marko Kauppinen sanoo.
Takavuosina Pohjola-leirin joukkueet valittiin alueittain, mutta tätä nykyä pelataan ”sekaryhmillä”. Pelaajista on saatu tietoa muun muassa aiemmin järjestetyistä esiotteluista.
– Nykysysteemi on ehdottoman hyvä, sillä pelit pysyvät tasaisempina. Huonojen joukkueiden hyviä pelaajia on vaikea arvioida, jos tasoerot ovat isoja, Kauppinen sanoo.
Kun Kauppinen on kiertänyt seuroissa, hänen yksi pääviesteistään on ollut, ettei Pohjola-leiriltä tippuminen ole urahaaveiden loppu. Suomen kiekkoilun huipulle on noussut lukuisia pelaajia, jotka eivät ole mahtuneet 15-vuotiaana mukaan parhaiden karkeloihin.
Kauppinen muistuttaa, että hän nousi itsekin maajoukkueeseen vasta 18-vuotiaana.
– Intohimo on tässä vaiheessa kaikkein tärkeintä. Se, että sydän palaa tekemiselle.
”Aika tiiviitä päiviä ollut”
Iso osa katsojista on pelaajien vanhempia. Yksi heistä on pitkän SM-liigauran tehnyt puolustaja Jyrki Välivaara, joka tuli seuraamaan Ranet-joukkueessa pelaavaa poikaansa Nooa Välivaaraa.
Välivaara itse oli mukana Pohjola-leirillä vuonna 1992.
– Silloin tultiin käytännössä JYPin joukkueella, hän muistelee hymy suupielessä.
Välivaara on nauttinut leirin peleistä, vaikka hän toteaakin, että vauhti on hieman tippunut ja huolimattomuus lisääntynyt loppua kohden. Se on hyvin inhimillistä ja ymmärrettävää.
– Aika tiiviitä päiviä on ollut, ja poikaan saa yhteyden vasta myöhään illalla. Täytyy haastatella häntä tarkemmin automatkalla.
Välivaara tietää hyvin, että pitkän uran luominen vaatii sitkeyttä ja vuosikausia kestäviä tasaisia peliesityksiä.
– Ainakin poika tykkää harjoitella omallakin ajalla. Motivaatiota riittää.
Juttu jatkuu kuvan alla
Vierumäen jäähallin uumenissa on pelannut monia tulevaisuuden huippupelaajia. Pohjola-leirin finaalissa kohtasivat Juuset ja Patet.
Kovia nimiä parhaiden listalla
Näistä pelaajista valitaan ensimmäinen U16-maajoukkue, joka kohtaa jo seuraavan viikon torstaina Saksan. Alkavan maajoukkueputken päässä voi olla parhaassa tapauksessa se mikä näkyy Vierumäen hallin päädyn kylteissä: maailmanmestaruus Leijonien paidassa.
Pohjola-leirin parhaaksi on palkittu lukuisia suomalaisen jääkiekon isoja nimiä: Timo Jutila, Raimo Helminen, Esa Keskinen, Jere Lehtinen, Janne Ojanen, Janne Niinimaa, Kari Lehtonen, Sean Bergenheim, Jesse Puljujärvi ja niin edelleen.
Vastaavasti monen parhaaksi valitun ura on tyssännyt jo ennen aikuisikää, tai valtava potentiaali on jäänyt muuten hyödyntämättä.
Joistakin tällä jäällä luistelevista tulee liigajyriä, harrastekiekkoilijoita, tuomareita, valmentajia tai tavallisia katsojia.
Ehkä joku lopettaa ja katkeroituu, kun kokee tulleensa väärin kohdelluksi, mutta sellaista sattuu joka alalla. Urheilussa omat ja ympäristön odotukset karkaavat helposti pilviin.
Jääkiekko, ykkösjuttu
Vaikka karuja kohtaloita ei voi välttää, on näissä tapahtumissa muutakin arvoa kuin urheilullinen. Kun joukkueet on koottu ympäri Suomea, tälläkin viikolla on luotu monia ystävyyssuhteita, jotka kestävät läpi elämän.
Valmentaja Heinonen kehuu, miten hienosti pelaajat ottivat mukaan uudet kesken turnausviikon tulleet pelaajat.
– Pelaajat pystyvät pitämään tämänkin jälkeen yhteyttä Snapchatin tai Instagramin avulla. Se on somen hyvä puoli.
Rimpinen ja Saarelainen ovat kotoisin eri puolilta Suomea, mutta voisi kuvitella, että he näkevät vielä usein – esimerkiksi maajoukkuetapahtumissa. Ehkä he ovat jonain päivänä yhtä hyviä kuin suosikkipelaajansa Tuukka Rask ja Mikko Rantanen.
