Monet jääkiekkovaikuttajat ovat heittäneet palloa jääkiekon turvallisuuskeskustelussa junioripuolelle, jossa pitäisi opetella oikeaoppinen taklauspeli jo nuorena. Jääkiekkoliitto yrittää kouluttaa valmentajia, mutta jälki on rumaa, jos oppeja ei oteta käyttöön. Miten ensimmäistä vuottaan taklaavat junioripelaajat valmistautuvat uuteen maailmaan? Miten he suhtautuvat taklauksiin? MTV Urheilu kävi tutustumassa Jokereiden D07-juniorijoukkueen toimintaan.
Jokin mättää tässä Myllypuron jäähallin kakkoskaukalon pukukopissa. Siellä ei haise hiki, joka puskee yleensä läpi pestyistäkin jääkiekkokasseista ja varusteista.
Selitys löytyy siitä, etteivät murrosiän suurimmat laineet ole vielä lyöneet näihin kuudesluokkalaisiin jääkiekkoilijanalkuihin.
Tämä on sitä ikää, jossa osa viettää vapaa-aikansa videopelien äärellä – toiset vilkuilevat jo vähän tyttöjen suuntaan ja haaveilevat mopoautoista.
Pari Jokerien 2007 syntyneiden D-juniorijoukkueen pelaajaa näyttää heti kirkkaalle jäälle päästyään ilmaveivitaitoja, mutta yksi pelaajista taklaa pilke silmäkulmassa kulmaan maalivahdin, joka keräilee vehkeitään ja nousee hitaasti ylös.
Heti ensimmäisistä luistimenpotkuista ja lämäreistä paistaa ilo ja riemu, aito tekemisen meininki. Ne junnu-urheilun parhaat puolet.
Kaukalon laidalta on vaikea nähdä edes pieniä paloja siitä rajusta ja raadollisesta jääkiekkomaailmasta, joka on ollut laajasti esillä julkisuudessa ja kahvipöytäkeskusteluissa tälläkin kaudella. Viimeksi Vaasan Sportin pelaajat saivat isoja rangaistuksia päähän kohdistuneista taklauksista.
Ovatko nämä viattomat pojat kuitenkin tietämättään liukastumassa rotkoon, josta he eivät enää pääse ylös?
"Yhteinen ongelma"
Vaikka hiki ei kopissa haise, nämäkin nuoret ovat silti jo astuneet yhdessä mielessä miesten maailmaan. Vuonna 2007 syntyneet juniorit saavat taklata täysmittaisesti ensimmäistä kertaa. Kontaktia ei tarvitse enää rajoittaa kiilaamiseen, kuten E-junioreissa.
Monet jääkiekkoasiantuntijat, kuten lääkäri Markku Tuominen, ovat heittäneet palloa taklauskeskustelussa junioripuolelle. Heidän mielestään oikeaoppiset taklaukset ja niiden vastaanottaminen on opetettava jo varhain junioreissa, että peli olisi turvallista ammattilaistasolla.
Onko asia niin yksinkertainen?
Jokerien D2-joukkueen vastuuvalmentaja Jari Risku ja Jokerien taitovalmentaja Teemu Poussa ovat seuranneet taklausteemaa kiinnostuneena – ja vähän hämillään.
– Ymmärrän, että keskustelua käydään, mutta vastuuta ei pitäisi sysätä pelkästään juniorijääkiekkoon. Sen pitäisi kattaa koko lajikenttä, Poussa sanoo.
– Ei ole yhtä syyllistä, tämä on yhteinen ongelma, Risku komppaa.
Juttu jatkuu videon alla.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Taklaaminen on sinänsä hieno osa jääkiekkoa, mutta väärin tehtynä ja vastaanotettuna se saa tuhoisaa jälkeä aikaan. Keskustelu kääntyy nopeasti mustavalkoiseksi syyttelyksi, mikä ei johda mihinkään.
Lienee olemassa toisenlaisiakin keinoja parantaa tilannetta.
Liitossa puhutaan kiekosta irrottamisesta
Puhtaasti teknisenä terminä taklaaminen on sallittu jo pienimmissä junioreissa, mutta sitä on rajoitettu ennen D2-ikäluokkaa. Taklaaminen on sallittu E-nuorissa ja sitä nuoremmissa ikäluokissa samansuuntaisella liikeradalla, samoilla periaatteilla kuin naisten peleissä.
Muutos voi olla kuitenkin iso, kun yhtenä päivänä harjoituksissa ja peleissä saakin taklata niin sanotusti "vastaan".
LUE MYÖS: SM-liigan kiristyneet rangaistukset jakavat kiekkoväen kahtia – tuohtunut pelaajayhdistys pitää päätöstä kohtuuttomana: "Hallitus unohti aivan totaalisesti koko pelaajiston"
Jääkiekkoliitossa puhutaan enemmänkin kiekosta irrottamisen taidoista kuin taklauksista sinänsä. Kiekosta irrottaminen tapahtuu vaiheittain: sijoittuminen, mailapaine, kontakti ja sitä kautta taklaaminen.
– Suomessa nuorimmissa junioreissa taklauspeliä sallitaan itse asiassa enemmän kuin Pohjois-Amerikassa, jossa taas mailapainetta annetaan vahvemmin, Poussa yllättää.
Liiton ohjeistuksissa painotetaan, etteivät lapset ymmärrä rajoitetun taklauksen käsitettä. Sen takia eri tekniset asiat pitää näyttää konkreettisemmin, selkeillä termeillä ja tarvittaessa kädestä pitäen.
– Tavoitteena on saada harjoitellut asiat näkymään peleissä, Risku muistuttaa.
Juttu jatkuu kuvan alla. 
Jokerit järjestää omille ja yhteistyöseurojen (EVU, Hunters, Icehearts, Kurra, K-Vantaa, LJK, PiTa/OKK, Viikingit) valmentajille vuosittain kaksi koulutustilaisuutta (F2-E1 ja D2-C2), joiden teemana ovat kiekosta irrottamisen taidot.
– Kun pelasin vanhemmissa junioreissa, vanhemmat pelaajat opettivat nuoremmille taklauspeliä. Opetusta ei tullut koskaan valmennuksen puolelta, Risku huomauttaa.
Taklauksien harjoittelua käydään eri pelitilanneroolien kautta, eikä varsinaisia taklausharjoituksia juurikaan ole. Kokenut jääkiekkovalmentaja Risku muistelee epäuskoisesti takavuosina käytettyä "taklausränniä": pelaajat seisovat jonossa hieman irti laidasta, ja yksi pelaajista käy taklaamassa kaikki läpi vuorotellen.
– Jos joku tekisi täällä sellaisen treenin, irtisanoutuisin saman tien, Poussa heittää väliin.
Pituuskasvu tuo ongelmia
Treenit jatkuvat. Maalivahdit harjoittelevat toisessa päädyssä poikittaisliikettä, kun toinen pääty on varattu kiertoharjoitusta tekeville kenttäpelaajille.
– Taistele, kuuluu kannustushuuto.
Kookkaimmat pelaajat ovat pienempiä päätä pidempiä, ja jopa kymmeniä kiloja painavampia. Mitalit olisi jaettu nopeasti heidän törmäyksensä jälkeen.
Muutenkin isoja kokoeroja lisää se, että mukana on pelaajia nuoremmista ikäluokista. Ikäeroa olla melkein kaksi vuotta.
Nopea pituuskasvu tuo omat vaikeutensa.
– Motoriikka häiriintyy. Pelaaja voi olla ihmeissään, kun kaikki ei olekaan niin kuin jokunen viikko sitten, Risku sanoo.
Valmentajat kuitenkin painottavat, että loukkaantumisia tulee pituuseroista ja taklauspelin muuttumisesta huolimatta taklauspelissä erittäin vähän.
– Nuoret ovat vielä niin elastisia ja joustavia, ettei taklauksissa satu senkään takia niin pahasti, Poussa sanoo.
Juttu jatkuu kuvan alla. 
Vauhti on kasvanut jääkiekon kaikilla tasoilla valtavasti viimeisen kymmenen vuoden aikana, mikä asettaa isot vaatimukset taklauspeliinkin.
– Havainto-päätöksentekoketjun pitää olla kunnossa. Pitää tietää mitä jäällä tapahtuu. Se vähentää kuolleesta kulmasta tulleiden taklauksien määrää, Poussa sanoo.
"En usko, että kaikki on opetettu ikinä"
Jokereissa on selkeästi otettu tervehenkinen linja taklauspeliin, ja asiaa on mietitty. Jääkiekkoliitto antaa seuroille koulutusta, mutta viime kädessä kyse on siitä, ottaako yksittäinen valmennustiimi opit käyttöön. Valvominen arkitasolla on mahdotonta, koska liiton edustaja ei voi istua katsomossa jokaisessa harjoituksessa.
Vastuuvalmentaja Risku pelasi itse Jokerien divarijoukkueessa 1980-luvulla, ja hänellä on vahva ammattilaisvalmentajan tausta varsinkin naisten puolelta. Kaikilla joukkueilla ei ole mahdollista nauttia yhtä maailmaa nähneiden valmentajien opastuksesta.
MTV Urheilu haastatteli nimettömästi pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuvaa junioriputken yläpäässä pelaavaa nuorta, jolla oli huonompia kokemuksia valmentajien suhtautumisessa taklauksiin.
– Meillä ei harjoitella ainakaan tietoisesti taklauksien vastaanottoa. Jos olet huonossa asennossa, taklaus sattuu. Periaate on, että itse pitää osata olla vastaanottavana osapuolena ja ottaa taklaus hyvin vastaan, hän sanoo.
Perustekniikoita ei hänelle opastettu mielestään riittävästi pienimmissäkään junioreissa.
– Usein luotetaan D-junnuikäisten pelaajien innokkuuteen ja siihen, että opitaan kantapään kautta, kun taklaaminen sallitaan kokonaan. Perusjuttuja opetettiin ihan alussa, mutta kokonaisuutena niitä huomioidaan vähän, kun miettii miten iso osa taklaukset ovat peliä.
Haastateltu juniorikiekkoilija sanoo, että peleissä tulee koko ajan vastaan erittäin vastuuttomia taklaajia ja taklauksien vastanottajia.
– En usko, että kaikkia on ikinä opetettu, ettei esimerkiksi käsiä pidetä ylhäällä, kun taklataan. Tai että selkää ei käännetä, kun taklaus on tulossa.
Turkulainen pitkän linjan kiekkovalmentaja Elmo Aittola ilmaisi niin ikään huolensa Twitterissä. Hän ei usko, että ongelma olisi poistumassa.
"Pitää puuttua välittömästi"
Kuudesluokkalaiset pojat imevät oppia aikuisten maailmasta enemmän kuin Paavo Pesusieni saippuavettä. YouTubesta katsotut ilmaveivit ovat päivittäistä bulkkikamaa, jotka otetaan treeniohjelmistoon välittömästi.
Jos Patrik Laine on haastattelussa lippis väärinpäin, pojat seuraavat perässä.
Sikäli ei ole ihmeellistä, jos NHL-koosteesta nähdyt sikataklauksetkin otetaan kikkavalikoimaan.
Varhaisteini-iän höyryillä marinoitu mallioppiminen asettaa isot vaatimukset valmentajille, joiden on reagoitava vääriin toimintatapoihin.
– Joskus tilanteet käydään läpi yleisesti ja joskus henkilökohtaisesti. Asiaan pitää puuttua välittömästi, Risku huomauttaa.
Juttu jatkuu kuvan alla. 
Risku sanoo miettineensä paljon, mitä tapahtuu, kun pelaajat siirtyvät junioreista ammattilaiseksi.
– Siinä muuttuu paljon, kun harrastuksesta tulee ammatti, josta pitäisi repiä leipä. Paineet kasvavat, Risku pohtii.
Taklaus vai maali?
Jääkiekon ikiaikaisiin lausahduksiin kuuluu, että "vastustajaa yritetään satuttaa, muttei vahingoittaa". Ajattelutapa on hieman nurinkurinen, sillä satuttaminen lipsahtaa hyvin helposti vahingossa vahingoittamisen puolelle.
Ja miksi pitäisi edes satuttaa?
Risku muistelee erästä 2000-luvun alun SM-liigavalmentajan pelikirjaa, jossa ohjeena oli, että "kulmatilanteessa pitää jättää vastustajalle aina mustelma".
– Asiaa pitäisi aina miettiä niin, että miten yksittäinen tilanne edistää voittavaa peliä. Jos niin ei ole, valmennuksen tulee puuttua asiaan, hän linjaa jämäkästi.
Risku ottaa esimerkiksi Ilveksen Panu Miehon taklauksen, joka vei Jukureiden Patrik Puistolan sairastuvalle.
– Tilanne sinänsä oli Puistolan oma vika, mutta aina pitäisi miettiä, että olisiko taklaajalla toinen vaihtoehto. Naisten pelissä todennäköisesti pelaaja olisi vienyt kiekon lavasta ja tehnyt maalin.
LUE MYÖS: Kommentti: Jääkiekkoilu kiperässä tilanteessa – turvallisuustalkoot aloitettava radikaalilla ratkaisulla
Kolmesta haastatellusta jokerijunnusta vain yksi valitsisi mieluummin hienon maalin kuin taklauksen, mutta vastauksessa saattoi painaa pieni esiintymisjännitys ja se, että haastattelun aiheena ovat juuri taklaukset.
– Tekisin maalin, kun ei niitä niin hirveästi yleensä tule, Nicolas Kämäräinen heittää.
"Taklaaminen on kivaa"
Jäällä treenejään vetävät juniorit ovat vielä puhtaita pulmusia, joilla ei ole törkeiden taklauksien ja loukkaantumisten tuomaa likaa avautuvien siipiensä tahrana. He eivät ole olleet kurinpitovaliokunnan kuultavina tai vastaavasti parantelemassa aivotärähdysten jälkioireita pimeässä huoneessa.
Elämä on auki, kaikki sen ilot ja surut. Vaikka jäällä taituroi monta näppärää ja liukkaasti luistelevaa junnua, vain harvalle heistä aukenee ammattilaisura.
Lienee sivuseikka isossa kuvassa, vaikka ammattilaisuuden portit eivät koskaan aukenisikaan. Hauska, tervehenkinen harrastus kantaa elämässä eteenpäin ja tuo hyvän ystäväpiirin.
Jääkiekon suuri paradoksi on siinä, että taklauksien määrä on vähentynyt vuosien varrella kaikilla tasoilla ja peli on muutenkin siistiytynyt, mutta taklauksista aiheutuu edelleen liikaa vakavia loukkaantumisia.
Poussa ja Risku eivät sulje pois ajatusta, että jossain vaiheessa jääkiekon kaikilla tasoilla siirrytään sääntöihin, joissa avojään taklaukset on kielletty. Vaivattomasti sekään prosessi ei tule etenemään, koska ulkoinen, viihdeurheilun paine luo kovia vaatimuksia.
Juttu jatkuu kuvan alla. 
Emil Ahopelto, Benjamin Strömberg ja Nicolas Kämäräinen eivät ainakaan syty ajatukselle, että taklauspeliä rajoitettaisiin.
– Eivät taklaukset satu, taklaaminen on kivaa. Pelistä jäisi paljon elementtejä pois, jos ne kiellettäisiin, Ahopelto heittää.
Risku vähän jopa herkistyy, kun hän muistelee yhtä tilannetta harjoituksissa 5–5-pelissä. Hyökkääjä luuli päässeensä yksin läpi, eikä hän huomannut vaihtoaitiosta tulevaa puolustajaa, joka oli jo lukinnut kohteensa.
Nanosekuntia ennen taklausta hän jarrutti ja tyytyi taklauksen sijaan ottamaan kiekon pois. Kun Risku otti tapauksen puheeksi, vastaus lämmitti mieltä.
– Hän sanoi, että en viitsinyt.
Aiheesta lisää pitkässä Tulosruudussa torstaina klo 22.25 alkaen!