Kaksi ja puoli vuotta sitten afrikkalaisella Tedros Adhanom Ghebreyesuksella oli yksi missio: minimoida maailmaa kurittavien tautien kuten malarian, tuhkarokon ja HIV:n aiheuttama kuolleisuus. Tehtävä muuttui kuitenkin matkan varrella, sillä nykyinen WHO:n pääjohtaja sai vuoden alussa uuden, kokopäiväisen työn taistella koronavirusta vastaan.
Tedros Adhanom Ghebreyesus nimitettiin maailman terveysjärjestö WHO:n pääjohtajaksi kaksi ja puoli vuotta sitten. Vaatimattomaksi kuvailtu mies johtaa organisaatiota, joka taistelee eturintamassa uutta vihollista vastaan.
Käytännössä maailman terveysjärjestön pääjohtajan työ tarkoittaa ympärivuorokautista viruksen tarkkailua, sairaanhoitohenkilökunnan lähettämistä pahimmille epidemia-alueille, lääkkeiden ja lääketarvikkeiden riittävyyden seurantaa sekä tiedotustilaisuuksien pitämistä.
Maailmanlaajuisen huomion kohteeksi joutuneella miehellä on kuitenkin hyvin henkilökohtaista kokemusta tartuntataudeista.
Maailman epäoikeudenmukaisuus selvisi vasta ulkomailla
Ghebreyesus syntyi vuonna 1965 Asmarassa, josta tuli myöhemmin Eritrean pääkaupunki sen itsenäistyttyä Etiopiasta vuonna 1991. Ghebreyesus kuitenkin vietti koko nuoruutensa Etiopiassa.
Tartuntataudit tulivat Ghebreyesukselle valitettavan tutuiksi jo nuorena, sillä hänen nuorempi veljensä kuoli nelivuotiaana tuhkarokkoon.
– En hyväksynyt sitä silloin, enkä hyväksy sitä edelleenkään, Ghebreyesus toteaa Time-lehdelle.