Ukrainan presidentin neuvonantaja Mykhailo Podolyak julkaisi maanantaina tarkan listan aseista, jotka maa hänen mukaansa tarvitsee, jotta se voi lopettaa sodan Venäjää vastaan.
Läpi sodan Ukraina on ollut varsin avoin tarvitsemastaan aseavusta. Länsimaiden halu toimittaa aseistusta ja varusteita on vaihdellut pitkälti sen mukaan, mitä on pyydetty.
Esimerkiksi jalkaväen käyttämiä panssarintorjunta-aseita Ukrainalle on toimitettu varsin laajasti, mutta esimerkiksi panssarivaunujen ja pitkän kantaman raketinheittimien suhteen on ollut hiljaisempaa.
Yksi Ukrainan aloittamisista täsmällisistä aseapukampanjoista koski juuri pitkän kantaman raketinheittimiä, joita Yhdysvallat lopulta lupasikin toimittaa. Sittemmin myös Britannia on sanonut lähettävänsä samankaltaisia asejärjestelmiä Kiovan arsenaaliin.
Yhdysvaltojen lähettämät neljä kappaletta Himars-raketinheittimiä ja Britannian lupaamat kolme M270 MLRS -raketinheitintä ovat ehkä tyypiltään Ukrainan toiveiden mukaisia, mutta määrät eivät.
– He antavat meille neljä, mutta me tarvitsemme muutamia satoja. Emme tiedä kuinka monta on tulossa ja milloin, joten emme pysty suunnittelemaan ja se on ongelma, sanoo Ukrainan entinen puolustusministeri ja presidentti Volodymyr Zelenskyin neuvonantaja Andriy Zagorodnyuk The Wall Street Journalille.