Tarjoilija luuli asiakkaiden alkavan pelata peliä – pian paljastuikin huikea yllätys: "Ei teidän olisi tarvinnut!"
Asiakkaat yllättivät kovia kokeneen tarjoilijan tuhannen dollarin tipillä, kertoo muun muassa Fox News.
Washingtonilainen tarjoilija sai asiakkailta tuhannen dollarin tipin muutamaa päivää ennen kuin ravintola joutui lopettamaan ruoan tarjoilun asiakkaille ravintolassaan koronavirusrajoitusten vuoksi.
Cassy Palmer työskentelee tarjoilijana Village Bistrossa Kennewickissä. Erään sunnuntaisen työvuoronsa aikana eräät asiakkaat järjestivät hänelle aikamoisen yllätyksen.
Tuhannen dollarin tippi
Cassy kertoo KEPR-sivustolle, että aluksi seurue vaikutti ihan tavanomaiselta. Kun hän tuli laskuttamaan heitä, hän huomasi, että he olivat asetelleet pöydälle nurin päin kahdeksan punaista muovimukia. Tapahtumasta kuvatulla videolla näkyy, miten eräs nainen pyytää Cassya nostamaan yhtä kipoista, sillä hänen tippinsä on piilotettu yhden kupin alle. Cassyn pitäisi arvata, minkä mukin alla rahat ovat.
Kun Cassy nosti mukin, sen alta paljastui seteleitä. Hänen yllätyksekseen myös muiden mukien alta löytyi kahisevaa. Seurue oli yllättänyt Cassyn lahjoittamalla hänelle yhteensä tuhat dollaria tippiä.
Videolla Cassy kiittelee seuruetta. Hän kertoi luulleensa, että he olivat alkamassa pelata opiskelijoiden suosimaa beer pongia.
Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.
– Oi, miten ystävällistä. Ei teidän olisi tarvinnut, Cassy toteaa.
Yhdessä seurue toivottaa hänelle hyvää joulua.
Takana vaikeita vuosia
Cassy kertoo KEPR-TV-sivustolle, että hän on ollut töissä tässä bistrossa kaksi vuotta. Sen ajan hän on ollut erossa alkoholista. Cassy on vuosien ajan kamppaillut riippuvuutensa kanssa ja ollut jossain vaiheessa koditon.
– Kaikki on ollut yhtä vuoristorataa, mutta tämä on ollut ihan paras työpaikka, koska täällä on niin yhteisöllistä ja koko porukka ja asiakkaat tuntuvat yhdeltä suurelta perheeltä, hän kertoo.
KEPR-TV-sivuston mukaan joukko paikallisia liikenaisia oli kerännyt Cassylle tämän tipin. Se annettiin hänelle juuuri ennen kuin Washingtonissa astui voimaan uusia koronavirusrajoituksia. Fox News kertoo, että viime viikon keskiviikosta alkaen ravintolat ja baarit eivät ole enää saaneet ottaa asiakkaita ruokailemaan sisään ravintoloihin. Rajoitukset ovat voimassa ainakin 14. joulukuuta saakka.
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää