Myönteistä yhteishenkeä ei koskaan ole liikaa. Ei missään. Paljon hyvää aikaan saaneesta Euroopan unionista tämä lämmin hönkä tuntuu nyt hiipuvan tyystin. Isojen ja tärkeiden asioiden ajaminen on etanan vauhdilla etenevä arvoton näytelmä. Sen seuraava näytös on juhannuksen EU-huippukokous, missä mikään ei taaskaan etene. Ei ainakaan nimityspaketti eikä euron valuvikojen korjaaminen.
Toukokuun lopun EU-vaalien hyvä uutinen oli se, että EU-vastaiset voimat eivät sittenkään merkittävästi voimistuneet. Liberaalien ja vihreiden menestys antaa ymmärtää, että unionin puolesta puhuminen voi tarvittaessa olla kovaa valuuttaa.
Hyvä niin.
Ilman EU:ta me suomalaiset olisimme hukassa. Tämä fakta ei muuksi muutu, vaikka miten ruikutetaan.
Huonoa vaalien jälkipyykissä taas on se, että EU-instituutioiden ja jäsenmaiden päämäärätön ja itsekeskeinen poukkoilu haihduttaa tätä menoa uurnilla väreilleen myönteisen hengen olemattomiin.
Äänestäjien huutoon ei vastata
Muuta ei voi sanoa, kun katsoo tämän viikon EU-huippukokouksen agendaa ja kuuntelee EU-diplomaattien sopertelua. Tuntuu, että kukaan ei enää kanna millään tavalla huolta siitä, vastaako unionin koneisto äänestäjien huutoon.
Selkein vastus olisi se, että isoihin asioihin pannaan vauhtia. Mutta kun ei panna.
EU-maiden johtajat ovat taas kerran kääntyneet tuijottamaan omia kansallisia tai jonkun enemmän ja vähemmän keinotekoisen maaryhmän etuja.
Uusi, vielä toistaiseksi järjestäytymätön parlamentti ei pane yhtään paremmaksi. Omituisin perustein kasatuille hajanaisille poliittisille poppoille peli on tärkeämpää kuin lopputulos.