Tapio Nurmisen kommentti: EU:n juhannushuippukokouksen kokko on valmiiksi märkä – joulupukki ehtii tulla ennen kuin unionin johtopaikat on sovittu

Toukokuun lopun EU-vaalien hyvä uutinen oli se, että EU-vastaiset voimat eivät sittenkään merkittävästi voimistuneet. Liberaalien ja vihreiden menestys antaa ymmärtää, että unionin puolesta puhuminen voi tarvittaessa olla kovaa valuuttaa.

Hyvä niin.

Ilman EU:ta me suomalaiset olisimme hukassa. Tämä fakta ei muuksi muutu, vaikka miten ruikutetaan.

Huonoa vaalien jälkipyykissä taas on se, että EU-instituutioiden ja jäsenmaiden päämäärätön ja itsekeskeinen poukkoilu haihduttaa tätä menoa uurnilla väreilleen myönteisen hengen olemattomiin.

Äänestäjien huutoon ei vastata

Muuta ei voi sanoa, kun katsoo tämän viikon EU-huippukokouksen agendaa ja kuuntelee EU-diplomaattien sopertelua. Tuntuu, että kukaan ei enää kanna millään tavalla huolta siitä, vastaako unionin koneisto äänestäjien huutoon.

Selkein vastus olisi se, että isoihin asioihin pannaan vauhtia. Mutta kun ei panna.

EU-maiden johtajat ovat taas kerran kääntyneet tuijottamaan omia kansallisia tai jonkun enemmän ja vähemmän keinotekoisen maaryhmän etuja.

Uusi, vielä toistaiseksi järjestäytymätön parlamentti ei pane yhtään paremmaksi. Omituisin perustein kasatuille hajanaisille poliittisille poppoille peli on tärkeämpää kuin lopputulos.

Saksa on nimityspaketin pahin jarru

EU:n johtajanimityksiin liittyvä spekulointi väsyttää taatusti kaikkia muita paitsi meitä ammattispekuloijia. Jos haluatte tästä parhaan mahdollisen päivityksen, lukekaa Suomen kokeneimman EU-toimittajan Helena Petäistön tuorein kolumni näiltä samoilta verkkosivuilta.

Minä menen tässä vain yhteen nimitysruletin ratkaisevaan yksityiskohtaan. Sen nimi on Saksa. Sen tunnen kohtuullisesti.

Liittokansleri Angela Merkelin hallituksen rivit ovat EU:n nimitysasioissa – myös niissä – pahasti sekaisin.

Merkel ajaa komission johtoon virkansa puolesta keskustaoikeiston kärkiehdokasta, saksalaista Manfred Weberiä. Näin siitäkin huolimatta, vaikka mikään ei enää ole yhtä varmaa kuin se, että Weberiä ei valita.

Samaan aikaan demarit yrittävät työntää valtiovarainministeri Olaf Scholzin johdolla Bundesbankin pääjohtajaa Jens Weidmannia Euroopan keskuspankin ykköseksi.

Jos suurin EU-maa ei pysty päättämään omaa prioriteettiaan, mikään ei etene. Jos Berliinissä on meneillään jäsentenvälinen, Pariisin painoarvoa kasvaa, mutta ilman Berliinin siunausta Pariisikaan ei saa mitään eteenpäin.

Joulupukki tulee ennen komission puheenjohtajaa

Kun lähtökohdat ovat näin suhmuraiset, on helppo ennustaa, että komission puheenjohtajan, Euroopan keskuspankin pääjohtajan, jäsenmaiden Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan, EU:n ulkosuhteiden hoitajan ja EU-parlamentin puhemiehen muodostama paketti on viimeistä piirtoa myöten valmis vasta myöhään syksyllä.

Sekään ei ole mahdotonta, että lopulliset ratkaisut venyvät yli joulun. Ja tässä, kuten niin monessa muussakin, pätee se, että mikään ei ole valmista ennen kuin kaikki on valmista.

Euroopan unionin tarpeellisuutta ja tärkeyttä kirkasotsaisesti puolustava äänestäjä ei taatusti ole tyytyväinen, jos nimitysvääntö on yhtä pitkää kuin leveääkin.

Tämäkö on se EU, jonka pitäisi ottaa vahvempi rooli kriisiytyvässä kansainvälisessä politiikassa ja tehdä hartiavoimin töitä vaikkapa ilmastonmuutoksen torjumiseksi, kysyy valveutunut vaalikarja.

No sepä juuri.

Näennäinen sopu näennäisestä budjetista

Nimitysmälväämisen ohella toinen EU:n uskottavuutta nakertava tekijä on EU-maiden kyvyttömyys korjata euron ilmiselviä valuvikoja.

Brysselin juhannushuippukokouksessa pitäisi löytää yhteinen sävel ainakin joistain korjausliikkeistä. Luvassa on kuitenkin lähinnä korvia särkeviä riitasointuja.

Suomessa ehdittiin jo viime viikolla uutisoida, että euroryhmän valtiovarainministerit ovat päässeet alustavasti sopuun euroalueen omasta budjetista. Yhtä hyvin olisi voitu uutisoida, että kaikissa euromaissa haukea pidetään kalana.

Ranskan presidentin Emmanuel Macronin ja liittokansleri Merkelin alulle panema budjettihanke on kuihtunut naurettavaksi torsoksi.

Euroalue ei tee mitään alle 20 miljardin budjetilla, jolla ei saa tukea taloudellisen myllerryksen ravistelemaa euromaata. Ei yhtään mitään.

Niitä rahapatoja, joilla tuetaan investointeja jäsenmaissa ja autetaan rakenteellisista syistä kompuroivia alueita, on riittämiin.

Toisin kuin väitetään, uusi budjettihimmeli on kaikkea muuta kuin joustava. Saksalaisten EU-diplomaattien mukaan varojen käyttöön liittyvä proseduuri näyttää jo nyt niin hankalalta, että tarvitsijoiden on helpompi unohtaa almujen anominen kokonaan.

Samaa virttä veisataan edelleen

Budjettipelleilyssä on kaksi leiriä, jotka molemmat kantavat vastuun tästä arvottomasta näytelmästä.

Etelä-Eurooppa ei Ranskan johdolla tee riittävästi hälventääkseen pohjoisen epäilyjä yhteisvastuun vastuuttomasta lisäämisestä.

Pohjoisen hansamaat ja Saksa taas jankkaavat täältä ikuisuuteen, että Italian tai Kreikan itse aiheuttamia ongelmia ei jatkossakaan korjata suomalaisten tai hollantilaisten rahoilla.

Tätä samaa virttä, sen yhtä ja samaa säkeistöä, on veisattu kohta kymmenen vuotta.

Ei käy kateeksi Rinteen Anttia

Suomen uusi pääministeri Antti Rinne (sd.) lähtee tietysti intoa puhkuen Brysseliin. Ei vähiten siksi, että Suomen pitää EU:n puheenjohtajamaana olla heinäkuun alusta lähtien junailemassa sekä nimityspakettia että eurouudistuksia eteenpäin.

Ei käy Antti kateeksi.

Brysseliin kokoontuu sen sortin sakki, ettei edes sinun sorttisesi sosialisti pysty saamaan selvyyttä edellä esiteltyyn bordelliin.

Se on sääli.

Kuten presidentit Frank-Walter Steinmeier ja Sauli Niinistö Kultarannassa totesivat: EU:n pitäisi pystyä paljossa tekemään paljon enemmän.

Herrojen vetoomus on kaikkea muuta kuin originelli, mutta sitäkin tarpeellisempi.