Tapio Nurmisen kommentti: Suomen salkkupettymyksen saldo: Euroalueen budjetti- ja velkalinja muuttuu italialaiseksi hyytelöksi

Italian uudelle hallitukselle entisen pääministerin Paolo Gentilonin nimittäminen talouskomissaariksi on iso voitto.
Joissain spekulaatiossa Urpilaista soviteltiin tälle paikalle. Se jäi haaveeksi.

Kansainvälisistä kumppanuuksista vastaavan komissaarin salkku on kevyempi kuin talouskomissaarin. Siitä on turha kiistellä.

Ihan yhtä turha on kuitenkin väittää, että Urpilaisen tehtäväksi jää istua kehitysmaaystävien kanssa leirinuotiolla ja kehittää kansojen välistä yhteisymmärrrystä.

Salkkuun kuuluva budjetti on suuri ja siihen liittyy myös junailua pakolaisten lähtömaiden kanssa. Tämä osa voi jo lähiaikoina muuttua hyvinkin merkittäväksi.

Jos ollaan kyynisiä, voidaan sanoa, että Suomessa odotettiin (taas) liikaa ja saatiin jotakuinkin se, mikä ansaittiin.

Arvovalta tai painoarvo komissiossa on pitkälti kiinni siitä, miten komissaari raivaa itselleen tilaa ja miten hän verkostoituu. Tässä lajissa Urpilaista tuskin kannattaa aliarvioida

Viinakaapin avaimet pahimmalle juopolle

Mutta mennään salkkuruletin ehkä kylmäävimpään yksityiskohtaan.

Suoraan ei tietenkään voi vetää sitä johtopäätöstä, että komissio antaa jatkossa ylivelkaantuneen Italian tehdä mitä haluaa, koska italialainen Gentiloni on talouskomissaari.

Mutta viinakaapin avaimet annettiin kiistatta yhdelle pahimmista juopoista. Rohkenen ennustaa, että uusi komissio ainakin ”ymmärtää” jatkossa Etelä-Euroopan kriisimaita vähintäänkin toisella tavalla.

Italian hallitus on jo ilmoittanut tavoittelevansa muutoksia euromaiden vakaus- ja kasvusopimukseen. Todennäköisesti sellaisia, jotka sallivat hövelimmän rahankäytön.

Voi olla, että komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen teki viisaan siirroon antaessaan avainsalkun suurena EU:n ystävänä tunnetulle italialaiselle. Jatkossa Italian pääministeri Giuseppe Conte on helpompi taivuttaa ruotuun, kun isoja päätöksiä tehdään.

Hyvin pian komission pöydälle tulee EU:n uuden budjettiraamin naulaaminen sekä pakolaisvirtojen hallitseminen. Molemmissa Italia voi aiheuttaa hankaluuksia, jos niin haluaa.

Moni ekonomisti kiittää

Moni ekonomisti on myös varmasti sitä mieltä, että tien tasoittaminen vähemmän ortodoksiselle budjetti- ja velkapolitiikalle on hyvä uutinen koko Euroopan taloudelle.

Poliitikkojen pitäisi erityisesti budjettinsa tasapainoon saattaneissa maissa ottaa suurempi vastuu talouden elvyttämisestä, koska Euroopan keskuspankin ruuti alkaa olla kuivaa.

Tämä koskee erityisesti Saksaa.

Gentiloni tasoittaa velkaelvytykselle taatusti tietä ilman suurempia omantunnon tuskia. Vielä innokkaammin kuin edeltäjänsä, ranskalainen Pierre Moscovici, jota ei hyvällä tahdollakaan voinut pitää kovin tiukkapipoisena velka- ja vajekriteerien noudattajana.

Berliinissä joka tapauksessa kiristellään hampaita.

Muutama soitto valintojen jälkeen riitti vahvistamaan, että erityisesti Saksan konservatiivit olisivat mielellään nähneet Jutta Urpilaisen talouskomissaarina.

Urpilainen on hyvässä huudossa Berliinissä

Vaikka Urpilainen valtiovarainministerinä niitti merkillisillä Kreikka-takuillaan kyseenalaista mainetta, hän onnistui luomaan hyvät suhteet muiden muassa silloiseen Saksan valtiovarainministeriin Wolfgang Schäubleen.

Schäublen itsepintainen budjettitasapainon tavoittelu ja velkakammo on Berliinissä yhä kovaa valuuttaa.

Myös sosiaalidemokraattien leirissä, vaikka liitokansleri Angela Merkelin hallitus rakentelee demarivaltiovarainministeri Olaf Scholzin johdolla budjettitemppuja, joilla saadaan haalittua rahaa ainakin ympäristöinvestointeihin.

Saksalainen äänestäjä ei edelleenkään halua, että kriisitilanteessa rahaa alkaa virrata Saksasta Etelä-Eurooppaan pahimman välttämiseksi. Tämä tiedetään kaikissa poliittisissa leireissä ja siksi perustuslakiin naulatun velkajarrun hellittämiseen suhtaudutaan varauksellisesti.

Sen väljentäminen toisi lisää tuulta EU-vastaisen Vaihtoehto Saksalle –puolueen (AfD) purjeisiin. Sitä ei halua kukaan.

Suomi on Hansa-liiton horjuja

Veikkaan, että lähes kaikissa ns. Hansa-liiton maissa, joihin esimerkiksi Hollanti, Suomi ja Irlanti kuuluvat, Gentilonin salkku aiheuttaa ikäviä muljahduksia vatsanpohjissa. Eikä kyse ole mistään yksisilmäisestä säästämisen ja tasapainosten budjettien ihailusta.

Suomi on Hansa-liiton horjuja. Rinteen hallitus on antanut varovaisia signaaleja siitä, että se on muita Hansa-maita valmiimpi joustoihin, kun kasvu- ja vakaussopimuksen kirjainta luetaan.

Uutistoimisto Reutersin mukaan tulevan Helsingissä pidettävän valtiovarainministerikokouksen pohjapapereissa on viitteitä siitä, että Suomi kannattaa väljempiä tulkintoja

Se, että esimerkiksi Saksa saadaan investoimaan, on kuitenkin kokonaan toinen kysymys kuin se, että sopimusten kriteereitä hölskytellään vapautuneesti.

Vaikka Italia ja Kreikka ovat hienoja maita hienoine ihmisineen, niiden näytöt vastuullisesta taloudenpidosta ovat kaikkea muuta kuin vakuuttavia. Pienikin hölskyttely voi näissä maissa avata vaarallisen isot hanat.

On hyvä muistaa, että vielä muutama kuukausi sitten pääministeri Conte kävi Brysselissä kiukuttelemassa liian tiukoista vajekriteereistä. Miksi kenenkään pitäisi nyt luottaa siihen, että Rooman uusi hallitus panee hänen johdollaan julkisen talouden kuosiin.

Paljon todennäköisempää on, että Paolo Gentilonin johdolla euroalueen budjettilinja muuttuu italialaiseksi hyytelöksi, joka tulee kalliiksi suomalaisille veronmaksajille.