Mainos

Kommentti: Taas särkyi paljon posliinia, kun EU-norsut rustasivat kompromissia, mutta nimitysruletti antoi myös uutta toivoa

7:53
Euroopan valtiojohtajat nimesivät edustajat huippuvirkoihin tiistaina.

Siinä ei ole mitään uutta, että Euroopan unionissa puristetaan vinon oloinen neuvottelutulos kaikkea muuta kuin kauniiden mutkien kautta. Siinä on, että tällä kertaa tulos parsittiin täysin uudenlaisista ja poikkeuksellisen hankalista tilkuista. Se, että pysyttiin liikkeessä – kaikesta huolimatta - oli tärkeintä, kirjoittaa MTV:n kirjeenvaihtaja Tapio Nurminen.

Kuulun niihin kyynisiin, jotka jaksavat kerrasta toiseen ruikuttaa EU:n valuvioista ja sietämättömistä lehmänkaupoista.

Tuoreen Brysselin nimitysjumpan käänteet ja lopputulos antaisivat taas kosolti mahdollisuuksia roiskia. Nyt en kuitenkaan keskity siihen.

Yritän avata neljä näkökulmaa, joihin kaikkiin sisältyy ripaus uutta toivoa. Toivoa siitä, että pääosa eurooppalaisista ei puolusta unionia turhaan.

NÄKÖKULMA1: Pelisilmän puutetta – ei niinkään demokratiavajetta

Suosituin nalkutuksen aihe EU:ssa on se, että lopulta aina pieni joukko ihmisiä kokoontuu suljettujen ovien taakse suhmuroimaan päätöksiä. Kabineteissa ei piitata vaalituloksista, ennakkolupauksista eikä varsinkaan "tavallisten eurooppalaisten" näkemyksistä.

Puhutaan unionin demokratiavajeesta ja pienen eliitin suljetusta projektista. Tuoreen huippukokouksen tuottama nimityspaketti antaa lopulta aika vähän osviittaa mistään tällaisesta.

Toki se osoitti, että hämärästi määriteltyjen menettelytapojen ja valtasuhteiden muodostama hauras himmeli jättää liikaa tilaa pelaajille. Ne voittavat, joilla on hyvä pelisilmä. Eivät välttämättä ne, joilla on tukevin mandaatti valitsijoilta.

Suurimmalle osalle eurooppalaisista demokraattisinta EU:ssa on Eurooppa-neuvosto huippukokouksineen. Siellä oman maan vaaleilla valittu johtaja pitää oman maan puolta. Nimenomaan neuvoston "sulle-mulle-taisteluissa" kysytään hyvää pelisilmää.

Pahimmasta uskottavuusvajeesta EU:ssa kärsii edelleen parlamentti. Sen ryhmät, tehtävät ja saavutukset ovat äänestäjien enemmistölle vieraita.

Brysselin nimitysruletissa liittokansleri Angela Merkelin pelisilmä petti monta kertaa.

Hän ratsasti väärällä kärkiehdokkaalla, tunsi huonosti poliittisten liittolaistensa kipurajat ja roikkui liian pitkään parlamentin naulaamassa kärkiehdokasmenettelyssä, jonka piti taata komission avainpaikat parlamenttiryhmien kärkiehdokkaille.

Ranskan presidentti Emmanuel Macron taas rikkoi posliinia mollaamalla avoimesti Merkelin ja keskustaoikeiston kärkiehdokasta, saksalaista Manfred Weberiä.

Parhaiten EU-himmelin heikkouksia hyödynsi Itä-Euroopan nelikko Puola, Unkari, Tsekki ja Slovakia.

Unkarin Viktor Orban oli avainasemassa, kun Itä-Euroopan maat pudottivat yhdessä Italian kanssa Merkelin ja Macronin yhteisen puheenjohtajaehdokkaan, demari Frans Timmermansin ja antoivat ratkaisevan tuen Saksan puolustusministerille Ursula von der Leyenille. Hänet Macron ”keksi” vaihtoehdoksi.

Pahimman luokan EU-häiriköksi leimatun Orbanin pelisilmää ei voi olla ihailematta, vaikka kyse oli häikäilemättömästä kiristämisestä. Toisaalta juuri Orbanin ja kumppanien manööverit takasivat osaltaan kohtuullisen tasapainoisen lopputuloksen. Sellaisen, joka ottaa huomioon kaikki EU:n erilaiset ristivedot.

Parlamentissa nimityspakettia tietysti arvostellaan kitkerästi, mutta kiukuttelu on kyseenalaista.

Parlamentin uudet voimasuhteet ja kyvyttömyys muodostaa koalitioita aiheuttivat sen, että kärkiehdokkaista luovuttiin. Myös jäsenmaiden välisissä painoarvoissa on tapahtunut muutoksia, joiden vuoksi kompromissien pyöritteleminen oli poikkeuksellisen hankalaa.

Siksi huippukokous olisi hyvin voinut päättyä umpikujaan. Juuri sitä moni ennusti. Myös minä. Vaan ei päättynyt. Se antaa toivoa.

NÄKÖKULMA2: Mahtimaiden moottori käy yskien

EU:ssa ei synny mitään, jos Ranska ja Saksa eivät pysty sopimaan asioista. Näin on ollut aina, eikä se muuksi muutu.

Akselia on arvosteltu ja arvostellaan. Siksi erityisesti Saksa ja tiettyyn rajaan asti myös Ranska ovat nimityksissä yrittäneet välttää ajamasta omia edustajiaan tärkeimmille paikoille.

Pariisin ja Berliinin suhteet ovat nyt kiistatta huonoimmassa jamassa pitkään aikaan. Se näkyi nimityshyrrän pyörityksessä.

Suurimman vastuu Merkelin ja Macronin kitkeristä väleistä kantaa Merkel. Hän ratsastaa poliittisella urallaan kohti auringonlaskua. Suvereeni asema on sulanut sekä kotimaassa että EU-kuvioissa.

Macronkaan ei ole syytön. Hän ehkä kantaa EU:sta ja Euroopasta enemmän huolta kuin Merkel, mutta kunnon ranskalaisen tapaan Macron haluaa olla se, joka päättää ja sanoo viimeisen sanan.

Élysée-palatsin isännälle erilaiset yhdessä vaivalla sovitut menettelytavat ovat ennen muuta hidasteita. Tämä kismittää Berliinissä.

Kaikkeen tähänkin liittyy kuitenkin oma toivonsa.

Komission johtoon nostettiin Macronin ja Merkelin nokittelun tuloksena yllättäen Saksan edustaja, puolustusministeri Ursula von der Leyen. Hän on kaikista sisäpoliittisten vastustajien irvailuista huolimatta kansainvälisesti tunnettu, vahvatahtoinen ja vakaumuksellinen eurooppalainen.

Suurimman maan edustajana von der Leyenilla on hyvät lähtökohdat puolustaa EU:n etuja Venäjän, Kiinan ja USA:n puristuksessa.

Sama koskee EKP:n johtoon nostettavaa kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n ranskalaista pääjohtajaa Christine Lagardea. Hän on finanssimaailman kosmopoliitti supertähti, joka voi lisätä euron iskukykyä ja painoarvoa markkinoilla.

Nyt jos koskaan tätä saksalais-ranskalaista voimakaksikkoa tarvitaan.

Se pullautettiin ulos Ranskan ja Saksan johtajien kireistä väleistä huolimatta. Eikä se ole automaattisesti pois pieniltä mailta, jos ja kun keskitytään kokonaisuuteen.

NÄKÖKULMA3: Naiset avainasemissa on voitto kaikille

Christine Lagardessa ja Ursula von der Leyenissa on hyvää sekä heidän kansallisuutensa, että vähintään yhtä paljon heidän sukupuolensa.

Kumpaakaan naista ei voi ansioiden puolesta ohittaa ”kiintiövalintoina”. Se on voitto kaikille EU-maille ja unionin hauraalle päätöksentekohimmelille. Vaikka lähtökohdat valinnoille olivat uudenlaiset ja poikkeuksellisen haastavat, yhdestä tärkeästä periaatteesta, sukupuolten välisestä tasapuolisuudesta, pidettiin kiinni.

Irvokkainta on, että liittokansleri Merkelin räätälöimässä ensimmäisessä kompromissimallissa, joka rakennettiin demari Timmermansin varaan, nimenomaan naisten edustus näytti kehnommalta.

Moni jaksoi ihmetellä sitä, miksi Merkel ei itse lähtenyt ajamaan komission johtoon nimenomaan naista. Ja toisaalta sitä, että lopulta valinta osui saksalaiseen naiseen – ilman Merkelin väkevää myötävaikutusta.

Sosiaalidemokraattien kyvykkään kärkiehdokkaan Frans Timmermansin mahdollisuudet komission ykköseksi hiipuivat, koska hän oli liian kärkkäästi ruoskimassa Puolaa ja Unkaria siitä, etteivät ne noudata oikeusvaltioperiaatetta.

Tämä jättää huonon sivumaun. Toisaalta EU pysyi yhtenäisenä eikä kuilu idän ja lännen välillä kasvanut.

Ja naiset voittivat. Sillä varauksella, että parlamentti heinäkuun puolivälissä niin suo ja siunaa Ursula von der Leyenin valinnan.

NÄKÖKULMA4: Myytti Suomesta EU:n "ytimessä"

Suomalaista EU-keskustelua hallitsi jäsenyyden alkuvuosina se, olemmeko me unionin ytimessä vai emme.

Nyt asia on nostettu uudelleen pöydälle. Antti Rinteen (sd.) johtama hallitus kuulemma pyrkii taas ytimeen.

Kovin selväksi ei tullut taannoin eikä ole tullut nyt, mikä tuo ydin lopulta on, olemmeko me todella olleet siellä joskus, onko meidät heitetty sieltä ulos vai olemmeko hypänneet itse? Ja jos on tai olemme, niin mistä syystä?

Yksinkertaisinta on tietysti sanoa, että jäsenmaiden Eurooppa-neuvostossa pitää osata pelata pelinsä niin, että oma kanta tulee kuulluksi ja vaikuttaa lopputulokseen. Se on ytimessä olemista.

Joku voi väittää, että "ydin" olisi laajenemassa tai siirtymässä kohti parlamenttia. Tämänkertainen nimitysvääntö ei tätä väitettä tue.

Suomelle jäi kiistatta luu käteen, kun avainpaikkoja jaettiin. EKP:n pääjohtajajuna meni Olli Rehniltä (kesk.) ja Erkki Liikaselta (sd.) ohi. Viimeksi mainitulta iän puolesta ehkä lopullisesti. Varmasti on hyödyllistä analysoida, miksi meni ja mitä tehdään paremmin, jos uusi mahdollisuus tulee?

Koko nimityskokonaisuutta voi Suomen tappiosta huolimatta pitää toivoa herättävänä. Se osoittaa, että hyvä keskusteluyhteys kaikkiin suuntiin voi pattitilanteessa avata saumoja kenelle tahansa.

Jos suomalaisten saaminen avainpaikoille on avaintavoite, tarjokkaita on pidettävä ahkerasti framilla yli puoluerajojen ja yli vaalikausien. Tämä suomalaisten päättäjien kannattaa pitää mielessä, kun ”ydintä” etsitään ja sinne pyritään.

Eikä samaan aikaan saa unohtaa, että ydin elää, kun unionin valtasuhteet toivottavasti selkiytyvät ja EU-vaalijärjestelmää toivottavasti uudistetaan. 

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja