Mainos

Tampere järjestelee Hermian omistusta

Tampereen kaupunki järjestelee omistuksiaan teknologiakeskus Hermiassa. Tarkoituksena on vakaannuttaa Hermiaa pyörittävän Tampereen Teknologiakeskus Oy:n talous. Yhtiöllä on ollut maksuvalmius- ja rahoitusongelmia.

Seitsemän vuotta toiminut Hermia on maamme suurimpia teknologiakeskuksia. Keskuksen piirissä on 140 yritystä, joissa on yhteensä 1400 työntekijää. Hermian alueen rakennuskanta on noin 55000 neliötä.
Tampereen Teknologiakeskus Oy järjestää 24,2 miljoonan osakeannin, jonka kaupunki merkitsee. Kaupunki maksaa osakkeet antamalla Kiinteistö Oy Hermian osakkeita, joiden arvon arvioidaan olevan yli 26 miljoonaa. Kiinteistö Oy Hermia on yksi Hermian alueen neljästä kiinteistöyhtiöstä.

Järjestelyn jälkeen kaupunki omistaa Tampereen Teknologiakeskuksen osakkeista yli 95 prosenttia. Nyt kaupungin omistusosuus on 45 prosenttia. Muita omistajia ovat mm. NCC-Puolimatka, Tampereen teknillinen korkeakoulu ja VTT.
Tampereen Teknologiakeskuksesta tulee järjestelyn tuloksena suurin osakas Kiinteistö Oy Hermiassa. Tilojen vuokratuottoja siirtyy kaupungilta teknologiakeskukselle 3,7 miljoonaa vuodessa. Kaupunki menettää nettomääräisesti vuodessa noin 2,2 miljoonaa. Kaupunginhallitus käsittelee osakejärjestelyä maanantaina.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.