Tämän vuoksi Max Verstappenia rangaistiin ja Lewis Hamiltonia ei: kilpailunjohtaja selvensi tallipomoja hämmentänyttä kohutilannetta

F1-kauden avauskisan loppuratkaisu on aiheuttanut runsaasti keskustelua ja parranpärinää. Lopputuloksissa toiseksi sijoittunut Red Bullin Max Verstappen onnistui ohittamaan Mercedeksen Lewis Hamiltonin kilpailun kärjessä viimeisillä kierroksilla, mutta hänet määrättiin luovuttamaan sijoitus takaisin sääntörikkeen vuoksi.

Verstappen ohitti Hamiltonin neljänneksi viimeisellä kierroksella Sakhirin radan neljännessä mutkassa. Kyseeessä oli ainoa mutka, jonka ajamiseen liittyen kuljettajia ohjeistettiin kilpailunjohtaja Michael Masin laatimissa kilpailuohjeissa.

Alun perin ohjeissa todettiin, ettei nelosmutkan ulostuloa kontrolloida kierrosajan tekemiseen liittyen, koska ratarajan määrittävät tekonurmi ja sora-alue. Kilpailun osalta ohjeissa muistutettiin kilpailusääntöjen pykälästä 27.3, jossa todetaan, että radalta poistumisella ei tule saavuttaa pysyvää etua.

Ensimmäisten harjoitusten jälkeen ohjeita päivitettiin niin, että harjoituksissa ja aika-ajoissa kierrosajat hylätään niissä tapauksissa, kun kuljettaja on ajautunut nelosmutkan ulostulossa punavalkoisen kanttikiven ulkopuolelle. Kilpailun osalta ohjeista löytyi aiempi maininta siitä, ettei nelosmutkan ulostuloa kontrolloida kierrosajan tekemiseen liittyen, koska ratarajan määrittävät tekonurmi ja sora-alue. Tämän jälkeen muistutettiin vielä edellä mainitusta sääntöpykälästä 27.3.

Verstappenin oli luovutettava sijoituksensa Hamiltonille, koska hänen katsottiin saaneen radalta poistumisella pysyvän edun.

Tapaus hämmensi monia, sillä Hamiltonin oli nähty kilpailun aikana ajaneen saman mutkan paljon leveämmäksi kymmeniä kertoja. Hamilton ei ollut ainoa, joka ajoi kyseisen mutkan leveäksi – Verstappenkin teki niin – mutta hän ajoi sen paljon leveämmäksi kuin muut.

Jossain vaiheessa Red Bull ohjeisti Verstappenia toimimaan samalla tavalla – ikään kuin huomauttaakseen tuomaristolle Hamiltonin ajamisesta – ja hetkeä myöhemmin kilpailun johto kehotti niin Hamiltonia kuin Verstappenia tiukentamaan linjaansa. Esimerkiksi Mercedeksen tallipäällikkö Toto Wolff oli tästä yhtäkkisestä linjanmuutoksesta ihmeissään.

– Ennen kisaa sanottiin, että ratalinjojen rikkomisesta nelosmutkassa ei rangaista. Sitten yhtäkkiä kuulimme, että jos jatkamme leveäksi menemistä, se nähtäisiin edun hakemisena ja siitä voisi tulla rangaistus, Wolff sanoi.

Kilpailunjohtaja Masi selvensi, mihin Mercedekselle annettu ukaasi perustui.

– Kuljettajakokouksessa ja kilpailuohjeissa mainittiin hyvin selkeästi, ettei ratarajoja kontrolloida kierrosajan tekemiseen liittyen, mutta asiaa kontrolloidaan aina sen mukaan, mitä kilpailusäännöissä sanotaan; toiminnalla ei tule saavuttaa pysyvää etua, Masi sanoi F1:n verkkosivujen mukaan.

Wolffin mielestä oli ironista, että Verstappen menetti kilpailun voiton siihen, että ratarajoja alettiin valvoa tiukemmin Red Bullin radioviestin jälkeen.

Masin mukaan tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa.

– Mikään ei muuttunut kilpailun aikana. Meillä oli kaksi ihmistä, jotka seurasivat sillä alueella kaikkia kuljettajia jokaisella kierroksella, ja yhtä autoa lukuun ottamatta melkeinpä kaikki autot toimivat pääasiassa oikein. Toisinaan joku saattoi tehdä virheen ja käydä radan ulkopuolella, mutta se ei ollut jatkuvaa.

Tällä yhdellä autolla Masi mitä ilmeisimmin viittasi huomattavasti muita leveämpää linjaa vetäneeseen Hamiltoniin.

– Ohitustilanne oli eri asia ja täysin linjassa sen mukaan, mitä kilpailuohjeissa ja kuljettajakokouksessa sanottiin. Se tehtiin hyvin selväksi, että jos ohittava auto hyötyy pysyvästi siitä, että ohitus tapahtuu radan ulkopuolella, kehottaisin ohituksen tehneen kuljettajan tallia luopumaan sijoituksesta.

Red Bullin kohdalla toimittiin juuri näin.

– Kyse ei ollut ratarajojen ylittämisestä, kyse oli pysyvän hyödyn saavuttamisesta ohittamalla toinen kuljettaja radan ulkopuolelta.

Keskeinen ero on se, että pelkkä radalta poistuminen ei sinällään ole rangaistavaa. Ratkaisevaa on, saavuttaako radalta poistumisella pysyvää etua.

Kilpailuohjeiden mukaan ratarajojen rikkomista ei sunnuntaina Bahrainissa kontrolloitu kierrosajan tekemiseen liittyen, mutta totta on, että kun rajan rikkoo toistuvasti, voi kuljettaja saavuttaa paitsi pysyvää myös merkittävää ajallista etua.

Red Bullin tallipäällikkö Christian Horner arveli, että Hamiltonin etu muita leveämmästä ajolinjasta oli 0,2 sekuntia kierrosta kohden, mutta tämä on vain Hornerin henkilökohtainen arvio. Todellisuudessa etua on näissä tapauksissa huomattavasti vaikeampi arvioida kuin selkeissä ohitustilanteissa, joissa myös sanktio on helpompi mitoittaa oikeudenmukaiseksi.

Lue myös:

    Uusimmat