Red Bull -pomo käärmeissään: Max Verstappenilla on koossa melkoinen värisuora – "Jonkun tässä täytyy muuttua"

F1-kauden alussa on riittänyt keskustelua yhdestä lajin kestopuheenaiheesta: ratarajoista.

Aihe on ollut esillä niin Bahrainin GP:n kuin Portugalin GP:n yhteydessä. Imolassa ajetun kauden toisen osakilpailun yhteydessä oli hiljaisempaa, sillä kyseessä on niin sanottu vanhan liiton kilparaja, jossa rataa reunustaa nurmi- ja sora-alueet.

Red Bull -kuljettaja Max Verstappen on koonnut jo tässä vaiheessa melkoisen värisuoran ratarjoihin liittyen.

Maaliskuun lopussa Bahrainissa hän ohitti Mercedeksen Lewis Hamiltonin kilpailun voittotaistelussa, mutta joutui luovuttamaan sijoituksensa tehtyään ohituksensa ratarajojen ulkopuolelta.

Portugalissa Verstappen teki aika-ajojen päätösosion parhaan kierrosajan, mutta se hylättiin, kun hänen todettiin rikkoneen ratarajoja. Sunnuntain kilpailussa Verstappen teki viimeisellä kierroksella kisan nopeimman kierrosajan, mutta sekin hylättiin ratarajojen rikkomisen vuoksi.

Red Bullin neuvonantaja Helmut Marko oli kisan jälkeen suorastaan käärmeissään.

– Olemme menettäneet voiton, nopeimman kierrosajan ja paalupaikan. Toivottavasti tämä päättyy tähän, Marko sanoi Saksan Skylle motorsport.comin mukaan.

– Jonkin tässä täytyy muuttua. Joko vedetään raja kanttikiviin, käytetään soraa tai tehdään jotain muuta. Jos menee ulos, siitä seuraa automaattisesti rangaistus.

Markoa sapetti myös se, että hänen mielestään McLarenin Lando Norris ajoi uusintalähdön jälkeen neljännen mutkan ulostulon leveäksi ennen kuin ohitti Sergio Pérezin.

– Hän selvisi ilman seuraamuksia, eli tämä ei ole johdonmukaista. Ja se ei ole kilvanajoa, kun sääntöjä voi pallotella näin.

Norrisin ei mitä ilmeisimmin katsottu saaneen tilanteessa "pysyvää etua", sillä hän ohitti Pérezin vasta viitosmutkan jarrutuksessa. Kilpailun jälkeen Pérez myönsi, ettei puolustanut sijoitustaan tarpeeksi kovasti, koska luuli, että Norris joutuisi luovuttamaan sijoituksen takaisin.

– Katsoin peileihini, ja ajattelin, että Lando oli täysin ratarajojen ulkopuolella. Ehkä tein siinä virhearvion, Pérez sanoi Racefansin mukaan.

Pérez ohitti Norrisin kahdeksan kierrosta myöhemmin.

Lue myös:

    Uusimmat