F1-sarjan pomo laukoo hurjaa tekstiä tulokaskuskista: Verstappen, Leclerc ja kumppanit kalpenevat

F1-sarjan urheilujohtaja Ross Brawn liittyi Bahrainissa Yuki Tsunodan ihailijakerhoon, jossa riittää kauden ensimmäisen GP-viikonlopun jälkeen tungosta.

Monet ehtivät ihastella 20-vuotiaan japanilaisen ajotaitoja jo kahdella viime kaudella F3- ja F2-luokissa, mutta vasta kuninkuusluokkaan nouseminen paljasti hänen osaamisensa koko moottoriurheilumaailmalle.

AlphaTaurilla ajava Tsunoda starttasi Bahrainin GP:hen 13. lähtöruudusta ja ajoi ruutulipulle sijalla yhdeksän. Kaksi MM-pistettä tekivät Tsunodasta ensimmäisen F1-debyytissään pisteille yltäneen kuljettajan sitten vuoden 2016 ja Stoffel Vandoornen.

Brawn on suorastaan haltioissaan Tsunodan suorituksesta. Hän laukoo F1-sarjan verkkosivuilla julkaistussa kolumnissaan äärimmäisen kovaa tekstiä.

– Olen erittäin vaikuttunut. Hän ajoi kisan aikana joitakin loistavia jaksoja, mikä on rohkaisevaa, kun ottaa huomioon, että kyseessä oli hänen ensimmäinen F1-kilpailunsa. 

– Hän on paras tulokas, mitä F1:llä on ollut vuosikausiin. Hän on ollut melko tyrmäävä kaikissa sarjoissa, joita on ajanut.

Brawnin lausuntoa voi peilata vaikkapa siihen, että F1:ssä on debytoinut viimeisen kuuden vuoden aikana esimerkiksi Max VerstappeninCharles LeclercinLando Norrisin ja George Russellin kaltaisia lahjakkuuksia. Heistä Leclerc ja Russell putsasivat pöydän peräkkäisinä vuosina sekä GP3-sarjassa (nykyisen F3-sarjan edeltäjä) että F2-sarjassa, kun Tsunodan sijoitukset vastaavissa kilpailuluokissa olivat 9:s ja 3:s.

Red Bullin kuljettajavalinnoista vastaava neuvonantaja Helmut Marko kertoi jo aiemmin Tsunodan vakuuttaneen hänet lopullisesti talvitesteissä, joissa japanilainen teki jotain, mihin edes Verstappen ei aikanaan pystynyt.

Brawn pitää Markon ja Red Bullin päätöstä tarjota Tsunodalle F1-pesti "loistavana liikkeenä".  Työympäristö on Tsunodalle siinä mielessä paras mahdollinen, että Red Bull ja AlphaTauri ovat ainoat tallit, jotka käyttävät japanilaisen Hondan valmistamia voimanlähteitä.

– Voimme kaikki muista ne upeat päivät, kun katsomot Suzukassa ovat olleet ääriään myöten täynnä intohimoisia japanilaisia. Luulenpa, että näemme sen tapahtuvan taas, Brawn sanoo.

Eikä Brawnin – tai muidenkaan – Tsunoda-ihastus rajoitu vain tämän ajotaitoihin. Tsunoda on osoittanut viihdearvonsa niin kameran edessä kuin tiimiradiossa.

– Tapasin hänet viikonloppuna ensimmäisen kerran, ja hän on vaikuttava persoona. Hän on aika huvittava, ja hänen kielenkäyttönsä autossa voi olla toisinaan hedelmällistä.

Lue myös:

    Uusimmat