Tämän takia suomalainen elokuva ei menesty
Suomalaisesta elokuvasta puuttuu kokonaisia tyylilajeja. Rahaakaan ei ole tarpeeksi. Muun muassa näiden syiden takia kotimainen elokuva ei menesty rajojemme ulkopuolella – hädin tuskin aina rajojen sisälläkään.
– Kotimaiset elokuvat ovat joko synkkiä tai sitten paskafarsseja. Välimuodot, kuten ironia ja parodia, puuttuvat kokonaan. Kokonaisia tyylilajeja on kadoksissa, elokuvaohjaaja Lauri Törhönen sanoo.
Törhönen pelkää myös, että kotimainen historiallinen elokuva häviää.
– Kellään ei ole varaa tehdä epookkia. Kukaan ei ala tosissaan puurtaa Kalevalaa tai Tuntematonta sotilasta, koska Elokuvasäätiön tuotantotuki on pirstottu pikkuelokuvien kokoisiksi muruiksi.
Mannerheim-elokuva kaatui suuruudenhulluuteen?
Solar Filmsin suunnitelmissa olleen Mannerheim-elokuvan Törhönen epäilee kaatuneen ehkä jonkinlaiseen suuruudenhulluuteen.
– On eletty sellaisessa harhassa, että Mannerheim olisi isokin kansainvälinen sotasankari. Meidän kansallisilla resursseillamme ei kuitenkaan pystytä rahoittamaan kansainväliseksi suurelokuvaksi suunniteltua kokonaisuutta.
– Tämä toimikoon varoittavana esimerkkinä meille kaikille muille, Törhönen sanoo.
Nuotilleen oikein
Eikä Suomessa sitten osata mitään paremmin kuin ulkomailla?
– Toki me taidamme suomalaisuuden paremmin kuin ulkomaalaiset, Törhönen sanoo.
– Elokuva on katsojille mediana kuitenkin niin kansainvälinen, että sitä pitää osata laulaa nuotilleen oikein pärjätäkseen edes kotimaassa ulkomaisten elokuvien tuomassa kilpailussa – puhumattakaan siitä, että onnistuisi luomaan suomalaisesta elokuvasta myyntimenestyksen maamme rajojen ulkopuolella.
Studio55.fi/Piia Simola
Uusimmat
-
00:02
Juhlinta yltynyt monin paikoin levottomaksi: Poliisi alkanut tyhjentää puistoja – MTV Uutiset seuraa päättäjäisviikonlopun juhlintaa
-
22:46
Helsingissä roihuaa kaksi isoa tulipaloa: Suuri määrä kalustoa sammutustöissä
-
22:16
Lähde: Jarmo Kekäläinen palkkasi kohuvalmentajan
-
22:16
Tällä rivillä olisi voittanut loton 3 000 000 euron potin: Ensi viikolla potti kohoaa 4 000 000 euroon
-
22:04
Sofi Oksanen muistelee lämmöllä Kaija Saariahoa: "Hän oli huikea esikuva nuorille taiteilijoille"
-
21:57
Vastoinkäymiset päihittivät Sebastien Ogierin, mestarikuski paljasti ulosajonsa syyn – "Oli liian myöhäistä"
-
21:48
Biden allekirjoittanut velkakattoa koskevan lain: "Vältimme taloudellisen romahduksen"
-
21:43
Real Madrid näytti floppihankinnalle ovea
-
21:43
Laulujoutsenen järjestämä "ratsia" pysäytti Reijon mökkimatkan – lintuharrastaja äimistyi "liikennepoliisista": "En ole moista ennen nähnyt"
-
21:37
Esapekka Lappi kuittasi tallimääräyskysymyksen nasevasti, karut olosuhteet löivät ällikällä – "Ei pystynyt käsittämään"
-
21:16
Max Verstappen ylivoimaisesti paalupaikalle – Charles Leclerciltä täysi sukellus
-
21:14
Venäjän armeijaan yhdistettyjä Z-symboleja ilmestyi Hietaniemen puihin Helsingissä – "Järkyttävä mielenilmaus"
-
21:13
Hongkongissa otettu kiinni useita Tiananmenin verilöylyn muistopäivän takia: "Kumouksellista käytöstä"
-
21:09
Sebastien Ogierilla painajaismainen päivä – tähtikuski sai nuhtelut toiminnastaan
-
20:35
Ukrainalainen komentaja: Venäjän "mittavat tappiot" Bahmutin lähistöllä jatkuvat – MTV seuraa sotaa
-
20:29
Yhdysvaltalaiskonservatiivien läpi ajamalla lailla yllättävä seuraus: Raamattu kiellettiin utahilaiskouluissa, perusteluna "vulgaarisuus ja väkivalta"
-
20:28
Paulus, 27, haki Love Islandiin siskonsa innoittamana – näin hän ajattelee ohjelman mukana tulevasta näkyvyydestä: "Jos nyt jotakin hölmöä sattuu tekemään..."
-
20:17
Onko tässä paras tapa sitoa kengännauhat? Lääkärin videosta somehitti – "Ei koskaan löysty"
-
20:14
Esapekka Lapilta tärkeää tiimityötä, Sebastien Ogier ajoi ulos – näin Sardinian MM-rallin lauantai eteni
-
20:11
Erdogan vannoi virkavalansa – aukeaako Ruotsin Nato-solmu vihdoin?
-
Lataa lisää