Tämäkö on sitä kunnioitusta, Nico Rosberg? Iloitsi Lewis Hamiltonin virheestä – "Luulin olevani ainoa tyhmä"

Nico Rosberg oli mielissään siitä, että hänen entinen Mercedes-tallitoverinsa Lewis Hamilton teki virheen Italian GP:ssä

Kauden 2016 maailmanmestari, nykyään kommentaattorina ja F1-bloggaajana toimiva Rosberg palasi arviossaan viiden vuoden taakse. Tuolloin hän teki virheen Monzan avausshikaanissa, ajoi pitkäksi ja menetti johtopaikkansa Hamiltonille. 

Hamiltonilta nähtiin vastaava virhe, kun hän yritti ohittaa kärjessä ajaneen Ferrarin Charles Leclercin viime sunnuntaina. Brittitähden erhe johti siihen, että tallitoveri Valtteri Bottas nousi hänen edelleen toiseksi.  

Rosberg purki tilannetta videoblogissaan.

– Olin todella iloinen nähdessäni, että jopa Lewis teki tuollaisen vähemmän viisaan suorituksen, jonka minäkin tein viisi vuotta sitten. Luulin tuolloin olevani ainoa tyhmä, joka ajaa shikaanin suoraksi ja luovuttaa yhden sijan. Noiden esteiden kiertäminen vie ikuisuuden, Rosberg aloitti. 

– Lewis teki saman. Hän ajoi suoraan ja menetti sijansa Valtterille. Se sai minut paremmalle tuulelle.

Myös Leclercillä oli ongelmansa kyseisessä mutkayhdistelmässä. Hän kuitenkin piti Hamiltonin takanaan. 

– Leclerc oli fiksu. Hän ajoi kanttareiden yli, eikä menettänyt kärkipaikkaansa. 

Rosbergin puheet näyttäytyvät hieman oudossa valossa, sillä hän kertoi viikonloppuna, että hän aikoo "muuttaa kommentointilinjaansa", kun muun muassa Max Verstappen ja Hamilton olivat esittäneet siitä kritiikkiä. Rosberg lupasi ottaa blogissaan kunnioittavamman suunnan, mutta voisi olettaa, ettei ainakaan Hamilton näe tuoreimpia kommentteja kovinkaan kunnioittavina.   

Lue myös:

    Uusimmat