Tämäkö Marilynin hehkun salaisuus? Lue kauneusvinkit menneiltä vuosikymmeniltä
Purukumia, suolihuuhteluita ja vaseliinia – huolisitko nämä retrovinkit omaan kauneusrepertuaariisi?
Easylinving.co.uk listasi entisajan Hollywood-tähtien kauneuskikkoja.
Marilyn Monroe
Marilyn Monroe loisti valkokankaalla paitsi flirttailevan olemuksensa myös ihonsa Hollywood-hehkun ansiosta. Seksisymboli hankki hehkuvan ihon kummallisella konstilla: hormonivoiteella. Meikkipuuterin alle sivelty voide loi pohjustuksen, joka suorastaan loisti kameran edessä. Haittapuolena Marilynin kasvoille kasvoi ohut kerros untuvaista ihokarvaa. Kaunotar kuitenkin kieltäytyi poistattamasta haivenia, sillä ne antoivat hänen iholleen heleyttä valokuvissa.
Sophia Loren
Italialainen elokuvatähti Sophia Loren oli upea ilmestys jo uransa huipulla 1960-luvulla - ja on edelleenkin. Hänen salaisuutensa on oliiviöljy. Sophian välimerellinen ruokavalio varmisti, että hän sai nautittua ainakin kaksi ruokalusikallista oliiviöljyä joka päivä. Hän hieroi oliiviöljyä myös iholleen säännöllisesti pitääkseen hipiänsä hehkuvana ja kosteutettuna. Hän lisäsi muutaman korkillisen öljyä jopa kylpyveteensä.
Elizabeth Taylor
Elizabeth Taylorin kauneusfilosofia antoi painoarvoa paitsi ulkonäölle, myös tuoksuille. Hän uskoi, että tuoksu oli tärkeä osa naisen viehätysvoimaa, ja loikin usean oman hajuveden kosmetiikkayritys Elizabeth Ardenille.
Mae West
Mae West oli yksi 1930- ja -40-lukujen suurimmista seksisymboleista, ja kuulu paitsi kurveistaan, myös hehkeästä hipiästään. Hänellä oli kuitenkin epätavallinen tapa pitää huolta ulkonäöstään: säännölliset suolihuuhtelut, joiden hän uskoi puhdistavan kehoa.
Bette Davis
On hyvä syy siihen, miksi Kim Carnes kirjoitti kappaleen Bette Davisin silmistä: ne olivat kadehdittavan suuret, kirkkaat ja rypyttömät. Kaunottaren katseen salaisuus oli yksinkertainen. Hän asetti kurkkuviipaleet silmäluomilleen joka ilta ennen nukkumaanmenoa, ja levitti kerroksen vaseliinia silmänalusille yöksi suojautuakseen turvotukselta ja tummilta silmänalusilta.
Bettie Page
Bettie Page sai kiittää hyviä geenejään upeasta ihostaan ja vartalostaan, mutta se, mikä sai hänet näyttämään aina moitteettomalta ja kiinteältä, oli hänen suuri rakkautensa ulkoiluun. Hän kävi kuntosalilla ja treenasi päivittäin, ja kävi säännöllisesti kävelyillä pitääkseen huolta mielialastaan, ihostaan ja kurvikkaasta vartalostaan. Hän joi alkoholia vain harvoin, eikä polttanut tupakkaa. Lisäksi hän tiesi täsmälleen, mikä sopi hänelle: tähden tavaramerkiksi muodostunut kulmikas otsatukka kehysti täydellisesti hänen kasvojaan ja sai hänet erottumaan muista aikansa pin up-malleista.
Joan Crawford
Amerikkalaisnäyttelijä Joan Crawford ei käyttänyt hienoja tuotteita pitääkseen legendaariset kasvonsa sileinä ja kunnossa. Sen sijaan hän jauhoi purkkaa, koska uskoi sen kiinteyttävän leukaperiä ja auttavan poistamaan kuona-aineita leuan alta. Hän noudatti myös hartaasti ihonpuhdistusrutiiniaan, ja pirskotteli kasvoilleen jääkylmää vettä 25 kertaa joka pesun jälkeen.
Katharine Hepburn
Voimakastahtoisella näyttelijättärellä Katherine Hepburnilla oli oma luonnollinen, vähäeleinen ja aavistuksen androgyyni tyyli. Tämä vaati virheetöntä ihoa, jonka ansiosta hän pystyi näyttämään säteilevältä kevyessä, luonnollisessakin meikissä. Pitääkseen ihonsa tip-top-kunnossa tähti kuori hipiäänsä säännöllisesti. Hän hieroi sokerin, lämpimän veden ja sitruunamehun sekoitusta iholleen, ja viimeisteli kuorinnan huuhtomalla ihon jääkylmällä vedellä.
Jane Russell
Jane Russelin seksikkyyden salaisuus on yksinkertainen: hän sovitti huulipunansa sävyn aina kynsilakkansa väriin. Idea käyttää samaa väriä sekä kynsissä että huulissa keksittiin vuonna 1939. Tarinan mukaan kosmetiikkafirma Revlonin perustaja Charles Revlon oli illallistamassa hienossa ravintolassa, kun hän huomasi naisen pyyhkivän suupieliään servetillä. Revlon pisti merkille, että naisen kynsilakka riiteli huulipunan sävyn kanssa, ja niin uusi kauneustrendi sai alkunsa.
Marlene Dietrich
Saksalaista Marlene Dietrichiä pidetään yhtenä kaikkien aikojen suurimmista näyttelijättäristä, ja hän on kuulu myös veistoksellisesta vetovoimastaan. Eräs hänen hätkähdyttävimmistä piirteistään olivat hänen täydellisesti muotoillut kulmakarvansa. Ne saadakseen tähti ajeli pois kulmakarvansa ja piirsi kulmat kajalilla, kuten oli muotia 1930-luvulla. Hän ei myöskään koskaan käyttänyt maskaraa alaripsissään, koska uskoi niiden luovan varjon hänen kasvoilleen ja saavan hänet näyttämään väsyneeltä.
Rita Hayworth
Rita Hayworthin kutrit kiinnittivät monen miehen huomion 1940-luvulla. Kuten moni nainen tuohon aikaan, Ritakin käytti erästä kikkaa pitääkseen hiuksensa upeassa kunnossa. Hän levitti shampoon hiuksiinsa kuuman veden kanssa, ja huuhtelun jälkeen levitti hiuksiinsä öljyä ja kääri päähänsä pyyhkeen 15 minuutin ajaksi. Sitten hän huuhteli hiuksensa kuumalla vedellä, puhdistusaineella ja sitruunamehulla päästäkseen eroon öljyn jämistä.
Lähde Easyliving.co.uk
Kuvat Splash, Getty Images
Marilynin näet perjantaina 5.7. AVA:lla klo 21elokuvassaHerrat pitävät vaaleaveriköistä
Uusimmat
-
12:02
Suomen Muslimifoorumi: Islam on osa suomalaista yhteiskuntaa – näin se ottaa kantaa "päiväkotiin" rakennettuun luvattomaan moskeijaan ja muihin yhteisön epäkohtiin
-
11:54
Salkun arvo hulppeat 62 miljardia – Suomen suurin eläkevakuuttaja päättää ottaa lisää riskiä: Tätä se saattaa tarkoittaa
-
11:45
Live kello 14.30: Millaisen syysmyrskyn SAK nostattaa hallituksen leikkauspäätöksistä? Järjestö lupaa "toimintaa" lokakuun alkuun
-
11:43
Kysely: Näin suomalaiset luottavat tekoälyyn ja someen
-
11:29
Vuoristo-Karabahin tulitaukoneuvottelut alkaneet
-
11:27
SM-liigan tähtipuolustaja ulos isoista ovista – Pelicans-valmentaja näpäytti tuomareita: ”Pari viikkoa sitten opetettiin uusia sääntöjä”
-
11:20
Helena Petäistön matkanteko viivästyi Helsinki-Vantaan lentoaseman ulosmarssijoiden takia – matkalaukut jäivät koneesta
-
10:54
Poliisi: Elokapina tukkinut pääsyn Metsä Groupin Kemin sellutehtaalle
-
10:52
Ukraina: Venäjä iskenyt ohjuksilla Ukrainan energiaverkkoon – MTV seuraa sotaa
-
10:35
Suomalaiset tekivät heinäkuussa melkein miljoona ulkomaanmatkaa – koronaa edeltävistä luvuista jäädään yhä
-
10:25
Miten käy Esapekka Lapille? Hyundai-pomo vastaa kuumiin kysymyksiin – "Haluan löytää tavan"
-
10:24
Vili sairastui leukemiaan 1,5-vuotiaana – kaksi oiretta saivat lääkärin epäilemään verisyöpää
-
10:22
Leukemian oireet ovat salakavalan epämääräiset – tunnista hälytysmerkit
-
10:18
Tältä näyttää vuoden 2023 Roosa nauha – suunnittelijoina Apulannan Toni Wirtanen ja Sipe Santapukki
-
10:17
Metsä Tissuen suuren vessapaperitehtaan paikka on varmistunut
-
10:16
Venäläispoliitikko uhosi maan pääkanavalla: Suomeen ei pääse enää autolla – panssarivaunulla menoa ei ole kielletty
-
10:16
Emil Ruusuvuorta piinaavat haasteet jatkuvat – "En tiedä, mitä sanoa"
-
10:15
Yhä useampi omistaa sijoitusrahastoja tai pörssiosakkeita – viime vuonna määrä nousi lähes kahteen miljoonaan
-
09:59
Yle: Agentit tekevät valintakokeita ulkomaalaisten puolesta Suomen kouluihin – vieraskielisten amk-tutkintojen hakijamäärä kasvanut huimasti