Tämä asento on paras synnytyksessä – Näin kätilöt siihen suhtautuvat
Perinteinen mielikuva synnytyksestä on, että nainen pusertaa vauvaa ulos makuuasennossa selällään. Nykyään yhä useampi äiti valitsee mieluummin jakkaran. Kaikkia kätilöitä se ei miellytä.
Synnytys sujuu paremmin pystyasennossa kuin makuulla. Näin sanoo entinen kätilö Raija Kuusisto.
– Esimerkiksi jakkaralla istuminen auttaa todella paljon. Pystyseisonta ja kyykky ovat voima-asentoja, sillä jo painovoima auttaa lasta laskeutumaan paremmin, Kuusisto selittää.
Siinä, missä sängyssä maataan häntäluun päällä, kyykkyasennossa lantio on avoimimmillaan.
– Jokainen voi varmasti kuvitella, että jos on vaikka kova kakkahätä, niin ei sitä mene sänkyyn ylämäkeen ponnistamaan. Parasta on päästä luonnolliseen istuma-asentoon.
Jakkaralla synnyttäminen on myös turvallista.
– On todettu, että pystyasennossa ponnistaville tulee vähemmän repeämiä kuin makuullaan synnyttäville. Tuleva isä voi myös tukea äitiä selän takana.
Kätilö joutuu kyykkimään
Jakkarasynnytyksen hyödyistä huolimatta kaikki kätilöt eivät pidä siitä. Minkä takia?
– Jos äiti synnyttää seisaallaan, kätilö joutuu työnsä tehdäkseen konttaamaan, kyykkimään tai menemään jopa makuuasentoon – hänellähän täytyy olla näköyhteys syntyvään vauvaan.
– Sairaalat ovat myös asenneilmapiiriltään sellaisia paikkoja, että muutokset työtavoissa ja käytänteissä tapahtuvat hyvin hitaasti. Hierarkia on todella vahva ja tiukka, Kuusisto sanoo.
Studio55.fi/Piia Simola
Kuva: Colourbox.com
Uusimmat
-
07:23
Tunnistatko erilaiset valmistujaislakit? Testaa tietosi kinkkisessä kuvavisassa
-
07:02
Veikkausliigaseura pelastautui täpärästi syksyllä, vapaapudotus jatkuu edelleen – näin seurapomo vastaa
-
06:44
Supertähti jatkoi huippuvirettään – Denver vei ensimmäisen NBA-finaalin
-
06:29
Joakim Kemell säkenöi Pohjois-Amerikassa – 19-vuotias nuorukainen hienossa maalivireessä
-
06:29
Senaatti hyväksyi Yhdysvaltain velkakaton nostamista koskevan sopimuksen
-
06:29
Miksi viherkasvin lehdet ruskettuvat? Floristi kertoo
-
06:20
Kun erityisoppilas Sarband Rashed sai ylioppilaskokeiden tulokset, hän alkoi itkeä: "Jes mä valmistun!"
-
06:11
Historiallinen käänne pääkaupunkiseudulla: omistusasuminen maksaa jo yhtä paljon kuin vuokraaminen – tämä on ratkaiseva korkoraja
-
06:02
Tapparan tähtipelaaja pitää SM-liigan ratkaisua katastrofina – tykittää suoraa puhetta MTV Urheilulle: "Siellä on liian monta suojatyöpaikkaa"
-
05:53
Pirkanmaalaista miestä syytetään kymmeniin alaikäisiin kohdistuneista seksuaalirikoksista – käräjäoikeus antaa tuomion
-
05:49
Vuokralaisen sopimus irtisanottiin ja kohta alakertaan tulvi vettä – vuokranantajaa odotti hämmentävä näky
-
05:33
Sveitsin parlamentin alahuone torppasi sveitsiläisvalmisteisten aseiden toimittamisen Ukrainalle – MTV seuraa sotaa
-
05:32
Kolmekymppinen Tania esiintyi rescue-koirien pelastajana, sitten karut epäilyt paljastuivat – etsintäkuulutettu koko Euroopassa
-
23:43
Presidentti Biden kaatui ilmavoimien valmistujaisseremoniassa
-
23:26
Yksi ihminen kuoli henkilöauton ja raskaan ajoneuvon kolarissa Parikkalassa
-
23:14
Stoltenberg: Putin teki virheen aliarvioidessaan Ukrainaa ja Natoa – MTV seurasi sotaa
-
22:56
Alkoholin vaikutus ajokykyyn ei ole selvää kaikille – osalla kammottava virhekäsitys
-
22:53
Mika Tommola tutustui purjekoululaiva USCGC Eagleen – "Onko tämä laivan keula vai pyrstö"
-
22:03
Cristal Snow on ollut sinkkuna 19 vuotta: "Olen vuosi vuodelta sulkeutunut enemmän"
-
21:40
Oppilaat löysivät koulun ympäristöstä sodanaikaisen ammuksen Hangossa – Luokanopettaja Jessica: "Hän tuli iloisesti huutaen..."
-
Lataa lisää