Tiina synnytti kolmoset 52-vuotiaana: Minulla oli oikeus tulla äidiksi
Esikoistaan odottanut 52-vuotias Tiina Haantila koki elämänsä yllätyksen, kun lääkäri kertoi hänen odottavan kolmosia. Riskeistä huolimatta kaikki sujui hyvin, ja Haantilasta tuli kolmen suloisen tyttölapsen onnellinen äiti. Uusimme Studio55.fin kolmivuotissyntymäpäivän kunniaksi Tiinan haastattelun tammikuulta 2010, jolloin lapset ovat 3,5-vuotiaita ja perhe-elämä sujuu hyvin.
Tiina Haantilan elämään oli mahtunut ennen 50 vuoden ikää useita seurustelusuhteita ja avoliittokin, mutta perheen perustaminen ei ollut tullut ajankohtaiseksi. Hän vietti vuosia ulkomailla opiskelujen ja töiden merkeissä ja eli elämää itseään varten.
2000-luvun alussa hän alkoi kyllästyä seikkailuihin, ja silloin Haantila alkoi haaveilla tosissaan lapsesta. Hän oli varautunut siihen, ettei saisi lasta enää yli viisikymppisenä.
– Siihen oli henkisesti varauduttava. Ajattelin kuitenkin, että minun on pakko yrittää, koska sitten jälkeenpäin ei tarvitsisi harmitella sitä, etten edes yrittänyt.
Lapsen haluaminen yli 50-vuotiaana oli kaksipiippuinen juttu. Arvokeskustelu ja eettinen puoli olivat vaakakupissa toisella puolella, mutta Haantila oli sitä mieltä, että hänellä oli oikeus tulla äidiksi.
Toisella yrittämällä onnistui ja Haantila tuli vihdoin raskaaksi.
– Oma fiilis oli todella katossa, ja äitini oli onnesta sykkyrällä, Haantila muistelee.
"Ajattelin, että tästä tuli katastrofi"
Ensimmäisessä ultraäänitutkimuksessa Haantilaa odotti valtava yllätys. Kun lääkäri kuunteli lapsen sydänääniä, yhtäkkiä vatsasta kuuluivat toisetkin sydänäänet ja vielä kolmannet. Haantila odotti kolmosia.
– Olin aivan sokissa. Lääkäri kertoi riskeistä, jotka liittyivät kolmosraskauteen ja omaan ikääni. Oma ajatukseni oli, ettemme varmaan selviä hengissä. Mietin myös, miten pystyn hoitamaan kolmea lasta, tästä tuli katastrofi. Onneksi luonto on järjestänyt pitkän sopeutumisajan, ja hiljalleen totuin ajatukseen.
Synnytys sujui 52-vuotiaalta Haantilalta loistavasti. Ensin tuore äiti sai Kätilöopistolta yhden vauvan mukaansa kotiin, ja harjoittelun jälkeen hän haki toisen. Lopulta koko kolmikko oli äidin hoivissa kotona.
Haantilan tukena oli paljon ystäviä sekä sukulaisia, ja hän sai apua myös kunnalta.
– Meillä kävi kotipalvelun henkilö auttamassa kerran tai kaksi viikossa kahden ensimmäisen vuoden ajan.
Nyt lapset ovat 3,5-vuotiaita ja käyvät jo päiväkodissa. Arjen pyörittäminen sujuu Haantilalta töiden ohella, mutta hän on pohtinut vaihtavansa rahoitusalan hommat johonkin omaehtoisempaan, sillä kolmoset vaativat niin paljon äidin huomiota.
"En suosittele raskautta yli viisikymppisille"
Vaikka Haantila oli harvinainen tapaus yli 50-vuotiaana ensisynnyttäjänä, Suomessa suhtauduttiin häneen hienosti. Kukaan ei kritisoinut Haantilan päätöstä hankkiutua raskaaksi, kaikilta tuli ainoastaan positiivista palautetta.
– Eräs toisen alan lääkäri tosin vihjaisi, että olisin voinut harkita asiaa jo hieman aikaisemmin.
Haantilan mielestä on moraalitonta suositella raskautta yli viisikymppiselle, koska siihen liittyy niin paljon terveysriskejä. Haantila ei ollut itse edes tietoinen kaikista riskeistä raskaaksi tultuaan.
Moni kuitenkin haaveilee raskaudesta vielä Haantilan ikäisenä. Kun sana 52-vuotiaasta ensisynnyttäjästä levisi, Haantila alkoi saada kiinnostuneilta yhteydenottoja. Joukossa oli niin yksinäisiä naisia kuin avioliitossa eläviäkin.
– Tiedän, että erään yli 50-vuotiaan laskettu aika oli joulukuussa. Hän otti minuun aikoinaan yhteyttä.
Vaikka kolmen lapsen kasvattaminen yksin vaatii työtä, Haantila on pärjännyt hienosti. Hän toivoo, että tulevaisuus toisi lisää rauhallisia vuosia perheen kanssa. Haantila tiedostaa sen, että ikäero lapsiin on suuri.
– Täytyy tehdä kaikki minkä voi oman kunnon eteen, jotta pysyy terveenä mahdollisimman pitkään. Todennäköisesti pystyn kasvattamaan lapseni aikuisiksi.
Studio55.fi/Heidi Pohjala
Onko sinulla tarina kerrottavanasi?
Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.
Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.
Uusimmat
-
07:38
Esapekka Lappi avasi Sardinian MM-rallin räväkästi – "Uskaltaa Suomi-poikakin ajella"
-
07:31
Miten puoluejohtajat kommentoivat hallitusneuvotteluja? Suora lähetys Säätytalolta kello 8
-
07:23
Tunnistatko erilaiset valmistujaislakit? Testaa tietosi kinkkisessä kuvavisassa
-
07:02
Veikkausliigaseura pelastautui täpärästi syksyllä, vapaapudotus jatkuu edelleen – näin seurapomo vastaa
-
06:44
Supertähti jatkoi huippuvirettään – Denver vei ensimmäisen NBA-finaalin
-
06:29
Joakim Kemell säkenöi Pohjois-Amerikassa – 19-vuotias nuorukainen hienossa maalivireessä
-
06:29
Senaatti hyväksyi Yhdysvaltain velkakaton nostamista koskevan sopimuksen
-
06:29
Miksi viherkasvin lehdet ruskettuvat? Floristi kertoo
-
06:20
Kun erityisoppilas Sarband Rashed sai ylioppilaskokeiden tulokset, hän alkoi itkeä: "Jes mä valmistun!"
-
06:11
Historiallinen käänne pääkaupunkiseudulla: omistusasuminen maksaa jo yhtä paljon kuin vuokraaminen – tämä on ratkaiseva korkoraja
-
06:02
Tapparan tähtipelaaja pitää SM-liigan ratkaisua katastrofina – tykittää suoraa puhetta MTV Urheilulle: "Siellä on liian monta suojatyöpaikkaa"
-
05:53
Pirkanmaalaista miestä syytetään kymmeniin alaikäisiin kohdistuneista seksuaalirikoksista – käräjäoikeus antaa tuomion
-
05:49
Vuokralaisen sopimus irtisanottiin ja kohta alakertaan tulvi vettä – vuokranantajaa odotti hämmentävä näky
-
05:33
Sveitsin parlamentin alahuone torppasi sveitsiläisvalmisteisten aseiden toimittamisen Ukrainalle – MTV seuraa sotaa
-
05:32
Kolmekymppinen Tania esiintyi rescue-koirien pelastajana, sitten karut epäilyt paljastuivat – etsintäkuulutettu koko Euroopassa
-
23:43
Presidentti Biden kaatui ilmavoimien valmistujaisseremoniassa
-
23:26
Yksi ihminen kuoli henkilöauton ja raskaan ajoneuvon kolarissa Parikkalassa
-
23:14
Stoltenberg: Putin teki virheen aliarvioidessaan Ukrainaa ja Natoa – MTV seurasi sotaa
-
22:56
Alkoholin vaikutus ajokykyyn ei ole selvää kaikille – osalla kammottava virhekäsitys
-
22:53
Mika Tommola tutustui purjekoululaiva USCGC Eagleen – "Onko tämä laivan keula vai pyrstö"
-
Lataa lisää