Mainos

Talvivaaran Perä: Ohuilla mennään

Kaivosyhtiö Talvivaaran johdossa tapahtuu yllättäviä muutoksia. Talvivaaran tuotantojohtajana syksystä lähtien toiminut Darin Cooper jättää yhtiön; lisäksi Kirsi Sormunen väistyy yhtiön hallituksesta.

Aiemmin Cooper on työskennellyt kansainvälisessä metallijätti Nyrstarissa ja kokeneesta kaivosmiehestä odotettiin Talvivaaran pelastajaa. Talvivaara toimittaa sinkkinsä juuri Nyrstarille.

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) piti eilen MTV:n haastattelussa Talvivaaran tilannetta kriittisenä, ja kaivoksen perustaja Pekka Perä yhtyy ministerin arvioon.

- Ohuilla mennään, mutta kovasti tehdään joka hetki töitä ratkaisujen löytämiseksi, Pekka Perä sanoo MTV uutisille.

Talvivaaran rahat ovat vähissä, mutta yhtiön toimintaa on pyöritetty alkuvuonna nikkelintuotannosta saaduilla tuotoilla. Yhtiön mukaan liuotusprosessi on toiminut hyvin.

Talvivaaralle pyritään neuvottelemaan lähiaikoina rahoitusratkaisu, joka varmistaisi kaivoksen jatkamisen.

Nikkelin hinta on ollut alkuvuonna reippaassa, yli 10 prosentin nousussa. Tämä johtuu pitkälti Indonesian vientikiellosta, minkä takia maailman suurimman nikkelin käyttäjän Kiinan varastot ovat pienentyneet.


Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.