Talvikauden aikana kuoli lähes 80 sutta – koirajahdissa paljon riskejä
Suomessa kuoli talven aikana vähintään 77 sutta. Määrä on suurin vuosikymmeniin. Uutena menetelmänä susikannan sääntelyyn on tullut ajavien koirien käyttö sekä metsästyksessä että pihalta karkotuksissa.
Ilomantsilaisen Ari Turusen kaksivuotias amerikan kettukoira Raipe ei petoja pelkää. Se on ajanut sutta metsästystilanteessa onnistuneesti. Tärkeintä on luonteen lujuus.
– On monta koiraa, jotka ensimmäisen kerran ajaa ja kun pääsee näkemään suden, ajointo loppuu. Eli korvien väliä se koiralta kysyy.
Poliisi kertoi tänään Joensuun susiseminaarissa, että kulunut talvi oli viranomaisille hikinen. Pelkästään Itä-Suomen poliisilaitos määräsi 13 uhkaavasti käyttäytynyttä sutta lopetettavaksi ja antoi lisäksi 30 karkotusmääräystä.
– Se on ennätys. Ei Itä-Suomen poliisilaitoksen alueella niin paljon ole tehty koskaan, laskee ylikomisario Harri-Pekka Pohjolainen.
Viime elokuun jälkeen kokonaiskuolleisuus on ollut lähes 80 sutta. Kannanhoidollisessa metsästyksessä ammuttiin 43 sutta, 25 tapettiin poliisin poikkeusluvilla ja loput kuolivat liikenteessä tai tauteihin. Luonnonvarakeskus arvioi kannaksi nyt 200-235 sutta.
Suden metsästys koiralla ei ole riskitöntä. Poliisin virkatöissäkin sattui vahinko.
– Ikävä kyllä yksi lahjakas hyvä koira menetettiin, Pohjolainen vahvistaa.
Uusimmat
-
23:04
Ihminen löytyi kuolleena järvestä Nurmeksessa
-
22:59
Nämä kesätyöntekijät työskentelevät ruokapalkalla – Salmensuun tilan lehmät toimivat maisema-apulaisina
-
22:48
Putin: Ukraina yrittää pelotella venäläisiä lennokki-iskuilla – "Presidentin työpäivä alkoi aikaisin"
-
22:22
Venäjä sulkee Suomen toimipisteet Murmanskissa ja Petroskoissa – suurlähettiläs kutsuttiin puhutteluun
-
22:06
Amazon-verkkokaupan perustaja Jeff Bezos ja Lauren Sánchez juhlivat kihlaustaan huippukalliilla viinillä
-
22:01
Jan Vapaavuori ottaa kantaa venäläisten olympiajatkoon: "Ehdot niin tiukat ettei Venäjä halua itsekään osallistua"
-
21:59
Z-symbolit vilahtelevat Kosovossa: Venäjä seuraa tyytyväisenä tapahtumia, jotka voivat näyttäytyä EU:n epäonnistumisena
-
21:26
Humalaisen isän pahoinpitelemät 7- ja 9-vuotiaat pakenivat rappuun ja soittivat hätänumeroon – isän mukaan koko juttu oli huuhaata ja poliisit rasisteja
-
21:16
F1-asiantuntijialta tyly viesti Monacossa flopanneelle Sergio Perezille – vertasi omaan kokemukseensa Mika Häkkisen kanssa
-
21:02
Johnny Deppin nilkka murtui – joutuu siirtämään musiikkikokoonpanonsa kolmea kiertuepäivää
-
20:58
Emil Ruusuvuori venyi trillerin voittoon Ranskan avoimissa!
-
20:57
Yhdysvaltain ulkoministeri Blinken: "Uskon Ruotsin olevan Naton jäsen lähiviikkoina"
-
20:21
Ruoka, asuntolaina, auto vaihtoon – näillä keinoilla Johannan kahdeksanhenkinen perhe säästi menoistaan hintojen noustua
-
20:17
Ruotsalaisen Wilman ohje ei mennyt perille – tatuoija kämmäsi nolosti
-
20:05
Daniil Medvedevin karu putki jatkuu Ranskan avoimissa – karsija kyykytti venäläispelaajaa
-
20:05
Suomalaislahjakkuus tähyää vielä yhtä mestaruutta nuorten arvokisoista
-
20:00
Salkkarit-hahmo raivostuu kumppanilleen: "Saisinko edes joskus päättää itse"
-
19:47
Satakunnan Kansa: Kuusikymppistä lääkäriä epäillään lapsikaappauksesta
-
19:40
Jarmo Kekäläisellä yksi vaihtoehto vähemmän – lähde: Juuse Saroksen NHL-seura vaihtaa päävalmentajaa
-
19:25
Nato lähettää lisäjoukkoja Kosovoon – 30 rauhanturvaajaa loukkaantui yhteenotoissa
-
Lataa lisää